Apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkka on nostanut syytteen Porvoon käräjäoikeuden lautamiestä vastaan. Lautamiestä epäillään tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Apulaisoikeuskanslerin syyte liittyy joulukuussa 2005 Porvoon käräjäoikeudessa käsiteltyyn petosoikeudenkäyntiin, jossa syytetyn epäiltiin harhauttaneen kauppakumppaniaan myymään alihintaan omistamiensa kahden yhtiön osakkeita.
Syytteen mukaan syytetty porvoolaismies olisi käyttänyt hyväksi myös kauppakumppaninsa onnettomuudessa saamaa aivovammaa ja tavoitellut huomattavaa taloudellista hyötyä.
Käräjäoikeus hylkäsi syytteen kahden lautamiehen äänin.
Apulaisoikeuskanslerin nyt nostaman syytteen mukaan toinen kyseisistä lautamiehistä perusteli ratkaisuaan sillä, että hän oli keskustellut epäillyn huijauksen uhrin kanssa keväällä 2002. Tuolloin mikään ei viitannut siihen, etteikö hän olisi ollut kykenevä päättämään omista asioistaan. Tätä keskustelua ei kuitenkaan tuotu esille käräjillä.
Lautamies oli jo ennen oikeudenkäyntiä kertonut kantansa syytetyn syyttömyydestä. Kyseisenlainen ennakkoasenne tekee lautamiehestä esteellisen, eikä hänen olisi siis pitänyt jatkaa kyseisessä käsittelyssä.
Käräjäoikeuden tuomiosta valitettiin myös Helsingin hovioikeuteen, jonka tekemän päätöksen mukaan petosjuttu palautuu takaisin Porvoon käräjäoikeuteen ja juttu käsitellään alusta asti uudelleen. Hovioikeuden päätös ei ole kuitenkaan vielä lainvoimainen.