Pian vuoden vanhan porvarihallituksen pisin miinus on käsistä karannut tulopolitiikka. Porvarihallitus ei ole enää entisenlainen mörkö suomalaisille.
Pääministeri Matti Vanhasen hallitus täyttää ensi lauantaina tasan vuoden. Seuraaviin eduskuntavaaleihin on vielä aikaa.
Se ei ole estänyt Vanhasta kertomasta jo nyt, että hän pyrkii myös seuraavaksi pääministeriksi. Yhtä lailla hän haluaisi johtaa keskustaa vuoteen 2015.
Lausunnot ovat yllättäviä mieheltä, joka ei haluaisi puhua hallituksessa käsiteltävistä keskeneräisistä asioista.
Ministeriksi palannut Paula Lehtomäki onkin tuohtunut Vanhasen aikeista. Lehtomäki voi hyvinkin haastaa Vanhasen vuoden 2010 puheenjohtajataistossa. Jos Vanhanen ei saa ensimmäistä kunnon vaalivoittoaan syksyn kuntavaaleissa, Lehtomäki saa lisäpontta urasuunnitelmilleen.
Kävi Vanhasen kaavailuille miten hyvänsä, on paikallaan arvioida vuoden vanhan hallituksen taivallusta. Lähtötilanne ei ollut häävi, koska edellisen, Esko Ahon johtaman hallituksen jäljiltä sanalla porvarihallitus oli huono kaiku. Lisäksi Vanhanen oli henkisesti valmistautunut jatkamaan punamultayhteistyötä. Se kariutui kokoomuksen voittoon ja SDP:n rökäletappioon.
SDP on rummuttanut aina eduskuntavaalien alla menestyksellisesti porvarihallituksen ideologista vaarallisuutta. Mennyt vuosi osoittaa, että porvaripohja voi toimia Suomessa siinä missä minkä tahansa värinen hallitus. Muutos on merkittävä.
Kaikesta tästä huolimatta hallituksen ote on joissakin asioissa lipsunut. Tulopolitiikassa se sortui kokemattomuuteensa.
Työnantajat valitsivat liittokierroksen ja maksoivat siitä toinen toistaan kalliimpia palkankorotuksia. Ei ole ihme, että inflaatio on noussut huolestuttaviin lukemiin.
Plussarakkeeseen voidaan kirjata esimerkiksi autoverouudistuksen ja Pohjois-Suomenkin kannalta myönteiset liikennehankkeet. Kuntauudistus on saatu hyvälle alulle. Miinuspuolelle on merkittävä nuiva julkisuuspolitiikka.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjaa hallitus ei ole muuttanut piiruakaan. Tämän vaalikauden linjaksi naulattiin tyhjää täynnä oleva sotilaallinen liittoutumattomuus. Kokoomus suhtautuu myönteisesti Nato-jäsenyyteen, mutta ei ole yrittänytkään keikuttaa venettä, kenties puolustusministeri Jyri Häkämiehen Venäjä-puhetta lukuun ottamatta.
Ulkoministeri Ilkka Kanerva ehti tuoda ennen eroaan uutta eloa kipsaantuneisiin suhteisiin Suomen ja Yhdysvaltain huipputason välillä. Viime viikkoina merkittävintä on ollut Vanhasen uudensävyinen ja tulevia linjanmuutoksia kenties ennakoiva ulkopoliittinen puheenparsi.
Alun perin veikattiin, ettei porvarihallituksen yhteistyö presidentti Tarja Halosen kanssa ehkä suju mutkitta. Huoli on ollut turha, koska kokoomus on pysynyt Nato-ruodussa eikä hallitus ole haastanut presidenttiä. Hallitus on silti osoittanut jämäkkyyttä esimerkiksi haluamalla supistaa presidentin valtaa uudessa valmiuslaissa ja tekemällä selväksi, että presidentin valtaoikeuksia aiotaan arvioida kriittisesti.
Hallitus ei ole juuri ontunut, mutta yksittäiset ministerit ovat kompastelleet sitäkin enemmän. Kanervan nolo tekstiviestikohu muistettaneen pidempään kuin mikään muu tapahtuma porvarihallituksen ajalta. Myös Vanhanen on saanut roppakaupalla julkisuutta värikkäästä yksityiselämästään. Yksityisyyden rajojen perääminen oikeudessa on vain lisännyt kiusallista huomioarvoa.