Kalevassa 5.9. julkaistussa positiivista luottorekisteriä käsittelevässä artikkelissa kerrottiin, ettei vuokranantajilla olisi oikeutta katsoa rekisteriä, koska heillä on muutenkin oikeus saada tietoja vuokralaisehdokkaiden maksuhäiriöstä.
Positiivisen luottorekisterin tarkoitus ei ole siis mennyt ihan kokonaan oikeusministeriössä ”jakeluun”.
Positiivisen luottorekisterin on velallisten keskuudessa toivottu tuovan kepin lisäksi myös helpotusta velallisten elämään. Rekisteriin kirjattavien tulotietojen perusteellahan on myös mahdollista todeta, onko esimerkiksi vuokra-asunnon hakijalla maksuvaraa maksuhäiriöstä huolimatta.
Maksuhäiriö on monen elämässä pahin este saada asunto, tai jos asunnon saanti onnistuisikin, niin seuraava este voi olla kotivakuutuksen saaminen.
Pelkkä maksuhäiriömerkintä laittaa velalliset samalle viivalle siitä huolimatta, onko velallinen alkanut hoitaa velkaansa asiallisesti vai viis veisannut yhtään mistään.
Päätös olla antamatta vuokranantajille rekisterin käyttöoikeutta vaikuttaakin siis siltä, ettei oikeusministeri ole kiinnostunut jo velkaantuneiden elämän helpottamisesta, vaan haluaa edelleen pitää heidät herran nuhteessa.
On surullisen totta, että ulosotto vie monilta velallisilta jatkuvasti tuhkatkin pesästä, mutta on myös suuri velallisten joukko, jotka käyvät töissä ja joille jää velan maksuohjelman mukaisen suorituksen jälkeen rahaa taloudellisesti perusmukavaan elämään. Täten on täysin järjenköyhää estää heiltä asunnonsaantimahdollisuus vain sen takia, että maksuhäiriörekisteri on leimannut heidät epäluotettaviksi hylkiöiksi.
Esitämme, että positiivinen luottorekisteri annetaan kaikkien samojen tahojen käyttöön, joilla on nykyisin oikeus saada tietoja maksuhäiriöistä.
Hilkka Laikko
varapuheenjohtaja, tiedottaja
Velallisten tuki ry.
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.