Päivähoitomaksujen korotus merkitsee vähätuloisimmille hintojen laskua. Opposition halu nostaa meteli juuri tästä asiasta on heikolla pohjalla.
Päivähoitomaksuihin ei Suomessa ole koskettu sitten vuoden 2002. Kun aikaa on kulunut näin paljon, on selvää, että kaikkien kannalta kivutonta ratkaisua ei ole tehtävissä. Jatkossa hallitus aikoo sitoa päivähoitomaksut sosiaali- ja terveystoimen hintaindeksiin ja tulorajat yleiseen ansiotasoindeksiin.
Silloin säästytään nyt eduskunnassa kuullulta inttämiseltä ja irtopisteiden keräilyltä. Totta kai päivähoidon ja eräiden muidenkin maksujen korotus nostaa perheiden kustannuksia, mutta ei maksuja voi paikalleenkaan jäädyttää. Siihen eivät julkiset varat riitä.
Tällä kertaa hallitus ei kuitenkaan tehnyt yleistä tasokorotusta, vaan alensi yksinhuoltajaperheiden ja pienituloisimpien perheiden maksuja. Vastaavasti kustannukset nousevat ylimmässä maksuluokassa, johon päätyvistä perheistä puhutaan hyvä- ja keskituloisina.
Ehkä juuri tämä termi synnyttää jonkinlaisen näköalaharhan. Noudatetulla laskutavalla nimittäin "hyvätuloinen" voi olla jo silloin, jos perheen huoltajista molemmat tienaavat reilut kaksi tuhatta euroa kuussa. Summa alittaa suomalaisten keskiansiotason. Sellaisilla tuloilla harva itseään mieltää hyväpalkkaiseksi.
Lisäksi tavallisten lapsiperheiden rahat ovat yleensä aina tiukassa, sillä menoja on paljon ja asuntokin useimmiten velaksi hankittu. Päivähoitomaksujen korotus tuntuu siten väistämättä kukkarossa.
Mutta onko tämä sitten työssäkäyvien lapsiperheiden arjen vaikeuttamista, kuten SDP moitteissaan julisti, vai onko tämä peräti Matti Vanhasen pääministeriuran epäsosiaalisin, epätasa-arvoisin ja epäsolidaarisin lakiesitys, kuten vasemmistoliiton kansanedustaja Erkki Virtanen eduskunnassa luonnehti?
Opposition kritiikin ongelma on siinä, että hallituksen esitys alentaa kaikkein vähiten ansaitsevien vanhempien maksamia päivähoitomaksuja ja laajentaa nollamaksuluokassa olevien määrää -- siis juuri heidän, joiden on kaikkein vaikeinta nipistää kuluja mistään muualta, jos maksut nousevat. Perinteisesti köyhimpien lapsiperheiden aseman helpottamista on kutsuttu solidaarisuudeksi.
Jos heidänkin kulunsa olisivat nousseet, vasemmiston moitteille olisi pohjaa. Elinkustannukset ovat koko ajan nousussa ja toimeentulovaikeudet ovat sen myötä kasvussa. Nyt kuitenkin päivähoitomaksut nousevat vain niiltä, jotka tulojensa perusteella todennäköisimmin ovat säännöllisessä ansiotyössä.
Eivät hekään varmasti korotuksista riemastu, mutta tällainen tapa nostaa maksuja on sosiaalisesti oikeudenmukaisempi kuin tasainen korotus kaikille. Koska jatkossa aiotaan mennä indeksikorotuksiin, oikaisu oli luontevaa tehdä nyt. Olisi sen voinut tehdä jo aiemminkin, SDP:n ollessa hallituksessa.
Tällaisissa tilanteissa oppositio haaskaa omaa ruutiaan löysällä populismilla, moittimalla kaikkea mitä hallitus tekee. Sisäministeriö on raportissaan juuri todennut, että syrjäytyminen on Suomen suurin sisäinen turvallisuusriski, ja usein syrjäytymisvaara liittyy vähätuloisimpien perheiden toimeentulo-ongelmiin. Nyt ne saivat hieman helpotusta.
Vanha tarina kertoo paimenesta, joka aikansa kuluksi huuteli "susi tulee", kunnes kaikki kyllästyivät eikä kukaan uskonut, kun susi oikeasti tuli. Se on hyvä muistutus niin nykyisille kuin tuleville oppositiopuolueille. Joskus susi saattaa tulla, mutta joka pensaan takana se ei vaani.