Uimahallien ruuhka-aika on talvella ja esimerkiksi Raksilan uimahalli näyttää tekevän jälleen tänä vuonna uuden asiakasennätyksen. Kun uimareita on paljon, on entistä tärkeämpää huolehtia hygieniasta ennen altaaseen pulahtamista.
Oulun seudun uimahallien altaiden vesi on puhdasta. Altaista otetaan näytteitä säännöllisesti, esimerkiksi Raksilasta kerran viikossa. Raksilan allasvesi desinfioidaan kolmella eri tavalla.
Oulun seudun ympäristöviraston mukaan allasvesien bakteerit voivat aiheuttaa monenlaista vaivaa; virtsatietulehduksia, ihottumaa sekä suolisto- silmä-, korva- ja hengityselininfektioita. Bakteeri löytyy kuitenkin useammin uimahallin lattiasta kuin uimavedestä, kertoo ympäristöviraston terveystarkastaja Pirjo Puhakka.
"Pöpöt leviävät enimmäkseen jalkojen mukana. Jos tietää sairastavansa esimerkiksi jalkasilsaa, ei kannata mennä yleisiin tiloihin levittämään sitä eteenpäin. Toki kunnollinen peseytyminen uimahallissa ennen altaaseen menoa on kaiken a ja o."
Laki määrää, että kaikilta allasvesien laadusta vastaavilta työntekijöitä vaaditaan puolestaan osaamistodistus eli eräänlainen hygieniapassi.
Bakteereista puolet
pois peseytymällä
Uimahallien vakioasiakkaat näyttävät omaksuneen oikeanlaisen uimahallikäyttäytymisen hyvin, mutta toisinaan esimerkiksi uusia asiakkaita täytyy muistuttaa hygienia-asioista, kertoo Kempeleen Zimmarin virkistysuimalan vastaava Kristiina Hänninen. "Talvikuukaudet ovat ruuhkakuukausia, ja meillä on paljon uusia asiakkaita, joilla uimahallikäyttäytyminen ei ole ihan vielä hallussa. Uimavalvojan tehtävä on esimerkiksi kehottaa asiasta pyörähtämään uudelleen vielä suihkun kautta."
Zimmarissa tempaistaan maanantaista alkaen hygienian puolesta ja jaetaan viikon ajan asiakkaille ilmaiseksi kertakäyttölaudeliinoja saunaa varten sekä opastetaan hygieeniseen käyttäytymiseen. Kempeleessä uima-altaista otetaan säännöllisesti vesinäytteitä, joiden tulokset näkyvät uimahallin ilmoitustaululla.
Bakteerikuormaa voi puolittaa käymällä saunassa ja suihkussa ennen altaaseen menoa, vinkkaa Oulun uimahallien isännöitsijä Jari Leviäkangas. "Pefletin käyttö saunassa kuuluu perusasioihin. Oikean uima-asun valinta on myös tärkeää. Esimerkiksi tavallisia sortseja ei saisi käyttää kuormittamaan turhaan allasvettä."
Moni uimahallin vakioasiakas käyttää erityisiä uimahallijalkineita. "Olisi hyvin suositeltavaa, että tällainen muoti leviäisi", Leviäkangas toivoo. Zimmarin Kristiina Hänninen kertoo, että uimahallikengäksi kelpaa mikä tahansa muovinen sandaali. "Uimahallitossujen pitäisi olla kuitenkin ainoastaan uimahallikäytössä. Samoilla kengillä ei saisi kulkea esimerkiksi ulkona."
Kempeleläinen Aire Kurola käy Zimmarissa 2-4 kertaa viikossa. Ahkera liikkuja Kurola arvioi, että uimahallien hygienia on hyvä. "Kyllähän täällä jatkuvasti siivotaan", Kurola pohtii pulahtaessaan monitoimialtaaseen. Alkamassa on seniorijumppa, ja altaan reunalla odottaa useampi pari muovisia allasjalkineita.
Kurola on peseytynyt suihkussa huolellisesti ennen altaalle menoa ja hän käyttää myös uimalakkia. Uimahalleista saa yleensä joko maksua vastaan tai ilmaiseksi kertakäyttöisen laudeliinan, jos oma on unohtunut kotiin. Ekologinen uimari toki muistaa ottaa laudeliinan jo kotoaan mukaan.