Tarja Halosen presidenttikauden päättyessä vuonna 2012 Suomessa on ollut tasan 30 vuotta vasemmistotaustainen presidentti. Porvareilla on kova halu laittaa päätepiste sosiaalidemokraattien presidenttihegemonialle.
Porvaripuolueissa jo vilkuillaan vajaan viiden vuoden päähän, jolloin on seuraavat presidentinvaalit.
Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen ennusti äskettäin Ilta-Sanomissa, että presidentinvaalien toisella kierroksella saattaakin olla vastakkain kaksi porvariehdokasta.
Vasemmiston kauhuskenaariota voi pohdiskella demareiden alhaisten galluplukujen valossa. SDP:n gallupkannatus on tuoreimmissa mittauksissa ollut edelleen laskusuunnassa. Kokoomus porskuttaa ykkösenä ja keskusta kakkosena.
Presidentinvaalituloksia ei voi ihan ennustaa puoluekannatusten pohjalta. Kansa valitsee presidentiksi henkilön eikä puoluekoneiston edustajaa.
SDP:lle olisi kohtalokasta, mikäli sen oppositiotaival jatkuisi toisen vaalikauden. Mistä silloin löytyisi valovoimainen demari presidentinvaaleihin?
Ministerit hallitsevat asemansa johdosta politiikan julkisuutta. Oppositiojohtajan vakanssilta on vaikea ponnistaa kansansuosikiksi. Nyt on vaikea kuvitella, että kansa tungeksisi SDP:n presidenttiehdokkaan Eero Heinäluoman ympärillä. Kansan mielenliikkeet ja poliittiset puhurit voivat kuitenkin lyödä täysin ällikällä.
Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikasta on pidetty pitkään demareiden valttikorttina presidenttitaistossa. Onko holvien uumeniin unohtuneesta Liikasesta Halosen seuraajaksi? Erkki Tuomioja voisi upota punavihreisiin äänestäjiin, mutta hän on selkeäsanaisesti tukkinut itseltään presidenttitien.
Voisiko työnantajalinnakkeeseen hypännyt Suvi-Anne Siimes olla SDP:n yllätysnimi? Vai kasvaisiko maanläheisestä Tarja Filatovista kansansuosikki?
Keskustalla on tarjota Tarja Halosen seuraajaksi useita konkareita. Vuonna 2000 Haloselle katkeran tappion kokenut Esko Aho ei ole sulkenut oveaan uudelle yritykselle.
Kaksinkertainen presidenttiehdokas ja ministerikonkari Paavo Väyrynen kerää tällä hetkellä avoimella linjallaan sympatiaa kansalaisilta. Anneli Jäätteenmäkikään ei ole ehkä vuonna 2012 poistunut politiikan tantereelta.
Mikäli Matti Vanhanen säilyttää suosionsa ja asemansa puheenjohtajana, keskustaväen on vaikea ohittaa häntä ehdokaspohdinnoissa. Jos Vanhanen on vielä vuoden 2011 jälkeen pääministeri, hänen on helpompi taistella presidenttiydestä kuin viimeksi. Vanhanen joutui silloin pitämään vaalitaistelussa jalkaa jarrulla, koska hän ei voinut pääministerinä aidosti haastaa istuvaa presidenttiä.
Pitäisikö keskustan katsella sittenkin tuoreempia vuosikertoja? Mari Kiviniemi, Paula Lehtomäki tai Olli Rehn saattaisi olla 2010-luvulla katu-uskottavampi presidenttiehdokas.
Kokoomuksessa elää unelma Sauli Niinistön presidenttiydestä. Kukaan ei tiedä varmuudella, mikä unelma Niinistön omassa päässä itää. Niinistön paluu politiikkaan viestii, että täpärä tappio Haloselle jäi häntä kaivelemaan. Eduskunnan puhemiehenä Niinistö voi harjoitella kansakunnan unilukkarina oloa.
Jämerästi ulkoministerin salkkuun tarttunut Ilkka Kanerva ei uhkaa Niinistön asemaa. Niinistön tietä linnaan varjostavat ainoastaan vuodet. Kyllästyykö Niinistö puhemiehen tehtäväänsä? Hiipuuko Niinistön suosio vajaassa viidessä vuodessa?
Jos Niinistö valittaisiin vuonna 2012 presidentiksi, hän olisi megaluokan ilmiö. Olisi poikkeuksellista, että poliitikon suosio kestäisi kolmella eri vuosikymmenellä.
Presidentinvaaleilla on yleispoliittinen merkitys, joten porvaripuolueet lähtevät vaaleihin omilla ehdokkaillaan. Porvarileiri voisi päätyä yhteisehdokkaaseen vain poikkeuksellisessa tilanteessa. Jorma Ollila täyttäisi yhteisehdokkaan saappaat.
Porvarit tietävät, että yhteiseen ehdokkaaseen sisältyy riskejä. Kampanjaväkeä voi olla vaikea saada liikkeelle, jolloin kisasta saattaa tulla vähäverinen, mikä parantaisi vasemmiston ehdokkaan mahdollisuuksia.
Seuraavalla presidentillä saattaa olla Tarja Halosta vähemmän muodollisia valtaoikeuksia. Presidentin virasta haaveileva miespoliitikko saattaa kokea tämän henkisesti vaikeana palana. Presidentin nimitysvaltaa ollaan karsimassa. Perustuslain toimivuutta tarkasteltaessa nousee esille, että ulkopolitiikan johto voi siirtyä kokonaan valtioneuvoston vastuulle.
Kiinnostaisiko esimerkiksi Ahoa, Niinistöä tai Vanhasta vallasta karsittu presidentin virka? Suostuisiko miehistä uhoa välillä pullisteleva poliitikko edustukselliseksi figuuriksi?