Perjantain lehdissä julkaistut valokuvat toivat mieleen kesän 1991 synkät tunnelmat. Silloinkin nähtiin huolestuneen näköisiä järjestöjohtajia pääministerin virka-asunnon portailla.
Elokuussa 1991 Kesärannan portaiden äärellä ikuistettiin viisi haudanvakavaa miestä: SAK.n Lauri Ihalainen, STTK:n puheenjohtaja Esa Swanljung, TVK:n johtaja Matti Kinnunen, valtiovarainministeri Iiro Viinanen ja nuori pääministeri Esko Aho.
Suomi oli aloittanut sukelluksensa sodanjälkeisen historiansa synkimpään lamaan. Aho ja Viinanen halusivat sopia järjestöjohtajien kanssa ohjelmasta, jolla palkkoja olisi leikattu kymmenellä prosentilla. Se tyrmistytti ay-johdon, eikä siitä mitään sopimusta tullut, vaan kaksi devalvaatiota.
Viime torstaina otetuissa kuvissa näyttivät vakavaa naamaa samainen Lauri Ihalainen, STTK:n Mikko Mäenpää ja Akavan Risto Piekka. Taustalla seurasivat tilannetta Kunnallisen työmarkkinalaitoksen Markku Jalonen sekä Kirkon työmarkkinalaitoksen Risto Voipio - yhtä synkän näköisinä. Vain EK:n Seppo Riski näytti tyytyväiseltä.
Herrat olivat palaamassa pääministeri Matti Vanhasen, valtiovarainministeri Jyrki Kataisen luota. Siellä Riski oli juuri ilmoittanut Teknologiateollisuutta myötäillen, että työnantajat haluavat tehdä uudet työehtosopimukset liittotasolla. Tupon kuivuminen kokoon synkensi ilmeet.
Vaikka painoarvoero noiden kahden asian välillä on monumentaalinen, torstaiset ilmeet eivät sitä paljastaneet. Kaikki on suhteellista. Tupon kariutuminen näyttää tuntuvan ay-johtajista hyvinä aikoina yhtä pahalta asialta kuin se myrkkykeitto, jota Aho tarjoili heille laman takia.
Ei liittokierroksessa pitäisi kuitenkaan olla aihetta maansuruun. Tupot ja liittokohtaiset sopimukset ovat seuranneet toisiaan tulopolitiikan noin 40-vuotisella taipaleella ennenkin. Pitkät tupo-kaudet ovat päättyneet yleensä suhdannehuipun jonkinlaisena loppuhenkosena liittokierroksiin, joilla on purettu patoutuneita alakohtaisia paineita. Juuri nyt on tuollainen tilanne. Monilla yrityksillä on millä mällätä.
Uutta on vain se, etteivät tupoa tyrmänneet nyt ahneet ammattiliitot, vaan Etelärannan työnantajat. Tosin monen liittopuheenjohtajankin ilmeestä näkee jo kauas, että EK:n linjaus sopii myös heille. Nyt pääsee kokeilemaan omia kynsiään.
Aika näyttää, mihin Etelärannan nopea linjaus johtaa ja onko sen takana muuta kuin vain arvio, että liittokierros tulee työnantajille halvemmaksi kuin tupo. Keskitetty ratkaisu kun johtaisi kokoomuksen vaalilupausten ja hallitukseen tulon jälkeen siihen, että sopimuksiin olisi pakko leipoa suhteellisen suuri tasa-arvoerä naisvaltaisille aloille.
Ajatus on Etelärannan työnantajille kauhistus. He laskevat saavansa paremman lopputuloksen neuvottelemalla uudet sopimukset suoraan ammattiliittojen kanssa. Työantajat kokevat asemansa ja egonsa vahvaksi, heidän takapirunaan kun istuu neuvottelupöytään se tuttu mustanpuhuva hahmo. Heidän tarvitsee vain uhata, että globalisaatio vie työpaikat Suomesta, jos avoimen lohkon työvoimakustannukset nousevat kilpailijoita nopeammin.
Porvarihallituksen synty ja SDP:n meno oppositioon oli mieluisa käänne Etelärannalle. Nyt on ainakin mahdollisuus uudistuksiin, jotka eivät mene läpi demarihallituksessa. Työnantajat lähtivätkin hyödyntämään uusia poliittisia suhdanteita kaatamalla ensi töikseen tupon. Mitään vastaavaa ei ole nähty ennen tulopolitiikan kaudella.
Samalla työnantajat vetivät maton Vanhasen hallituksen ja etenkin tasa-arvotupoa ajaneen Kataisen jalkojen alta jo ennen kuin he olivat edes ehtineet asettua kunnolla taloksi uuteen hallitukseen. Porvarihallitus joutuu ikävään välikäteen, jos liittokierros johtaa inflaation kiihtymiseen ja lakkoihin terveydenhuoltoalalla.
Eteläranta on pyristellyt ennenkin tupoja vastaan, mutta se on taipunut monesti, kun vahvat demariministerit ovat kuiskutelleet aikansa vuorineuvosten korviin kauniita sanoja vastuusta. Nyt demarien ja SAK:n akselia ei ole hallituksessa tulopolitiikan pönkkänä - ja se näkyy.
Vanhanen jätti ykköshallituksessaan työmarkkinat suosiolla Kalliomäen ja Heinäluoman hoitoon. Se voi kostautua nyt. Häneltä puuttuu arvovalta, jota tarvittaisiin tulopolitiikan ja työmarkkinoiden pitämiseksi hallinnassa. Katainen on taas täysi noviisi tällä alueella.
Porvarihallitus tuli, mutta työnantajat tekivät sille heti karhunpalveluksen. Hallituksen ensi askeleet talous- ja tulopolitiikassa tuovat väkisinkin mieleen Ahon porvarihallituksen haparoivan alun. Huolestuneisiin ilmeisiin on aihetta muuallakin kuin Kesärannan portailla.