Lokakuun alun tiistaina sataa taivaan täydeltä märkää lunta niin, että pian Ranuan Kuukkaan poroerotuspaikalla saa tarpoa niin kuin olisi kummempikin talvi. 250 poroa roukuu aitauksessa rauhallisesti.
Kuukkaan paliskunnan poroisäntä Rainer Tuomaala pyydystää vaatimen vimpallaan, pitkällä vavalla, jonka päässä on silmukka. Homma on yhtä vaivattoman näköistä kuin Riikka Pertun ja Juha Kuukasjärven suopungin heittely: silmukka osuu sinne, minne pitääkin, ja vasa on kiinni.
Vaadin on vasan synnyttänyt naarasporo. Tämä kantaa kaulassaan kelloa, koska se on tokkansa johtajaporo. Kellon avulla tokka on helppo löytää. Erotuksessa tokan omistaja tarkistetaan korvamerkistä, mutta poroa ei tuomita teuraaksi, sillä eläimellä on vielä paljon elinvuosia jäljellä vasojen tuottajana.
Perttu ja Kuukasjärvi vangitsevat suopungilla kermikän, joka on ensimmäisen elinvuotensa vasa. Myös sen omistaja tarkistetaan ja merkitään teuraaksi pantavien joukkoon. Vasoista noin 80 prosenttia joutuu lihantuotantoon, ja loput vapautetaan kasvamaan aikuisiksi.
Porolaumat kerätään laajaan aitaukseen. Sieltä suopungeilla ja vimpoilla pyydystetään yleensä rykimä- eli kiima-ajan villitsemät hirvaat eli urosporot häiritsemästä ja loukkaamasta vasoja sekä emoja.
Varsinainen erottelu tapahtuu pienessä aitauksessa, nielussa, johon poroja ajetaan. Nielusta suurin osa joutuu autoihin viimeiselle matkalleen. Eloporon armon saaneet kirmaavat vapauteen.
Hirvaan haaremissa
Jokainen aidalla katsottu eläin pannaan kirjoihin ja kansiin; tästä vastaa lukumies. Lisäksi erotuspaikalla on eläinlääkäri, jonka määräyksestä porot saavat loisrokotteita. Teurastettavat saavat korvaansa metallisen merkin, piltan. Niissä on tiedot porojen omistajista, ja ne matkaavat eläimen mukana teurastamoille sekä lihanjalostuslaitoksiin. Näin varmistetaan, että porot tilitetään oikeille omistajilleen, mikäli ne myydään. Jos omistaja haluaa eläimen itselleen lihoiksi tai lihatuotteiksi, piltan avulla lopputuote päätyy silloinkin oikeaan pöytään.
Perinteisiäkin tapoja käytetään: poromies vetää puukolla viilun kylkikarvoitukseen kaikille niille poroille, jotka on kirjattu. Näin samaa poroa ei erotella useita kertoja. Poromies katsoo yleensä itse omat poronsa.
Aidan ulkopuolella kopistelevat ja liikkuvat levottomasti rykimähirvaat, jotka kaipaavat kiihkeästi vaatimiaan. Ne aiheuttaisivat tuhoisaa jälkeä, jos ne päästettäisiin naaraidensa luokse. Monen teuraseläimen selkä olisi mustelmilla, ja lihan laatu heikkenisi.
"Hirvaat ovat kuitenkin poroerotuksessa verrattomia apulaisia. Ne keräävät vaatimia itselleen eli perustavat eräänlaista haaremia. Kun joukkio on kerätty, poromiesten on helppoa ajaa vaatimet vasoineen aitaukseen. Hirvaat ovat melkoisia mahtisonneja, sillä yhden haaremissa on kymmeniä vaatimia", sanoo Paliskuntain yhdistyksen porotalousneuvoja Inga-Briitta Magga.
Rykimähirvaat taistelevat vaatimistaan verisesti. Tappelun voittanut saa häviäjän morsiamet itselleen. Usein kuitenkin voitettujen vaatimien määrä on niin suuri, että hirvas ei kykene huolehtimaan niistä. Silloin hävinnyt tulee haalimaan niitä takaisin.
