Eläkkeellä oleva Posion Livon paliskunnan poromies Viljo Tuomivaara kolistaa sankoa, joka on täynnä poroille mieluista syötävää; täysrehun ja viljanjyvien sekoitusta.
Saman tien pihalla alkaa vilske ja koparoiden töminä, kun sarvipäät rientävät tavoittelemaan ruokaa, jota hän alkaa tarjoilla pitkiin kaukaloihin ja ripottelee sitä maahankin.
Anetjärvellä asuvan Tuomivaaran pihan laidalla talsii kotiruokinnassa reilusti yli sata poroa, enimmäkseen vaatimia.
Kahden hänen poikansa pääosin omistavasta karjasta jokseenkin kaikki ovat tarhassa; osa itse paikalle tulleina, osa kauempaa kyyditettyinä. "Poroille on oikeastaan pakko järjestää ruokintaa näin. Seudulla ei ole enää juuri lainkaan vanhoja kuusikoita, joissa porot voisivat syödä naavaa. Lisäksi ne on parempi pitää täällä petojenkin vuoksi ja jotta eivät jäisi liikenteen uhriksi", Tuomivaara selvittää.
Ostorehu välttämätön
Tarhaamista on vauhdittanut nyt myös se, että poroilla on ollut tammikuun puolivälin vesisateiden jälkeen vaikeuksia saada jäkälää ja luonnonheinää hangen alta: pakkasissa lumi myöhemmin jäätyi, eikä kaivaminen enää luonnista kunnolla.
Tuomivaarat ruokkivat karjaansa paitsi ostorehulla, myös itse tehdyllä tuorerehulla sekä lehdeksillä.
Ostorehut nakertavat elinkeinon kannattavuutta, mutta vaihtoehtoja ei ole: ruokinnan on oltava monipuolista, jotta porot olisivat terveitä ja hyväkuntoisia keväällä, kun ne kaikkoavat vasonta-alueilleen.
Täysrehun kilohinta pyörii vajaan kolmenkymmenen sentin paikkeilla, ja sitä kuluu suunnilleen kilo päivässä päätä kohden.
Posion Livon paliskunnassa talveen on jäänyt teurastusten jälkeen noin 1 500 poroa.
Laiduntilanne vaihtelee
Poroisäntä Jukka Tuomivaara arvioi, että yli 90 prosenttia niistä on tarharuokinnassa. Loput ovat etsiytyneet lähinnä naava- ja luppokuusikoihin, joita löytyy laajemmin vain Syötteen kansallispuistosta. "Pelivaraa olisi periaatteessa pitää poroja metsissä kauemminkin, mutta tarhauksesta vaan on tullut jonkinlainen muoti-ilmiö eteläisimmissä paliskunnissa. Ne halutaan ajoissa ruokintaan, vaikka se tietää kustannusten kasvua."
Porot ovat alkaneet oppia, mistä varma ruoka löytyy, ja usein ne ilmestyvätkin tarhojen liepeille jo joulukuussa.
Laidunmaiden jäätyminen on hankaloittanut porojen ravinnonsaantia luonnonlaitumilta muutamien muidenkin paliskuntien alueella poronhoitoalueen eteläisimmissä osissa.
Tilanne kuitenkin vaihtelee. Esimerkiksi Palojärven paliskunnassa Rovaniemellä, Ylitorniolla, Pellossa ja Tervolassa porot pystyvät yhä kuopimaan syötävää lumen alta. "Enin osa poroista on otettu tarhoihin, mutta kyllä ne metsissäkin yhä hyvin pärjäävät. Viimeinen vesisade ei meidän alueella ollut niin rankka, että hanki olisi kovettunut pakkasissa liian lujaksi", poroisäntä Jouni Vuolo kertoo.
Niin sanotulla erityisellä poronhoitoalueella Sodankylästä pohjoiseen talvi on ollut poroille helppo. "Hyvin pystyvät kaivamaan, eikä luntakaan ole paljon. Hyvässä kunnossa ovat, eikä oikeastaan mitään hälyttävää ole ilmoilla", porotalousneuvoja Inga-Briitta Magga kertoo.
Jos alue välttyy jatkossa vesikeleiltä eikä lunta sada vallan mahdottomasti, Magga uskookin, että porotalvesta tulee parempi kuin muutamaan vuoteen.
Erityisellä poronhoitoalueella poroja ei paljoakaan tarhata, mutta lisäruokaa kuten heinää maastoon yleensä ajetaan.