Po­ron­luu­pos­lii­nin tuo­tan­toa vi­ri­tel­lään uu­del­leen

Kymmenen vuotta sitten kehitetyn poronluuposliinin tuotantoa viritellään uudelleen. Sodankylän kunta on hakenut EAKR-rahoitusta Lumen Valo -hankkeelleen, jonka tavoitteena on löytää poronluuposliinille tuotanto- ja yritysyhteistyömalli.

Poronluusta valmistettu läpikuultava posliini vaikuttaa hauraalta, mutta se on kuitenkin hyvin kestävää. Englantilaiseen luuposliiniin verrattuna poroposliini on hyvin valkoista.
Poronluusta valmistettu läpikuultava posliini vaikuttaa hauraalta, mutta se on kuitenkin hyvin kestävää. Englantilaiseen luuposliiniin verrattuna poroposliini on hyvin valkoista.
Kuva: Kari Alaluusua

Kymmenen vuotta sitten kehitetyn poronluuposliinin tuotantoa viritellään uudelleen. Sodankylän kunta on hakenut EAKR-rahoitusta Lumen Valo -hankkeelleen, jonka tavoitteena on löytää poronluuposliinille tuotanto- ja yritysyhteistyömalli.

"Toimintamallilla mahdollistetaan uuden alihankintayrityksenä toimivan tuotantoyrityksen perustaminen ja realistinen käynnistyminen. Perusedellytyksenä on löytää kumppaneita, jotka ovat jo savuttaneet merkittävää tunnustusta taideteollisuuden parissa ja myös kansainvälisillä markkinoilla. Hanke mahdollistaa toiminnan suunnittelun ja uusimuotoisen poronluuposliinin materiaali- ja tuotetestauksen", rahoitushakemuksessa sanotaan.

Ensi vuoden alussa alkava hanke kestää vajaat puolitoista vuotta. Kustannukset ovat runsaat 69 000 euroa.

Taideteollinen korkeakoulu aloitti Sodankylän kunnan ja Pohjoisimman Suomen Leader -yhdistyksen kanssa vuonna 1997 kehitystyön tavoitteenaan löytää uusi posliinin valmistustapa, jossa perinteinen naudanluu korvataan poronluulla. Vuonna 1999 Sodankylässä perustettiin kehitysyhtiö Poroposliini Oy ja erillinen kehittämishanke, jossa selvitettiin poronluuposliinin raaka-ainekysymyksiä, tuotannon liiketaloudellisia edellytyksiä sekä toimivaa tekniikkaa.

Tutkimuksissa selvisi, että poronluu soveltuu hyvin korvaamaan posliinin valmistuksessa perinteisesti käytetyn naudanluun. Lopputuloksena syntyvä kaunis ja huomattavan valkoinen posliini herätti mielenkiintoa ulkomaillakin.

Poronluuposliinin koetuotanto Sodankylässä aloitettiin vuonna 2000.

Tarkoitus oli muutaman vuoden sisällä käynnistää pienimuotoinen workshop-tyyppinen toiminta. Tavoitteena jo tuolloin oli mittava tuotantolaitos.

Poronluuposliinihanketta ajoi voimakkaasti silloinen kunnanjohtaja Martti Pura, joka sai vuonna 2002 kansainvälistä mainetta, kun englantilainen sisustusalan lehti nimesi hänet kymmenen johtavan visionäärin joukkoon. Valttina Puralla oli nimenomaan poronluuposliini.

Vuonna 2003 oltiin perustamassa Lapin Posliini Oy:tä, mutta yhden pääosakkaan vetäydyttyä yhtiö jäi perustamatta. Tuotantotiloja kaavailtiin Alariesto-Gallerian vieressä sijaitsevalle vanhalle paloasemalle.

Varsinaiseen tuotantoon saakka poronluuposliini ei Sodankylässä ole vielä edennyt. Rahaa kehitystyöhön on tähän mennessä kulunut runsaat 600 000 euroa, josta kunnan osuus on ollut noin 120 000 euroa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä