Pörs­sis­sä veltto vä­li­päi­vä­mei­nin­ki

Osakekauppaa käytiin tänään laiskasti Helsingin pörssissä. Vaihtoa kertyi alle 680 miljoonaa euroa eli noin puolet normaalista, eikä suuren suuria kurssirallejakaan nähty.

Osakekauppaa käytiin tänään laiskasti Helsingin pörssissä. Vaihtoa kertyi alle 680 miljoonaa euroa eli noin puolet normaalista, eikä suuren suuria kurssirallejakaan nähty.

Vaihdetuimmista osakkeista parhaassa vedossa oli teleyhtiö Elisa, jonka kurssi eteni 2,1 prosenttia. Elisa kiinnostaa sijoittajia, koska ylimääräinen yhtiökokous joutuu tammikuussa ottamaan kantaa yhtiön suuromistajan Novatorin vaatimiin muutoksiin.

Vaihtokymmenikköön kiipesi poikkeuksellisesti myös Alma Media, jonka osakkeilla tehtiin yli kahdeksan miljoonan euron kauppa illansuussa. Mediayhtiön kurssi pakitti 0,3 prosenttia.

Rakennusyhtiö SRV Groupin osake taantui 3,0 prosenttia, kun yhtiö hävisi oikeudessa omistuskiistan venäläishotellista.

Kännyjätti Nokian osake tippui 0,9 prosenttia 26,75 euron hintaan. Nokia kertoi pelipalvelunsa myöhästyvän, mikä oli uusin takapakki yhtiön pyrkimyksille laajentaa toimintaansa kuluttajille suunnattuihin mobiilipalveluihin.

Yleisindeksi summasi keskimääräiseksi alamäeksi 0,2 prosenttia. Indeksi sulkeutui 11 597 pisteeseen.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä