Poronhoito tuo ansiota yhä harvempaan talouteen, vaikka porojen lukumäärät ovatkin lupien yläarajoilla. Kiiminkijoen pohjoisrannalla Utajärven Juorkunassa porokarjaa hoidetaan vielä viidessä talossa.
Melkoinen tokka vaatimia ja puolenkymmentä komeaa, juoksijaksi koulittavaa hirvasta ottaa apetta Toivo Ervastin kattamasta seisovasta pöydästä. Lehtipuun kerput, heinä, jäkälä tehdastekoinen poronrehu katoavat parempiin turpiin pikavauhtia.
Ervasti määrittelee itsensä poroja harrastavaksi eläkeläiseksi; poromiehen titteliin tarvittaisiin hänen mukaansa vielä ankarampi ote ammattiin.
"Yli sata poroa pitäisi olla, että tällä pärjäisi. Eikä semmoisen määrän kanssa taitaisi enää jaksaa pelata. Ei tässä ansiota viitsi laskea, mutta pysyypähän poissa pahanteosta ja saa liikuntaa", Ervasti virnuilee.
Toivo Ervasti oli koulutuksen ja työn perässä pois kotikylästään kolme vuosikymmentä. Eläkkeelle jäätyään mies rakensi talon aivan poronhoitoalueen rajan tuntumaan. Rajan kirot ovat tulleet miehelle tutuiksi jo pikkupoikana.
"Isällä oli poroja ja niin minullakin myös silloin, kun oli täältä pois. Kyllähän niiden kanssa tässä rajan lähellä enemmän työtä on, porot kun eivät rajoja tunnusta. Koiran kanssa niitä ajellaan tämän tästä pois vieraista pelloista ja Kiiminkijoen väärältä puolelta. Talvella melkein kaikki ovat tarhassa, mutta silloin riittää työtä ruokinnassa."
Porovarkaat riesana
Porollisten ja porottomien edut törmäävät Juorkunassakin, mutta ilmiriitaan ei vielä ole revetty. Ervasti tähdentää, että vaikka asiat riitelevät, ihmiset tulevat juttuun. Harrastajaporomiehellekin on toistaiseksi tarjottu kahvit jokaisessa talossa, johon on poikettu.
Ervastin mielestä asumattomilla saloseuduilla voitaisin harkita poronhoitoalueen rajan siirtämistä. Mies arvelee, että moni olisi kiinnostunut ottamaan poroja lisäansioksi esimerkiksi Vaalan ja Puolangan suunnalla.
"Tässä on isot alueet, joissa ei enää ole yhtään toimivaa maatilaa. Poronhoito sopisi sinne oikein hyvin", Ervasti tuumii. Mies kuitenkin tietää sorkkivansa puheissaan arkaa aihetta, sillä ainakaan Rokuan jäkälämaille poroja ei haluta suurin surminkaan.
Talvi on ollut poroille helppo: ankaran pakkasen jaksot jäivät lyhyiksi eikä jäätynyt hanki ole haitannut ruoan hankintaa. Petotuhot ovat Juorkunassa selvästi vähäisemmät kuin esimerkiksi Kainuussa, mutta porovarkaat ovat löytäneet helpon paistin apajat täälläkin.
"Joskus löytyy metsästä vain nahka, aina ei sitäkään. Täällä käy syksyisin paljon pienriistan metsästäjiä Etelä-Suomea myöten, ja tilaisuus saattaa tehdä varkaan. Metsätieverkosto on tiheä eivätkä porot pahemmin ihmistä pelkää. Osa vierailevien metsästäjien koirista ajaa myös poroja", Ervasti tietää.
Suoramyynti lisääntyy
Etelä-Suomessa kuluttajat valittavat, ettei kaupasta saa tuoretta poronlihaa. Markkinaketju kaipaakin varmasti vielä rasvaamista, mutta Pohjois-Suomessa suoramyynti lisääntyy mukavasti. Enää ei arvitse käydä aidalla hakemassa edes kokonaista ruhoa, vaan lihat saa myös paloiteltuna vakuumiin pakattuna. Tarvittaessa myydään vaikka yksittäinen paisti.
Pientä lisää elinkeinoon tuovat porokilpailut ja matkailu. Muutama viikko sitten pidettiin Juorkunan Rekihovin rannassa kisa, joka keräsi paikalle lähes 400 katsojaa. Toivo Ervastikin kiertää kisoja ja koulittavana on myös poroja, jotka olisivat sopivan säyseitä turistien rekiä kiskomaan.
Pudasjärven paliskunnan poroisäntä Urpo Paavola arvelee, ettei hoitoalueen rajan vetäminen etelämmäksi Kiiminkijoesta ole kovin realistinen haave. Lakimuutokselle tuskin löytyisi tarpeeksi tukea, vaikka esimerkiksi Ruotsissa porot palkivat paljon etelämpänä kuin Suomessa.
"Poromäärä on meidänkin paliskunnassa täysi, joten uusia yrittäjiä tulee alalle vain lähinnä perittyjen porokarjojen kautta. Valtion tukea saa nyt 70 porolla, mutta jatkossa tukikelpoisella karjalla täytynee olla kokoa 80 eläimen verran. Jos vain alan kannattavuus saadaan kuntoon, uskon kyllä elinkeinon säilyvän tällä etelärajallakin", Paavola uskoo.