Kuuluuko poro luonnonpuistoon? Tätä kysymystä on puitu Kilpisjärvellä Mallan luonnonpuiston osalta jo usean vuoden ajan. Näkökantoja on monenlaisia, ja vastauksia on kolmen viime vuoden aikana haettu monitieteisessä tutkimuksessa.
"Tutkimuksen päätuloksia on se, että vanha käsitys laidunnuksen ehdottomasta haitallisuudesta uhanalaisille kasveille osoittautui vääräksi", kertoo tutkimushankkeen vetäjä Mikko Jokinen Metsäntutkimuslaitoksen Kolarin tutkimusasemalta.
"Tilanne on monimutkaisempi: laidunnus haittaa tai hyödyntää kasveja tai on neutraali", Jokinen luettelee. 30 neliökilometrin kokoinen puisto on haluttu rauhoittaa poroilta juuri vanhan haitallisuusoletuksen perusteella. Kasvien lisäksi Mallalla esiintyy uhanalaisia ja harvinaisia perhosia.
Malla on ollut rauhoitettu vuodesta 1916, ja luonnonpuisto siitä tuli vuonna 1938. Pitkästä rauhoituksesta huolimatta poronhoito kiellettiin asetuksella puistossa vasta 1981.
Jokisen mukaan laiduntaminen oli säännöllistä 1950-luvulle, jolloin rakennettiin Norjan ja Suomen rajalle poroaita. "Mallan luonnonpuiston käyttö porolaitumena perustui aika paljon siihen, että päästiin myös Norjaan."
Nyt päätöksessä olevan hankkeen synty on 1990-luvun lopun tapahtumissa, jolloin poroja meni - joidenkin tulkintojen mukaan päästettiin - suurin määrin luonnonpuiston alueelle.
Paineet kohdistuivat aluetta hallinnoivaan Metsäntutkimuslaitokseen, jota vaadittiin aitaamaan alue. Toisaalta poromiehet halusivat tietää, mitä vahinkoa porot Mallalla aiheuttaisivat. Aitaamista lykättiin ja vuonna 2000 alkoi Kolarin tutkimusasemalla Mallan kestävää käyttöä koskeva tutkimus.
Tutkijoiden asenteet muuttuivat
Tutkimuksen tavoite on Jokisen mukaan tuottaa tietoa päättäjille eri vaihtoehdoista poronhoidon sallimisesta tai kieltämisestä ja seurauksista uhanalaisten kasvien, poronhoidon ja tutkimuksen kannalta. Poronhoidon sallimiseen tarvitaan lakimuutos, eli tarvittaessa asia menee eduskuntaan.
Hankkeen aikana on tutkijoiden parissa tapahtunut Jokisen mukaan mielenkiintoinen muutos suhtautumisessa laiduntamisen sallimiseen.
"Kun aloittelimme hanketta, asenne tutkijakunnassa laiduntamiseen oli kielteinen tai varauksellinen. Mutta kun nyt olemme saaneet uusia tuloksia, valtaosa näistä tutkijoista ei näe estettä säänneltyyn tai rajoitettuun laidunnukseen", Jokinen kertoo.
Osa tutkijoista vastustaa laidunnusta, koska Mallalla sijaitsee monia pitkäaikaistutkimuksen koealoja ja porojen pelätään häiritsevän tätä työtä.
"Jotkut tutkijoista katsovat tutkimuksen kärsivän laidunnuksesta, toiset ovat sitä mieltä, että suurin osa seurannoista voitaisiin turvata, vaikka Mallalla poroja olisikin." Jokisen oma kanta on, että tämä asia vaatii vielä selvittämistä.
Jokinen korostaa, että alueen uhanalaiset kasvit ja pitkäaikaistutkimukset ovat kaksi eri asiaa.
Hän muistuttaa myös, että Mallan luonnonpuistoon liittyy monia tunnelatauksia, ja porottomuus on ollut joillekin tutkijoille itseisarvo.
Vastaavasti Käsivarren paliskunnan saamelaisille poronhoitajille on tärkeää, että he voisivat olla mukana päättämässä omaksi kokemiensa alueiden käytöstä. Jokinen painottaa, että Mallan kohtalosta päättävät viranomaiset joutuvat viime kädessä tekemään arvovalintoja pohtiessaan sallitaanko poronhoito puistossa vai ei.
Tiekiista uhkasi poronhoitoa
Helsingin yliopiston kasvimuseon yli-intendentti Henry Väre kuuluu niihin tutkijoihin, jotka eivät poroja Mallalle päästäisi. Hän katsoo nykyisen tilanteen takana olevan osin tiehankkeen Jehkats-tunturille.
