Tällä vuosituhannella käynnistyneen uuden populismiaallon sisin olemus on ikivanha. Poliittisessa kiihottamisessa käytetään yhä samoja perinteisiä kikkoja, joita aiemmin ovat soveltaneet muinaiset roomalaiset, Ranskan vallankumoukselliset, Leninin bolševikit Venäjällä, Saksan kansallissosialistit.
Lähtökohta populistisilla liikkeillä on aina ollut erittäin yksinkertaistava ja siksi niin tehoava. Uhriutumisen, eliitti- ja asiantuntijavihan lisäksi mielikuvapolitiikan pohjaksi on otettu ihannoitu näkemys kansasta ja sen ikiaikaisten etujen puolustamisesta.
Mutta kansa ei ole mikä tahansa valtiorajojen sisällä asuva porukka. Populisti valitsee itselleen kansan sen mukaan, kannattaako joku hänen luomaansa aaterakennelmaa. Muut rajataan tiukasti ulos. He eivät kuulu kansaan.
Näillä opein muun muassa Unkarin Viktor Orbán, Turkin Recep Tayyip Erdoğan ja Donald Trump ovat päässeet valtaan. Puolassa yksi puolue on ryhtynyt muuttamaan lainsäädäntöä kansan – eli omien – tarpeidensa mukaiseksi.
Samoista syistä kotoiset Rajat kiinni -mielenosoittajat haluavat karkottaa (tai nettikeskustelujen mukaan vähintään raiskata) suvakeiksi luokittelemansa oman maan kansalaiset.
Suvakit ovat kansan vihollisia, koska ne ajattelevat asioista eri tavalla kuin oman käsityksensä mukaan ”todelliseen” kansaan kuuluvat. Nettivainon kohteeksi otetuilla suvakeilla ei ole edellytyksiä kuulua yhtenäiseen Suomeen.
Populismin sudenpentujen käsikirjaan on aina sisältynyt, että muita kuin ”oikean” kansan mielipiteitä ei kuunnella eikä vuoropuheluun antauduta.
Dialogi estetään karkealla puhetavalla sekä eri mieltä olevien vähättelyllä ja uhkailulla. Ärjyntä on populistista taktiikkaa. Härskeillä heitoilla voi kevyesti tappaa järkevän keskustelun. Populistiseen eliittiin kuuluvat ”mestarit” tosin osaavat pitää äänensä kurissa tyytyen saivartelemaan sanojen merkityksillä.
Ulkoministeri Timo Soini kuittaili perussuomalaisten puheenjohtajakaudellaan ylilyönnit merkiksi kansanliikkeen ihanasta rosoisuudesta.
Kesän puoluehajaannuksen jälkeen monen ministerin perhe on ilmoittanut pelkäävänsä tätä rosoisuutta.
Ääriajattelun ylläpito edellyttää kuuroutumista muiden mielipiteille. Asiallinen poliittinen keskustelu ja toisenlaisten käsitysten vähittäinen ymmärtäminen on uhka populismin perustukselle. Poikkeavien näkökulmien ottaminen huomioon kaataisi koko rakennelman. Sellainen merkitsee pikkusormen antamista moniarvoisuudelle.
Populismiliikehdintää tutkineen Princetonin yliopiston professorin Jan-Werner Müllerin mukaan populismin päätehtävä on vastustaa moniarvoisuutta.
Ja toden totta, moniarvoisuusraivo yhdistää kaikkia ääriliikkeitä Euroopassa Britanniasta Ranskaan, Puolasta Suomeen.
Arvopohjan kirjavuus on mahdottomuus, koska populistille kansa on yksiääninen olento. Eräs 1930-luvun saksalainen populistiliike käytti ilmaisua ein Volk, ein Reich, ein Führer, yksi kansa, yksi valtio, yksi johtaja.
Vaikuttaa siltä, että Hitlerin ajoista määrittely on vain tiukentunut. Venezuelan sosialistipresidentti Hugo Chávez vei kansan rajauksen harppauksen pitemmälle 2000-luvulla: Chávez es Pueblo, Chávez on kansa.
Tarvinneeko mainita, että sekä natsi-Saksa että Venezuela romahtivat nopeasti, ja oikea kansa päätyi peltikuppi kourassa soppajonoon.