Presidenttipeli on taas käynnissä. Sen aloittivat viikko sitten keskustan ja kokoomuksen nuoret. He ryhtyivät levittämään näkemystä, että kahden suuren ei-sosialistisen puolueen pitäisi yhdistää voimansa vuoden 2006 vaaleissa, jotta Suomi saisi porvarillisen presidentin.
Puolueiden isot pojat ovat kommentoineet ehdotusta myönteisessä sävyssä, mutta mitä muuta he voisivat sanoa? Sosiaalidemokraatit tulevat pitäneeksi presidentin virkaa hallussaan Tarja Halosen kauden lopulla 24 vuotta yhteen menoon. Se on kova saavutus maassa, jossa SDP:n kannatustaso on pyörinyt 25 prosentin tietämissä.
Urho Kekkonen toimi presidenttinä 25 vuotta. Vielä Kekkosen aikana viljeltiin suhteellisen yleisesti teoriaa, ettei demarista voi tulla "koskaan" Suomessa presidenttiä niin sanottujen yleisten syiden takia, mutta vielä enemmän siksi, ettei valitsijamiesvaalissa synny asetelmaa, joka johtaisi SDP:n ehdokkaan voittoon.
Mauno Koivisto todisti opit vääräksi 1982. Neuvostoliitto sopeutui sujuvasti Suomen politiikan realiteetteihin ja sosiaalidemokraattiin presidenttinä. Suomalaisille äänestäjille taas Koiviston punaisuus ei aiheuttanut sanottavaa päänsärkyä, vaikka moni uhkasi muuttaa maasta, jos sosialistista tulee presidentti.
Koivisto ei kuitenkaan jäänyt kahden kauden oikuksi. Häntä seurasi Martti Ahtisaari 1994. Tosin hänkään ei ollut umpiluinen demari, vaan hieman ulkopuolinen oman tiensä kulkija.
Silti tosiasiaksi jäi, että Ahtisaari meni presidentinvaalien toiselle kierrokselle SDP:n tavanomaista
kannatusta vastaavalla ääniosuudella. SDP
pelasti hänet juuri silloin, kun hänen suosionsa putosi kuin kivi.
Tarja Halonen oli Kallion, SDP:n ja SAK:n kasvattina niin pesunkestävä demari kuin vain voi olla. Silti hänkin voitti suoran kansanvaalin molemmilla kierroksilla ja pesi tukun porvareita. Halonen
sai ratkaisevan sysäyksen naisenergiasta, mutta
hän oli myös vasemmistopuolueen presidentti-ehdokas.
Demarit ovat hallinneet maata taitavasti vuodesta 1966 noin neljänneksen ääniosuudella. Milloin oma kannatus on jäänyt vajaaksi, he ovat säädelleet menoa SAK:laisen ammattiyhdistysliikkeen tuella.
Näissä oloissa olisi suoranainen ihme, elleivät
edes jotkut porvarit ryhtyisi vaivaamaan älynystyröitään ja punoisi juonia Halosen uran lopettamiseksi yhteen kauteen. Sellainen on täysin luvallista vaaleissa.
Britannian työväenpuolue kärsi neljä vaalitappiota Margaret Thatcherin ja John Majorin aikana, mutta oppi lopulta. Labour muutti täysin itsensä. Nyt Tony Blair johtaa jo toista hallitustaan.
Suomen porvarit ovat hävinneet neljät presidentinvaalit ja tietävät, että demarivalta natisee, jos he yhdistävät voimansa. Keskustan ja kokoomuksen yhteinen ääniosuus on noin 45 prosenttia. Vasemmisto jää noin 35 prosenttiin.
Paavo Väyrynen, Ilkka Suominen ja Christoffer Taxell yrittivät kukistaa sosiaalidemokraatit 1987, mutta he tekivät ratkaisevan virheen: he turvautuivat kabinettipolitiikkaan ja unohtivat hakea kansalta valtakirjan kaavailemalleen porvarihallitukselle. Presidentti Koiviston oli helppo vetää matto porvarijohtajien alta.
Laillinen vallankaappaus vaaleissa ei ole onnistunut porvareilta siksi, että keskustalaiset ja kokoomuslaiset tuntevat suurempaa antipatiaa ja epäluuloa toisiaan kuin demareja kohtaan. Esko Ahon porvarihallitus on pelkkä oikku. Sitä ei olisi syntynyt, ellei SDP olisi vetäytynyt vapaaehtoisesti oppositioon 1991.
Kokoomus kipitti kiireen vilkkaa demarien helmaan, kun Paavo Lipponen otti maanvyörymävoittonsa 1995. Keskusta kun oli pompotellut heitä hallituksessa mennen tullen.
Aho sai maksaa kokoomuksen kepityksestä kalliisti presidentinvaaleissa 2000. Kokoomuksesta ei tullut ratkaisevaa tukea. Halonen voitti vaalit.
Keskusta maksoi potut pottuina viime keväänä. Se muodosti hallituksen SDP:n kanssa, vaikka porvarivaihtoehtokin olisi ollut mahdollinen. On epärealistista olettaa, että nämä kaksi puoluetta voisivat unohtaa noin vain traumaattisen menneisyytensä ja löytää toisensa presidentin viran takia. Keskusta on aloittanut juuri yhteistyön SDP:n kanssa. Puolueet tähtäävät tosissaan pitempään kuin yhteen hallituskauteen. Punamulta vastaa molempien puolueiden syvien rivien toiveita.
Presidentti ei ole enää maan tärkein poliittinen johtaja. Vaarantaisiko keskusta pitkäaikaisen yhteistyön presidentin viran takia? Sitä on syytä epäillä.
Halosen kukistamisyrityksessä ei ole muutenkaan järjen häivää, elleivät keskusta ja kokoomus pysty sopimaan samalla siitä, että ne eivät aseta vain yhteistä ehdokasta, vaan muodostavat myös porvarihallituksen 2007, jos vain saavat äänestäjien tuen.
Niin helppoa on vallankaappaus vaaleissa - teoriassa. Käytännössä pitäisi löytää yhteisehdokas, joka kelpaa molemmille porvaripuolueille. Kuka se voisi olla? Ei ainakaan kummankaan puolueen nykyinen tai entinen johtohahmo. Entä joku politiikan ulkopuolelta?
Puolueiden johto voi vielä sopia siitä, mutta mitä sanoo kansa. Halosen huikea suosio osoittaa, ettei ideologialla ole osaa eikä arpaa suomalaisten ajattelussa nyt. Kukaan vakavasti otettava henkilö tuskin edes lähtee haastamaan häntä niin kauan kuin peli näyttää jo ennalta menetetyltä.
Demarivalta presidentinlinnassa venähtänee ainakin 30 vuoden mittaiseksi.