Alueellistaminen, vanhalta nimeltään hajasijoitus, on herättänyt voimakkaita tunteita niin kauan kuin sitä on Suomessa harjoitettu.
Asiaan liittyvät perusväittämätkin ovat säilyneet vuosikymmenten ajan ennallaan. Pääkaupungissa sanotaan, ettei toimintojen siirtämisessä maakuntiin ole mieltä, koska se tulee kalliiksi, koska uudesta paikasta ei löydy osaavaa työvoimaa ja koska tärkeä yhteydenpito keskushallintoon ja muihin tahoihin heikentyy.
Suunnilleen tällaisilla perusteilla vastustettiin aikoinaan myös Oulun ja usean muun Helsingin ulkopuolelle sijoittuneen yliopiston perustamista. Onneksi ne silti perustettiin.
Maakunnissa alueellistamista on vaadittu muun muassa työllisyys- ja oikeudenmukaisuussyistä.
Vuosien mittaan on tullut selväksi, että monet alueellistamisen seurauksista maalatut kauhukuvat ovat osoittautuneet perusteettomiksi. Valtion toiminnot tai palvelut eivät ole halvaantuneet siksi, että pieniä paloja niistä hoidetaan Helsingin sijasta vaikkapa Kuopiossa tai Kuhmossa.
Myös vanhalle paikkakunnalle jäävän muuttohaluttoman väen työllistyminen on valtiolla yleensä hoidettu. Harva on pudonnut tyhjän päälle.
Erityisen raju alueellistaja Suomi ei ole ollut. Esimerkiksi Virossa on siirretty koko opetusministeriö Tallinnasta Tarttoon.
Uusimpia tyrskähdyksiä on Suomen pääkaupungissa aiheuttanut ajatus siirtää merenkulun viranomaistoimintoja Rovaniemelle Liikenteen turvallisuusvirastoon eli Trafiin. Siirrettävien toimintojen listalle on asetettu esimerkiksi alusrekisteri ja merimiesluettelot. Asiasta älähti muutama päivä sitten Helsingin Sanomat.
Hiukan yllättävältä siirto kuulostaa, mutta tuntuu epäuskottavalta, että päätös vaarantaisi meriturvallisuuden niin kuin on väitetty. Tuskin päättäjämme aivan tolloja ovat. Samalla tavallahan lääkelaitoksen toimintojen siirron Kuopioon on väitetty uhkaavan kansalaisten turvallisuutta. Aika näyttää, tuleeko tapauksia.
Rovaniemellä ei ole merta. Mutta on ihmisten aliarvioimista olettaa, ettei kaupungissa voitaisi siitä huolimatta valokaapelikaudella hoitaa merenkulun hallinnollisia tehtäviä. Samaan tapaanhan Helsingin Kruununhaassa sijaitsevassa maa- ja metsätalousministeriössä huolehditaan valtakunnan rajoille tulevien poroaitojen rahoituksesta. Nuo rajat ovat aika kaukana pääkaupungista.
Kun puhutaan valtion työpaikkojen siirtymisestä ja työntekijöiden kohtaloista, pohjatietoa tarjoaa Tilastokeskuksen heinäkuinen Tieto & trendit -lehti. Se kertoo, mitkä maakunnat olivat vuosina 1995-2007 valtion työpaikkojen saajia ja menettäjiä.
Uudenmaan lukema on + 6 526. Maakunta oli ylivoimainen työpaikkarohmu. Listan hännillä ovat Pohjois-Pohjanmaa lukemalla -1 132 ja Lappi, jonka luku on peräti -1 768.
Yksittäisistä paikkakunnista kiistaton voittaja on Helsinki. Se sai 13 vuodessa yli 6 000 valtion työpaikkaa. Paikkakunnan kustannustaso ja asunto-ongelmat tietäen muutosta voi pitää kummallisena alueellistamisena.