Hänessä on jotakin tuttua: tämäkin mies puhuu viisaita, mutta on vaikea saada selvää, mitä mieltä hän loppujen lopuksi on. Tämäkin mies hallitsee tilanteen ja median suvereenisti.
Sitten tulee ahaa-elämys: tämähän on kuin yleläinen uusinta lähes 30 vuoden takaa! Tuolloin kuvissa ja äänessä oli Mauno Koivisto, nyt Sauli Niinistö.
Koivistosta tuli tuolla tyylillä presidentti 1982, Niinistö pyrkii presidentiksi tuolla tyylillä vuoden 2012 vaalissa.
Siinä missä Manu piti taustapuoluettaan SDP:tä pitkän käsivarren mitan päässä, Sale tekee saman kokoomukselle. Kansansuosikki Manu vei presidenttikampanjaa, SDP vikisi. Nyt vie Sale, ja kokoomus vikisee.
Kun Koivisto sanoi, että kurjasti menee, kansalaiset hymistelivät. Sama ilmiö nähtiin, kun unilukkari Niinistö puhui vastaavaan tyyliin eduskunnan puhemiehenä.
Olen kerran haastatellut Koivistoa ja Niinistöä. Molemmat olivat hankalia. Koivisto torpedoi yritykset laajentaa haastatteluaihetta, Niinistö tarttui taas kysymyksiin väärin kysytty -hengessä.
Molemmilla on pankkitaustaa. Koivisto kasvoi korkoa Suomen Pankissa, Niinistö Euroopan investointipankin EIB:n varapääjohtajana.
Molemmat ovat varsinaissuomalaisia, Koivisto turkulainen ja Niinistö salolainen. Jopa hiuksissa on jotakin samaa. Molempien nenillä on nähty Manu-rillit.
Molemmat ovat oman aikansa presidenttigallupien kestosuosikkeja.
Suurin Manua ja Salea erottava tekijä on poliittinen tausta, mutta siinäkin löytyy yhtäläisyyksiä.
Koivisto ei ollut ikinä johtotehtävissä SDP:ssä, ei edes kansanedustaja. Niinistö kyllä johti kokoomusta pitkään, mutta on ottanut puolueeseen etäisyyttä. Ei ollut sattuma, ettei Niinistö asettunut ehdolle kevään eduskuntavaaleissa.
Koiviston suhde SDP:n vahvaan mieheen Kalevi Sorsaan oli jännitteinen. Yhtä lailla väreilee Niinistön ja kokoomusjohtaja Jyrki Kataisen välillä.
Kun Koivistosta leivottiin presidenttiä viihteellisellä kampanjalla, hän oli "koko kansan Manu". Ensimmäisellä kerralla kampanjassa oli mukana Koivistolaiset. Niinistön kampanjan perussävy on varmaankin sama.
Koiviston taakse rakennettiin kansanliikettä yli puoluerajojen, Niinistö tähtää samaan. Niinistön pulma on, pystyykö hän ylittämään poliittisen jakolinjan. Koivisto pystyi.
Niinistön tavoite on koota niin laaja kannatus, että yksi kierros riittäisi. Koivistolta tämä onnistui 1982, mutta jäi pikkuista vaille 1988. Tarja Halonen yritti tätä 2006, mutta ei onnistunut.
Tavoite selittää Niinistön varhaisen startin. Ovi on auki pienemmille puolueille tulla suoraan hänen taakseen.
Tiivistäen: työväenliikkeestä ponnistanut Koivisto nousi taustansa yläpuolelle. Ja kun oli sopivat henkilökohtaiset ominaisuudet ja kansan suosio, tie presidentiksi oli auki. Niinistö aikoo ponnistaa porvarillisen taustansa yläpuolelle.
Suosiotakin näyttää olevan, ja henkilökohtaiset ominaisuudet ovat kohdallaan.
Niinistössä mietityttää eniten hänen presidenttihistoriansa. Hän olisi päässyt ehdolle jo vuoden 2000 vaaliin ja olisi varmasti ollut kova luu.
Olin paikalla syksyllä 1999, kun Niinistö piti kuuluisan "puolivallattoman leskimiehen" puheensa. Eduskunnan auditorio valahti hiirenhiljaiseksi, kun Niinistö ilmoitti, ettei hän lähde ehdolle. 2006 Niinistö hävisi Haloselle.
Niinistöllä on alla siis jänistys ja tappio. Koivisto onnistui kerrasta ja tavalla, joka jäi poliittiseen historiaan: hän uhmasi presidentti Urho Kekkosta sanomalla tv-uutisissa, että hänen hallituksensa voi kaataa vain eduskunta, ei presidentti. Koivistolla oli kaksi vaalitavan tuomaa etua: puoliso Tellervo ja tytär Assi.
Tellervo Koivisto keräsi 1982 valitsijamiesvaalihistorian komeimman saaliin, yli 50?000 ääntä. Assi Koivisto sai puolestaan yli 22?500 ääntä.
Niinistöläinen versio tästä voisi olla tietysti se, että Niinistö ja hänen puolisonsa Jenni Haukio kertoisivat ennen vaaleja iloisia perheuutisia.