Yritys tiivistää ei-sosialistisen rintaman yhteistyötä ei ole mikään uusi ja mullistava ajatus. Kiihkeä vasemmistolainen liikehdintä herätti 1970-luvun alussa keskustalaisia ja kokoomuslaisia pohtimaan puolueyhteistyötä. Idean isinä olivat kokoomuksen Juha Vikatmaa ja keskustapuolueen Mikko Immonen.
Toiminta sai nimekseen K-80, mikä viittasi vuoden 1980 presidentinvaaleihin. Nimi syntyi ennen kuin presidentti Urho Kekkosen jatkokaudesta poikkeuslailla oli varmuutta.
Keskustalaisten ajatuksissa K-80 oli myös pitkälti Ahti Karjalaisen presidenttitien avaaja. Kokoomuksen haaveena oli päästä hallitusvastuuseen. Mukana olivat myös ruotsalaiset ja liberaalit.
Porvarillista liittoumaa rakennettiin Pekka Kivelän (kok.) johtaman Talouspalvelun suojissa. Talouspalvelu teki puolueita palvelevaa tutkimustoimintaa, vaaliliittolaskelmia ja hankki vaalirahoitusta. Se järjesti myös koulutusta ehdokkaille.
Vaikka yhteistyö oli vilkasta, suunnitelmat uudesta puolueesta tai kattojärjestöstä hautautuivat ajan kuluessa. Kokoomuksen sisälle perustettiin vuonna 1977 Suomalainen yhteistyöliitto, joka vaali yhteistyötä keskustan suuntaan vielä 1980-luvulla.
Porvariyhteistyö on ollut perinteisesti pakon sanelemaa. Näin on ollut esimerkiksi, kun Ahti Karjalainen johti porvarillista hallitusta vuosina 1962-66, Johannes Virolainen 1964-66 ja Esko Aho 1991-95.
Aitoa yritystä porvarihallitukseen oli kaksikymmentä vuotta sitten. Keskustan Paavo Väyrynen, kokoomuksen Ilkka Suominen ja RKP:n Christoffer Taxell tekivät joulukuussa 1986 ns. kassakaappisopimuksen hallituksesta.
Vuonna 1987 eduskuntaan tuli ensimmäisen kerran sitten vuoden 1966 perinteisten porvaripuolueiden enemmistö. Tulos olisi oikeuttanut porvarihallituksen synnyn, mutta presidentti Mauno Koivisto runnoi kasaan Harri Holkerin sinipunahallituksen.
Ahon hallitus syntyi 1991, kun SDP rökäletappion jälkeen meni vapaaehtoisesti oppositioon. Hallitusyhteistyö oli takkuista. Kokoomuslaiset kokivat keskustan iltalypsypuolueeksi. Kokoomusta rassasi sisäinen eripura.
Kokoomus meni vuoden 2000 presidentinvaalien toiselle kierrokselle sammutetuin lyhdyin. Sauli Niinistö ei halunnut ottaa riskiä, että kokoomus ottaisi hallituspuolueena kantaa oppositiojohtajan puolesta. Keskustalaiset syyllistivät kokoomuslaisia siitä, että Ahosta ei tullut presidenttiä.
Uusi vaihe kokoomuksen ja keskustan suhteessa virisi 30.11.2004 Jyrki Kataisen ja Timo Kallin johdolla.
Palaverissa jalostui valmiiksi idea, että puolueet tekevät yhteistyötä presidentinvaalien toisella kierroksella. Kallin mukaan yhteistyö voisi olla ideologinen ja valtapoliittinen. Yhteistyö ei olisi vain ajassa tapahtuvaa henkilösitoutumista, vaan sillä olisi kauaskantoisempia vaikutuksia.
Niinistöstä ei tullut keskustalaisten tuesta huolimatta presidenttiä, mutta Kallin ja Jyri Häkämiehen johdolla 7.5.2006 pidetyssä tapaamisessa päätettiin, että porvariyhteistyötä on syytä edelleen vaalia.
Seuraava näytös on julkinen seminaari helmikuun alussa. Avaajana toimii keskustan eduskuntaryhmän pääsihteeri Pekka Perttula, joka on yhdessä kokoomuslaisen kollegansa Ilkka Oksalan kanssa pohjustanut yhteistyötä.
Sinivihreää historiaa seminaarissa valottaa Uuden Suomen viimeinen päätoimittaja Jarmo Virmavirta, joka oli mukana jo 1970-luvun porvarikuvioissa.
Sen jälkeen saattaa syntyä Sinivihreä tulevaisuus ry, jonka johtoon voi nousta hyvinkin seminaarin koollekutsujat Paula Risikko ja Mikko Alkio tai Anneli Jäätteenmäki, mikäli hän innostuu tosissaan hankkeesta. Risikko ja Alkio pitävät tässä vaiheessa suun supussa yhdistyksestä.