Annikki Karvinen ja hänen poppanansa on käsite samaan tapaan kuin ovat Vuokko, Marimekko, Aarikka tai Pentik.
Näille kaikille ilmiöille on yhteistä se että kaikkien näiden muotiin ja muotoiluun liittyneiden ilmiöiden takana ja symbolina on vahva nainen, luova ja näkyvä.
Mutta kuinkahan moni tietää tai muistaa, että kansainvälinen menestyjä Annikki Karvinen oli alkujaan niin ujo opettaja Raahessa, ettei tahtonut saada opettajainhuoneessa suutaan auki.
Tämä paljastuu Paula Merirannan uudesta kirjasta, joka tarjoaa sekä lähikuvan että tähänastisen elämäkerran Annikki Karvisesta myös kronologisen katsauksen tämän suunnittelemiin vaatteisiin, poppanoihin ja paljoon muuhunkin.
Poppana, joka Suomessa yhä liitetään nimenomaan Karviseen, on alunperin nimitys laatokankarjalaiselle riepukudoksiselle makuualustalle ja hevosloimelle. Sen muut nimet ovat nukeri, rääsäle ja rököraanu. Kirja muistuttaa, ettei se ollut edes Karvinen, joka aloitti poppanan elvytyksen, vaan tämä tapahtui vuonna 1965 Tampereella Hämeen-Satakunnan Kotiteollisuusyhdistyksen kutomossa. Annikki Karvinen kiinnostui poppanasta vasta kymmenisen vuotta myöhemmin.
Jyväskylästä käsin Karvisen jalostama poppana-aate alkoi levitä 1970- ja 80-luvuilla. Kaikki eivät olleet niihin ainakaan heti varauksettoman ihastuneita, koska monien silmissä Karvisen poppanoihin pukeutuneet naiset olivat kuin pystyyn nostettuja räsymattoja. Kuitenkin juuri hän loi poppanasta kansainvälisen muodin ja teki siitä salonkikelpoisen.
Aika muuttui, poppana muuttui; sitä paitsi Karvinen ryhtyi tekemään muutakin. Kirja toimii siinä mielessä kaupallisestikin nokkelasti, että siinä on kuvituksena runsaasti myös tämän vuoden luomuksia. Samanlainen kuvapainotus tapahtui myös taannoin, kun Jukka Rintalasta tehtiin jokseenkin samanhenkinen kirja.
Viennin osuus Oy Annikki Karvinen Ltd:n tuotannosta on nykyään yli 80 prosenttia, kirja muistuttaa. Tietoa ei paljoakaan ihmettele, jos pitää tapanaan pistäytyä vaikkapa Karvisen Helsingin myymälässä, joka sijaitsee Pohjois-Esplanadin varrella. Sielläkin näitä suhteellisen arvokkaanhintaisia pukuja tämän tästä sovittelee ja ihastelee varsin kansainvälinen asiakaskunta.
Päämaja Karvisella on edelleen Jyväskylässä, jossa firmalla on tehdas.
Siellä Annikki, kuten kirja häntä tuttavallisesti kutsuu, suunnittelee jatkuvasti yllätyksiä, joita häneltä odotetaan. Muu perhe, mies ja aikuiset lapset, hoitavat bisnespuolta.
Mies on sama Anto, johon vuonna 1931 Huittisissa syntynyt Annikki Haavisto Raahessa 1950-luvulla rakastui.
Ennen Raahea tämä äitinsä ompelutaidon ja -innon perinyt tytär aloitti opiskelunsa Loimaan Naiskotiteollisuuskoulun ompelulinjalla. Silloin elettiin vuotta 1948. Myöhemmin hän jatkoi kudontalinjalla ja ehti välillä olla opettajana sekä kansakoulun alaluokilla että helsinkiläisperheessä. Mutka käsityöliikkeen myyjättäreksi herätti nuoressa Annikissa liikenaisen vaiston ja sitten olikin vuorossa Wetterhoffin Kotitoellisuusopettajaopisto Hämeenlinnassa.
Kun koitti Raahen aika, koko elämä muuttui ratkaisevasti.
Raahen yhteislyseossa, jossa oli peräti 800 oppilasta, odotti vt. käsityönopettajan paikka. Raaheen kirja kertoo Annikin matkustaneen junalla, mikä saattoikin 1950-luvun loppupuolella olla mahdollista. Matkatavarat kulkivat pahvilaatikossa, ja häntä pelotti hirveästi.
Annikki piti omasta aloitteestaan vapaaehtoisille raahelaistytöille iltaisin käsityötunteja ja joka kevät järjestettiin koululla muotinäytös:
"Oikea muotinäytös malleineen oli harvinaista ja ihmeellistä, ja siitä kirjoitettiin paikallisessa lehdessäkin."
