Ihmiset ovat tottuneet seuraamaan nuorten, lihaksikkaitten ja menestyvien urheilijoiden taivalta. Citius, altius, fortius - nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin.
Joskus halu harjoitella ja menestyä vie liian nopeasti liian korkealle liian voimakkaasti. Tämä on sellaisen urheilijan tarina.
Hiihtosuunnistaja Katja Rajaniemi avaa oven Oulaisissa, Pyhäjoen pohjoispuolella, Matkanivantien seutuvilla. Kun kohtaa Rajaniemen iloisesti vilkkuvat isot silmät, on vaikea uskoa, mitä hän on kokenut viime vuosien aikana.
Rajaniemen vauhti kiihtyi liikaa, eikä hän malttanut tai pystynyt lepäämään tarpeeksi. Jo vuonna 2002 hänellä oli unihäiriöitä ja hän saattoi herätä keskellä yötä siihen, että kaikki lihakset olivat jännittyneitä.
"Pelkäsin, että tulossa on taas sellainen yö. Pelkäsin, että entäs jos asia tapahtuu kesken lenkin", Rajaniemi muistelee.
Rajaniemen harjoitusohjelma tiukkeni kevään 2002 jälkeen, jolloin hän oli kahdesti MM-neljäs ja viestin MM-pronssilla. Hän olisi tarvinnut enemmän palautumisaikaa kovennetuista harjoituksista. Uusi treenikausikin alkoi liian nopeasti. Kroppa ajautui ylikuntoon. Rajaniemi piti hetken totaalista taukoa treenaamisesta, mutta vain hetken.
Oravanpyörä jatkoi pyörimistään. Rajaniemi kävi leireillä ja harjoitteli, mutta kunto vain laski.
"Paino tippui samalla paljon, kun ruokahalu meni. Olin jatkuvasti väsynyt, masensi. Tuli luulosairautta, rintakipuja. Ruppi oireili niin monella tavalla", Rajaniemi kuvailee.
Kaikesta huolimatta nuori nainen kuvitteli, että hän on huippukunnossa.
"Tuntui sairaan hyvältä. En hoksannut, että elimistö kävi ylikierroksilla."
Koko ajan oli kiire. Opiskelu stressasi. Rentous ja rauhoittuminen puuttuivat elämästä. Syksyllä 2003 Rajaniemi sippasi täysin.
Oli aika pysähtyä. Totaalisesti.
Rajaniemi haki apua. Oulun yliopistollisen keskussairaalan psykiatrinen osasto ohjasi hänet hoitokotiin. Rajaniemi kuvitteli käyvänsä viikon mutkan, mutta lopulta hän oli lokakuusta joulukuuhun etsimässä itseään.
"Alussa sain käydä 15 minuuttia päivässä hoitajan kanssa ulkona. Olihan se järkytys, kun olin tottunut aina olemaan koko ajan liikkeessä. Minut pysähdytettiin ihan paikalleni."
Rajaniemen piti opetella uudestaan syömään; aikuisen ruoka-annos tuntui urakalta. Hän mietti, missä mennään. Pelkät keskustelut veivät voimat. Millään toiminnalla ei saanut olla mitään tavoitteita. Piti vain olla, rauhoittua. Katsoa itseään peiliin.
"Kotona en olisi siihen pystynyt."
Rajaniemi pakotti itsensä vastaanottamaan hoidon. Toimintaterapia tehosi. Energia kerääntyi kroppaan takaisin ja päivittäiset elämykset kasvoivat. Pikku hiljaa, askel askeleelta iloisuus palasi Rajaniemen silmiin.
Lopettaminen
kävi lähellä
Vuodesta 2004 tuli välivuosi. Se olisi saattanut olla enemmänkin.
"Alanko kilpaurheilemaan vai en?" Rajaniemi mietti.
Se, ettei hän päässyt itse lopettamaan kilpaurheilua, ratkaisi. Hän haluaa laittaa itse pisteen asialle, kun sen aika on, eikä tyytyä harmittelemaan jälkeenpäin.
"Tämä on lähtenyt menemään paremmin kuin ajattelin. Unohdin kuinka mukavaa urheilu voi olla."
Syksyn loskakelit ja pimeät vesisateet saivat vielä Rajaniemen miettimään, onko kilpaurheilu sitä, mitä hän haluaa.
"Onneksi en luovuttanut. Tämä on sitä."
Koneiden
aika on ohi
Mikä johti oravanpyörään? Mikä johti voimien loppumiseen?
Rajaniemen mukaan se oli monen asian yhteistulos. Eikä vähiten hänen luonteensa jyrkkyys.
"Liian laiska en taida olla", hän naurahtaa, "vaan olen ollut himoharjoittelija. Olen tehnyt turhiakin treenejä. Vaadin itseltäni tosi paljon."
Se helpottaa, että asia on tiedossa ja hallinnassa. Nyt voi myöntää, että välillä väsyttää. Katja Rajaniemi ei ole kone.
Urheilu-ura on alkanut uudestaan. Kaikki kisat tulevat vielä liian nopeasti vastaan. Tavoitteet rakennetaan uudella tavalla, tuntemusten mukaan, porras kerrallaan. Levin MM-kisat ovat seuraava etappi 5.-12. maaliskuuta.
"Nautin urheilusta aivan eri lailla. Ei tähän kauteen malta lopettaa."
Edelleen citius, altius, fortius, mutta nyt valmistettuna au naturel - sellaisenaan, ilman turhia lisäkkeitä.