Aitaukseen päässeet muutamat komeasarviset, paksut urosporot ovat kuohittuja härkiä eli paljakoita. Niistä ei ole harmia vaatimille, ja ne menevät teuraiksi. Kuohinnan jälkeen porosta tulee erityisen maukas. Rykimäporoja ei kannata teurastaa. Niiden liha maistuu kitkerältä, koska kiima-aikaansa elävät eläimet ovat täynnä hormoneja.
Ei sentään hampain
Poromiehistä kerrotaan legendaarisia tarinoita, joiden mukaan urokset kuohitaan häriksi hampailla: "se ei ole mikhän poromies jos ei ole purrut poroa".
Rainer Tuomaala kertoo saaneensa poromiehen pureman alle kouluikäisenä, mutta ei ole koskaan kuohinut hampailla.
"Kaikki tekevät sen nykyaikana pihdeillä. Se on aivan liian kovaa hommaa hampailla tehtäväksi. Paitsi, että pureminen vaatii tosi kovia voimia, isoa urosporoa on paha saada talttumaan. Isoimpien porojen käsitteleminen näissä muissa erotteluhommissa vaatii neljän ison miehen voimat."
Kiimassa olevat urosporot voivat hyökätä vimmoissaan ihmisen kimppuun. Erotuksissa ei onnettomuuksia kuitenkaan satu, koska poromiehet tietävät vältellä ja olla ärsyttämättä eläimiä.
Kuukkaan erotuksessa työskentelevät parikymmentä poromiestä lähtevät maastoon tarkoituksenaan hakea aidalle parisataa poroa lisää. Sankassa lumisateessa poroja löytyy kuitenkin huonosti. Tuomaala sanoo, että luminen tai räntäinen sää ei välttämättä ole huono erotusilma, sillä porot ovat silloin rauhallisia ja helppoja käsitellä. Kauniilla, kirpeällä säällä eläimet ovat selvästi valppaampia.
"Mutta eipä erotuksen alkajaisiksi ole monesti ollut näin talvista säätä. Vuonna 1968 kävi niin, että lumi tuli tosi aikaisin. Silloin saimme vain 30 poroa aitaukseen. Normaalisti erottelemme koko paliskunnassa 2 500 poroa useilla eri aidoilla."
Poroerotus kestää Ranualla vajaan kuukauden, jos kaikki sujuu hyvin. Kuukkaan aidan poroerotus on pieni verrattuna Lapin suurimpiin erotuksiin, joissa erotellaan kerralla tuhansia poroja. Jokisessa ja avoimessa maastossa on hitaampaa kerätä poroja erotukseen kuin esimerkiksi metsäisillä alueilla. Hankalimmilla alueilla porojen keruu aidalle voi kestää pari kuukautta.
Maggan omassa paliskunnassa Vuotsossa on parisataa poronomistajaa, ja erotuksissa on mukana 1 500-2 500 poroa. Noin sadan erottelijan voimin homma on selvä parissa päivässä. Mitä nopeammin erotus sujuu, sitä parempi, sillä porot ovat tähän aikaan lihavimmillaan ja alkavat laihtua vuodenvaihdetta kohti.
Yhä useammassa paliskunnassa erottelun apuna Lapissa on helikopteri. Poroja on helppo ajaa kohti erotuspaikkaa lentävästä vehkeestä.
Laatua aidalta asti
Yli-iiläisen poroyrittäjän Jarmo Kynkäänniemen päivärytmi on jouluun saakka seuraava: Puoli neljältä aamulla ylös hakemaan poroja erotukseen. Työskentelyä erotuspaikalla noin kolmeen saakka. Teurastettujen ruhojen leikkaamista iltakymmeneen.
"Souvi alkoi nyt ja kestää tuohon malliin joululle. Siinä vaiheessa saatan olla melko väsynyt", Kynkäänniemi sanoo.
Hän kuuluu niihin poromiehiin, joiden piti laajentaa toimintaansa kasvatuksesta jalostukseen poronlihan hinnan romahdettua noin vuosikymmen sitten. Nyt hänellä on täydelliset tilat lihanleikkaukseen ja pakkaukseen. Pienjalostuslaitos myy 600 poroa vuodessa muun muassa kauppoihin, ravintoloihin ja suoraan asiakkaille.
Hän korostaa, että laaduntarkkailua täytyy olla jo poroaidalla. Poroja ei saa rääkätä eikä hermostuttaa, jotta niiden liha ei kärsi.
