Sauli Niinistön erotti presidentinvaalien voitosta noin 112 000 ääntä. Täpärä tulos näyttää aiheuttaneen ainakin jonkinlaisen järkytyksen sosiaalidemokraateille päätellen lausunnoista, joita Tarja Halonen ja Eero Heinäluoma antoivat heti vaalien jälkeen. Niissä nousi esiin tyytymättömyys, ehkä jopa katkeruus siitä, ettei Halonen voittanut kirkkaasti, kuten mielipidemittaukset ennakoivat vielä ensimmäisen kierroksen alla.
Mitä pitemmälle kampanja eteni, sitä väkivahvemmin Niinistö runnoi itselleen lisäkannatusta. Halosen etumatka Niinistöön oli vaalien alla suurimmillaan 65-35 prosenttia. Taloustutkimuksen mittauksessa aivan toisen vaalin alla ero oli yhä 55-45 (HS-Gallupissa päivää aiemmin se oli ollut 51-49). Niinistö sai lopulta viime sunnuntaina 1 100 ääntä enemmän kuin Halonen, jolle voitto tuli ennakkoäänten ansiosta.
Heinäluoman kommenteissa korostui huoli siitä, mitä tapahtuu ensi vuoden eduskuntavaalien jälkeen. SDP:n puheenjohtaja sanoi suoraan, mistä kenkä puristaa: häntä huolestuttaa mahdollisuus, että keskusta ja kokoomus liittoutuvat ja muodostavat porvarihallituksen. SDP jäisi silloin oppositioon haukkua räksyttämään.
Heinäluoman pelko ei ole täysin aiheeton. Presidentinvaaleissa tapahtui nimittäin jonkinlainen henkinen ja poliittinen murros, kun porvarit pääsivät hankkimaan kokemuksia yhteistyön voimasta. Keskusta ja kokoomus eivät ole tehneet koskaan ennen pelanneet yhtä avoimesti yhteen kuin nyt tapahtui. Puolueiden puheenjohtajat sopivat jo ennen vaaleja pelisäännöistä toista kierrosta varten.
Matti Vanhasen ja Jyrki Kataisen välipuhe piti. Yllättäen myös suuri osa keskustan tukijoista nieli pettymyksensä ja lähti tekemään Niinistöstä presidenttiä. Hallitusyhteistyö SDP:n kanssa ei painanut sanottavasti heidän arvopohdinnoissaan. Monet totesivat avoimesti haluavansa maksaa potut pottuina demareille ja katkaista SDP:n pitkä valtakausi presidentinlinnassa.
Presidentinvaalit osoittivat laajemminkin, mikä voima yhteistyöllä on. Vasemmistoliitto ei asettanut omaa ehdokasta lainkaan, vaan tuki Halosta. Lähes kaksi kolmasosaa vihreistäkin äänesti jo ensimmäisellä kierroksella Halosta Heidi Hautalan ehdokkuudesta huolimatta.
Keskusta ja kokoomus turvautuivat nyt ensimmäisen kerran samaan taktiikkaan, mitä vasemmisto on käyttänyt hyväksi vuoden 1982 vaaleista lähtien. Porvarit ujostelivat vielä kuusi vuotta sitten avointa yhteistyötä, ja Niinistökin uskalsi tunnustaa vasta vaalien jälkeen äänestäneensä Esko Ahoa toisella kierroksella.
Kysymys kuuluu nyt, yhdistävätkö keskusta ja kokoomus presidentinvaalien rohkaisemana voimansa seuraavissa hallitusneuvotteluissa? Vanhanen ja Katainen ovat jo vastanneet omalta osaltaan kysymykseen: presidentinvaalien toisen kierroksen yhteistyö oli kertakäyttötavaraa.
Se kuulosta uskottavalta. Porvarihallituksen tiellä on nimittäin suuria esteitä. Yksi niistä on se, että Suomen politiikkaan on vakiintunut käytäntö, jonka mukaan suurimman eduskuntapuolueen johtaja yrittää hallituksen muodostamista ensin, ja että yksi kolmesta suuresta puolueesta jää oppositioon. Porvarihallitus syntyy laillisesti ja täysin puhtain keinoin, mikäli keskusta tai kokoomus voittaa vaalit ja voittaja valitsee hallitukseen toisen porvaripuolueen. Mutta ongelma on juuri siinä, että ensin pitää saada vaalivoitto.
Suomessa on hallitukset muodostettu iät ja ajat yli poliittisen keskiviivan. Esko Ahokin teki ainoan viime vuosikymmenten porvarillisen enemmistöhallituksen 1991 pakon edessä, kun SDP luikki laman alla vastuuta pakoon oppositioon. Teoriassa on myös mahdollista, että porvarit muodostavat hallituksen eduskuntaenemmistön turvin, vaikka SDP saisi eniten ääniä ja nousisi valitsijan paikalle. Se on kuitenkin epätodennäköistä.
Keskusta ja kokoomus kilvoittelevat nimittäin ankarasti siitä, kummasta tulee suurempi puolue ja kumpi menee hallitukseen, jos SDP on kuitenkin ykkönen, kuten juuri nyt näyttäisi kyselyjen perusteella.
Vanhanen ja Katainen tuskin ottavat sitä riskiä, että lähtevät kauppaamaan porvarisopimusta äänestäjille. Kokemukset Ahon hallituksen ajalta ovat niin tuoreita, että kansa voi kavahtaa ajatusta. Mikäli taas Heinäluoma tai Vanhanen pääsee valitsemaan, on todennäköistä, että punamulta jatkaa.
Vain kokoomuksen nousu suurimmaksi puolueeksi voi muuttaa perusasetelman, mutta se edellyttäisi 4-5 prosenttiyksikön kasvua sen kannatuksessa. Matka voi olla kokoomukselle liian pitkä, joten Heinäluoman pelko ja pelottelu porvarihallituksella on toistaiseksi vain poliittista peliä.
Suomelle sen sijaan olisi eduksi, jos porvarihallituksesta tulisi todellinen vaihtoehto. Presidentinvaalit veivätkin kehitystä siihen suuntaan.