"Kun Metsäntutkimuslaitoksen ylijohtaja Eljas Pohtila antoi aikoinaan luvan tien rakentamiseen Jehkatsille, poromiehet näkivät siinä laidunalueiden kaventumisen sillä suunnalla, ja silloin tämä kiista tavallaan alkoi."
Tielupaa puitiin Korkeimmassa hallinto-oikeudessa saakka, missä Metlan kanta voitti äänin 3-2. Periaatteessa Jehkatsille on siis lupa rakentaa tie, jos joku sitä tulee anomaan.
"Se vaatii kuitenkin edelleen Metlan luvan, ja tietysti olisi toivottavaa, että Metla ei sitä lupaa koskaan myöntäisi", Henry Väre lausuu.
Tiehanketta ovat ajaneet kunta, Kilpisjärven yrittäjät ja Hiihtoliitto, joka haluaisi järjestää alueella viime lumen leirejä. Väre toteaa ironisesti, että tilanteen pelasti oikeastaan Suomen hiihtourheilu dopingsotkuillaan. Nyt ei ole rahaa tien kunnostukseen.
"Tiettömyys olisi myös poronhoitajien edun mukaista ja tavallaan silloin yksi vastakkainasettelu Mallaan nähden poistuisi", Väre huomauttaa.
Mallan uhanalaiset turvassa
Värekin toteaa, että laidunnuksen vaikutuksia ei yksiselitteisesti tiedetä. "Suurimmalle osalle Mallan uhanalaisista kasveista laidunnuksella ei kuitenkaan ole mitään vaikutusta. Ne kasvavat sellaisilla paikoilla, joille porot eivät mene, kuten kalliopahdoilla ja luontaisesti avoimilla vyörysorarinteillä."
Mallalla kasvaa kolmisenkymmentä uhanalaiseksi määriteltyä kasvilajia.
Laidunnuksen edullisia vaikutuksia uhanalaisille kasveille hän ei kaikilta osin allekirjoita. Väre on tutkinut koko Käsivarren kasviston, ja kirja Käsivarren floorasta on loppusuoralla. "Niillä uhanalaisten kasvien kasvupaikoilla, joilla laidunnetaan, ei ole mitään merkkejä kasvien hyötymisestä", Väre toteaa.
Tämä ei kuitenkaan Väreen mielestä ole ydinkysymys, koska Mallalla uhanalaista lajistoa on myös laidunnetuilla alueilla ja näiden lajien kannat eivät Suomessa ole uhattuja.
Tunturikeulankärki on tuntureidemme uhanalaisista ainoa laji, joka kasvaa vain Mallalla.
"Kysymys ei ole lähtökohtaisestikaan uhanalaiskysymys", Väre toteaa. "Malla on laiduntamaton alue, joka on arvokas pitkäaikaisseurantojen kannalta. Laiduntamattomuus on arvo sinällään ja Mallan viereinen laidunnettu Jehkats on tutkimukselle hyvä vertailualue."
"Laidunnus kuuluu luontoon, mutta pieni alue Suomen Lappia voisi olla laiduntamatta."
Pitkäaikaistutkimus vaarassa
Kilpisjärven biologisen aseman johtaja Antero Järvinen ker-
too Mallan luonnonpuistosta löytyvän paljon pitkäaikaistutkimusten koealoja, koska kyseessä on tutkimukselle rauhoitettu puisto.
"Yliopiston tutkijat ovat perustaneet pysyviä koealoja Mallalle jo ennen biologisen aseman virallista perustamista. Vanhimmat, pikkunisäkkäiden kannanvaihteluita koskevat koealat perustettiin vuonna 1946."
Pikkunisäkästutkimus on edelleen voimissaan, ja sen lisäksi puistossa tehdään muun muassa paljon erilaisia kasvillisuustutkimuksia, lintulaskentoja ja vuonna 1990 alkoi kansainvälinen ilmastonmuutostutkimus.
"Jos porot sinne tulevat, kaikki erilliset koealueet pitäisi aidata. Porot tuhoavat kasvikoeruudut, häiritsevät pikkunisäkäspyyntiä ja ilmastonmuutostutkimuksessa on kymmeniä pysyviä kasvihuonekammioita ja erilaisia elektronisia mittalaitteita. Eivät ne siellä voi porojen kanssa yhtä aikaa olla."
Koealojen aitaamista Järvinen ei pidä realistisena. "Niitä on useissa eri paikoissa, osa on pieniä, osa aika suuria. Siitä tulisi aitausten tilkkutäkki. Tai ainakin aitaaminen olisi hyvin vaikeaa ja kallista, ja maisemallisesti se olisi iso haitta."
Jos laidunnus sallitaan, pitäisi Järvisen mielestä laiduntavien porojen määrä saada rajattua hyvin pieneksi ja laiduntamisen kesto lyhyeksi. "Tällaisesta ei ole kukaan kuitenkaan pystynyt antamaan takuita."