Elokuva-aitat olivat lehtiä, joista hän löysi ideoita. "Suomalaisten elokuvien heinälatoromantiikka, piika ja emäntä olivat kaukana Annikin naisihanteesta. Hän ihaili enemmän Audrey Hepburnin ja Grace Kellyn eleganssia."
Raahessa ratkaisevaa oli tutustuminen poikien vt. voimistelun opettajaan Anto Karviseen, jolla oli pitkä palttoo, Eden-hattu ja käytössään kauppias-isän auto.
Anto eli Antsi oppi isältään, Karjalan evakolta, kaupanteon ja taloudenpidon salaisuuksia. Hän menikin kauppakorkeaan, mistä sittemmin oli paljon hyötyä, kun oma firma perustettiin.
Elokuvateatterin lisäksi pieneksi ja idylliseksi kuvatussa Raahessa nuoret tapasivat klubilla, joka yhä on olemassa. 1950-luvulla pikkukaupungin elokuvateatterissa oli pikkuaitio punaisine plyysituoleineen. Klubilla taas järjestettiin naamiaisia ja illanviettoja.
"Talvisin hiihdeltiin ja paistateltiin päivää kevätauringossa röysseillä eli jäälohkareitten päällä merenrannassa."
Annikki ja Antsi ehtivät herättää pahennusta pikkukaupungissa, koska he muuttivat yhteiseen asuntoon ennen häitä. Niinpä liitto virallistettiin. Häämatka vuonna 1960 tehtiin Raahesta Iihin Autoklubin majalle.
Yhteinen koti sijaitsi puukaupungin ainoassa tornitalossa, koulun naapurissa:
"- omatekoisia tekstiilejä ja verhoja, kaunis raahelaisen merikapteenin jäämistön huutokaupasta hankittu sohva. Se sohva on nykyisessä kodissakin."
Mies aloitti vakituisessa virassa Oulun tullikamarissa, mutta edestakainen työmatka Raahesta alkoi väsyttää, mistä seurasi ratkaiseva muutto nykyiseen kotikaupunkiin Jyväskylään. Sinne Karviset vei avoinna ollut tullinhoitajan virka, jonka Antsi sai vuonna 1963.
Sillä tiellä Karviset yhä ovat, Perämeren rannikolle käännettiin kerralla selkä. Keski-Suomessa alkoi varsinainen täsmäura juuri siksi Annikki Karviseksi, jonka koko Suomi tuntee ja moni muu maa kotimaan lisäksi.
Kirja Annikki Karvisesta on korostetusti kuvateosmainen, koska tekstien osuus ei ole valtava verbaalinen vyöry vaan pienistä katkelmista muodostuva kokonaisuus.
Teksteissä todistavat eri tavoilla läheiset ihmiset. Eräs näistä on kollega Raahen yhteislyseon ajoilta, eläkkeellä oleva historian lehtori Lea Santala. Santalan mukaan vaativa luova työ ja ammatillinen osaaminen ovat kehittäneet nuoresta opettajasta määrätietoisen uranaisen. Hänkin herkistyy muistelemaan Annikin keväisin järjestämää, raahelaisittain suurta tapahtumaa, oikeaa muotinäytöstä.
Menestyneillä Karvisilla on nykyään koti mm. Etelä-Ranskassa, Lodeven vuoristokylässä. Sen puutarhaa hoitaa Antsi:
"Antsin suuri rakkaus on pitää huolta kukkaistutuksista ja monipuolisesta hedelmätarhasta. Hän on täysin itseoppinut puutarhuri. Kotona Raahessa häntä tuskin sai äitinsä mansikkamaata kastelemaan."
Mutta ennen kuin tähän elämänvaiheeseen on päästy, on taipaleelle mahtunut monenlaisia sattumuksia määrätietoisen eteenpäinpyrkimisen seassa. Japanissa supersuosittu Karvinen aiheutti kerran jotakin sellaista, että Oulu saattoi sillä kertaa vähän kärsiä. Tarinan tästä kertoo Sirkka Kivistö, entinen Keski-Suomen läänin maaherratar.
Kerran matkustaessaan Jyväskylän kautta Ouluun Japanin suurlähettiläs seurueineen tiedusteli maaherran sihteeriltä, missä he voisivat syödä hyvin vaikka heillä oli mahdottoman kireä aikataulu. Koska he olivat tulossa tervehtimään maaherraa, päätettiin, että lounas tarjotaan siinä samalla:
"Niinpä vieraat tulivat ja heillä oli kiire jatkaa matkaa edelleen Ouluun. Pöydällämme oli iso poppanaliina ja siitä alkoi pitkä keskustelu ja ihasteleminen. Niin siinä kävi, että otin yhteyttä Annikkiin ja kerroin, että meiltä tulisi nyt ryhmä tehtaalle ostoksille, jos sopii. Ja sopihan se. Suurlähettilään Oulun-kiireet jäivät siihen. Ensin piti käydä poppanaostoksilla, jossa aikaa menikin iltaan asti."