Pontikan keitto on Suomessa katoavaa kansanperinnettä, kertoo sanomalehti Ilkka. Syy lienee se, että alkoholia saa nykyisin halvalla hinnalla laillisestikin.
Ilkan penkomien tilastojen mukaan Suomen käräjäoikeudet käsittelivät viime vuonna vain 18 rikostapausta, joissa oli kyse luvattomasta alkoholipitoisen aineen valmistuksesta. Vielä vuonna 2002 tällaisia rikoksia päätyi käräjille asti 72 kappaletta.
Pohjoiskarjalainen Kitee tunnetaan pontikkapitäjänä. Ilkan mukaan myös pohjalaiset ovat perinteisesti kunnostautuneet pontikankeitossa.
Viime vuoden 18:sta luvattoman valmistamisen syytteestä kahdeksan ratkaistiin pohjalaisissa käräjäoikeuksissa.