Itävallan sunnuntaiset vaalit olivat kouluesimerkki kapealle pohjalle rakentuvan populistipuolueen kohtalosta.
Kolme vuotta sitten Itävallan vaalit järkyttivät Eurooppaa. Äärioikeistolainen Vapauspuolue sai tuolloin 27 prosenttia äänistä, nousi maan politiikan voimatekijäksi ja pääsi hallitukseen yhdessä kannatukseltaan samankokoisen, konservatiivisen Kansanpuolueen kanssa.
Tämä hallitusratkaisu nähtiin Itävallan ulkopuolella vaaralliseksi periaatteelliseksi linjanvedoksi. Euroopan unionissa se sai aikaan kahdenvälisiä Itävalta-suhteita koskevan muiden jäsenmaiden boikotin, josta irtautuminen osoittautui yllättävän työlääksi ja jota ei enää mielellään muistella.
Sittemmin äärioikeistolaiset liikkeet tai oikeistopopulistit ovat menestyneet vaaleissa muun muassa Italiassa, Hollannissa, Ranskassa ja Tanskassa, eikä kukaan ole enää ollut puuhaamassa boikotteja pystyyn. Itävallan kehitys osoittaa, että näissä tapauksissa on parasta antaa ajan tehdä tehtävänsä. Yhden henkilön karisman varaan rakentuvat populistiset liikkeet saattavat nousta nopeasti, mutta nopea saattaa olla myös niiden alamäki.
Itävallassa Vapauspuolueen kohtaloksi koitui hallitusvastuu ja siitä koituneet sisäiset erimielisyydet. Hallitus hajosi puolueen riitojen vuoksi, maa joutui uusiin vaaleihin ja sunnuntaina koko kupla lopulta puhkesi. Jörg Haideriin henkilöityvä Vapauspuolue menetti suurimman osan äänestäjistään ja maan perinteiset puolueet voittivat. Erityisesti Kansanpuolueen menestys vaaleissa oli ilmiömäinen, ja liittokansleri Wolfgang Schüsselin asema tuli kertaheitolla paljon aiempaa vahvemmaksi.
Toimivan enemmistöhallituksen muodostaminen maahan ei välttämättä tämänkään jälkeen ole helppoa, sillä perusvaihtoehdot ovat poliittisesti hankalia: joko romahtanut Vapauspuolue jatkaa hallituksessa, tällä erää pienenä apupuolueena, tai sitten kaksi suurta - Kansanpuolue ja sosiaalidemokraatit SPÖ - muodostavat suuren koalition. Se kuitenkin olisi hankala paikka SPÖ:lle, joka tähän asti on tottunut olemaan maan selvästi suurin puolue.
Itävallan sisäpolitiikassa on edessä hankala ja todennäköisesti pitkä neuvotteluvaihe, mutta ulkomaailman silmissä hallituksen kokoonpano on vaalien jälkeen jo vähemmän mielenkiintoinen kysymys. Huolta herättänyt häirikkö Jörg Haider puolueineen on joka tapauksessa jo kaukana sivuraiteella, josta ei kovin helpolla enää takaisin palata. Ehkä ei lainkaan. Maanantaina hän ilmoitti luopuvansa Kärntenin osavaltion johdosta.
Vapauspuolueen vaikutusvallan säilymisellä olisi ollut vaikutuksia jo koko Euroopan mittakaavassa. Itävallan naapurit ovat tulossa Euroopan unioniin mukaan, ja osaltaan juuri tämän seurauksilla pelottelu toi Haiderin puolueelle vaalivoiton kolme vuotta sitten. Nyt nämä väitteet eivät enää uponneet äänestäjiin, eikä Wienistä ole tulossa soraääniä EU:n valmistautuessa uusien jäsenmaiden mukaantuloon.
Haider ei ollut itse mukana entisessä hallituksessa, eikä hän ollut enää edes puolueen puheenjohtaja. Silti Vapauspuolue on koko ajan henkilöitynyt nimenomaan häneen.
Euroopan populistipuolueiden menestys on ollut kiinni näkyvästä ja karismaattisesta keulakuvasta. Haideria on pidetty näiden äärioikeistolaisten liikkeiden esikuvana. Yhden henkilön varaan rakentuva politiikka on kuitenkin haavoittuvaista. Itävallan vaalit osoittivat perinteisten, hyvin organisoitujen puolueiden vahvuuden. Vapauspuolue olikin sivujuonne, ei uranuurtaja.