Pornografia ei enää lymyile hämärissä klubeissa ja seksikauppojen teipattujen ikkunoiden takana. Porno näkyy, kuuluu ja vaikuttaa meidän arkisessa elämässämme, halusimme tai emme.
Pornosta on tullut yhä näkyvämpi osa suomalaista mediamaisemaa. Pornoa ei tarvitse tietoisesti etsiä eikä ostaa. Törmäämme siihen kaikkialla: kosmetiikka- ja alusvaatemainoksissa, musiikkivideoissa, iltapäivälehtien kansikuvissa, tv-kanavilla ja talonkorkuisissa kadunvarsimainoksissa.
Pornosta on huomaamatta tullut niin arkipäiväistä, että meidän on vaikea "nähdä" sitä, vaikka se on kaikkialla meidän silmissämme, sanoo tutkija Kaarina Nikunen, joka on yhdessä Susanna Paasosen ja Laura Saarenmaan kanssa toimittanut ensimmäisen arkista suomalaista pornografiaa luotaavan raportin median, seksuaalisuuden ja populaarikulttuurin suhteista.
Pornosta on julkaistu Suomessa aikaisemminkin tutkimuksia, mutta ei tästä näkökulmasta. Tamperelaisen Vastapainon kustantama Jokapäiväinen pornomme ilmestyi keskiviikkona.
Miljardiluokan
bisnestä
Vaikka kotikutoinen porno kuulostaa leppoisalta ja villaiselta, mielikuvan ei pidä antaa johdattaa harhaan. Jokapäiväisen pornografian taustalla vaikuttaa huumekauppaan ja aseteollisuuteen verrattava maailmanlaajuinen teollisuudenala, pornobisnes.
Pornoteollisuus on hyödyntänyt nopeasti uuden teknologian mahdollisuudet ja laajentunut elokuva- ja lehtituotannosta satelliitti- ja kaapelikanaville sekä internet-levitykseen.
Yksi selitys pornoteollisuuden huikealle laajenemiselle on uusien teknologioiden suoma yksityisyys. Pornoa voi katsoa kotona videolta, dvd:stä ja lehdistä, tilata kotiin internetin tai kaapelikanavien kautta.
Kansainvälinen pornoteollisuus suoltaa dvd- ja videomarkkinoille tuhansia uusia nimikkeitä vuodessa. Eräiden arvioiden mukaan alan tuotot nousevat pelkästään Yhdysvalloissa neljään miljardiin dollariin vuodessa liikevaihdon ollessa moninkertainen.
Euroopassa pornotuotannon keskus on siirtynyt Unkariin ja muihin itäblokin maihin, joissa työvoima on halpaa ja videotuotanto löyhästi säänneltyä.
Alan tuottojen ennustetaan kolminkertaistuvan kuluvalla vuosikymmenellä. Kirjoittajat toteavat, että pornoteollisuus on siirtynyt pienistä nyrkkipajoista suuryhtiöiden käsiin ja jopa pörssiin. Pornobisneksen mittasuhteista on kuitenkin vaikea saada tarkkaa selvyyttä, koska se toimii osin harmaan talouden alueella.
Sensuuri vahvistaa pornon vetovoimaa
Pornoteollisuuden voimakas laajeneminen ei kuitenkaan johdu pelkästään uudesta teknologiasta. Kirjoittajien mukaan siihen tarvitaan myös suotuisa ilmapiiri.
Suomessa yleinen suhtautuminen pornoon muuttui 1990-luvulla suopeaksi, ja ala on pikku hiljaa saavuttanut salonkikelpoisuutta. Vaikenemisen sijaan pornoa jopa vaaditaan valtamedioissa.
Kaarina Nikusen mukaan kovan pornon soluttautuminen valtakulttuuriin näkyy tavallisilla tv-kanavilla ja esimerkiksi Oulun ja Helsingin seksimessujen kaltaisina yleisötapahtumina.
Jos pornoa halutaan säädellä, sensuuri on huono säätelykeino, sillä porno ei toimi ilman sensuuria ja kielletyn hedelmän leimaa. Pornon sensurointi itse asiassa vahvistaa sen vetovoimaa.
Sensuurin vaihtoehdoksi kirjoittajat tarjoavat koulutusta. Kuluttajille tulisi tehdä tiettäväksi, millaisessa muodossa pornoa tyrkytetään sekä avoimen julkisesti että myös piilotajuntaan vaikuttavien viestien ja keinojen kautta.
Pornografia on nykykulttuurin vaikutusvaltaisin seksikasvatuksen muoto, ja siksi sen kuvastoja tulisi käsitellä myös kouluissa. Kaarina Nikunen suosittelee lasten ja nuorten vanhempia ja opettajia silmäilemään esimerkiksi musiikkivideoita.
"Siinä ne pyörivät ilman että niihin kiinnitetään erityistä huomiota. Mutta jos niitä katsoo tarkemmin, havaitsee heti, kuinka avoimen seksuaalisia ne ovat."
"Emme sano, että se on hyvä tai huono, vaan viestimme on, että se pitäisi tehdä avoimen tietoiseksi. Musiikkivideoiden ja muiden niiden kaltaisten tuotteiden analysointi pitäisi sisällyttää kouluopetukseen", Kaarina Nikunen toteaa.
Kaarina Nikunen, Susanna Pasonen & Laura Saarenmaa (toim.): Jokapäiväinen pornomme. Media, seksuaalisuus ja populaarikulttuuri. Vastapaino, 2005.