"Kaikki erotuksen häiriöt näkyvät selvästi lihan laadussa sitten, kun poroa leikataan."
Erotuksesta teuraalle mennyt poro leikataan paisteiksi, fileiksi, jauhelihaksi, kaulakiekoiksi, kuvelihoiksi, kylkirulliksi, keittolihoiksi ja lapapaistiksi. Palat Kynkäänniemi toimittaa asiakkaalle vakuumipakkauksissa.
"Kun tuhat poroa on leikannut, homman alkaa osata jollakin tavalla", hän sanoo leikatessaan poroa Pentti Juotasniemen kanssa Ranualla. Juotasniemi on pelkkään jalostukseen keskittynyt yrittäjä, joka palvelee muun muassa poronomistajia ja hirviseuroja. Ruhot muotoutuvat savustamossa kylmä- ja lämminsavupaisteiksi, säilykkeiksi sekä poro- tai hirvimetvursteiksi.
Poromiehet ikääntyvät
Suomen suurin poronostaja on Rovaniemellä toimiva Lapin liha, joka ottaa vuodessa keskimäärin 26 000 poronruhoa jalostukseensa. Se on puolet kaikista erotelluista poroista.
Tuotantojohtaja Tero Martikainen sanoo, että yrityksen pahimmat kilpailijat ovat pedot ja autot, jotka verottavat kumpikin vuosittain 3 000 ruhoa Lapin lihan raaka-aineista.
Myös Lapin liha jalostaa porot valmiiksi osiksi, savutuotteiksi ja makkaroiksi sekä lisäksi muun muassa valmiiksi käristelihaksi.
Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Pertti Viik sanoo, että poronlihan hinta olisi tuottajan kannalta nyt kohdallaan. Kaikki menee, mitä vain tuotetaan.
Ongelmana on tuotannon väheneminen. Hänen mukaansa syynä ovat petovahingot. Ilvesten, susien ja erityisesti karhujen lisääntyminen aiheuttaa hänen mukaansa tänäkin syksynä puolen miljoonan teuraskilon hävikin porotaloudelle. Kaikkiaan poronlihaa teurastetaan 2,5 miljoonaa kiloa vuodessa.
Poroelinkeinon tulevaisuutta varjostaa poromiesten ikääntyminen. Joka vuosi sata poronomistajaa lopettaa tai kuolee. Nyt joukko on noin 4 900:n suuruinen. Heistä täysin päätoimisia on tällä hetkellä 800.
Inga-Briitta Magga sanoo, että valtaosa porotilallisista on 50-60-vuotiaita. Hän ei näe tilannetta aivan toivottomana.
"Joka vuosi tulee useisiin palkisiin nuoria, joita valtio tukee 25 000 euron aloitustuella tietyillä ehdoilla. He sitouttavat vähintään viideksi vuodeksi ammattiin ja joutuvat ottamaan lainaa, mutta siitäkin valtio takaa 60-80 prosenttia", Magga sanoo.
21-vuotias Riikka Perttu on tätä harvinaista tulevaisuutta. Hän sanoo käytännössä olevansa päätoiminen poromies, koska poronhoito on työttömälle päätoimista työtä.
"Tämä on kivaa hommaa, ja varmaankin tulen touhuamaan aina mukana. Vimpalla en ole ottanut poroja kiinni, mutta käsin kyllä olen pyydystänyt vasoja. Vaatimiin voimani eivät vielä riitä."
Perttu viihtyy erotuksessa päivittäin. Ranuan palkisessa poroammatin on valinnut hänen lisäkseen vain muutama nuori. Joitakin heistä asuu omalla kylällä Kuukasjärvellä.
"Harmillista, että nuoria ja naisia on niin vähän. Kyllähän noiden iäkkäämpien miesten kanssa pärjää, kun on ikänsä heidän seurassaan täällä ollut", toisen polven poromies nauraa.
Inga-Briitta Magga on 30-vuotias poroyrittäjä niin paljon kuin työltään Paliskuntain yhdistyksen porotalousneuvojana ehtii.
"Jos en olisi saanut tätä työpaikkaa, olisin jäänyt ilman muuta porohommiin. Kun toimisto on tuolla luonnossa ja saa olla eläinten kanssa, sen parempaa ei ole. Minä olen naimisissa porojen kanssa sanan parhaassa merkityksessä."