Helsingin Etyj-kokouksessa ei ylletty Suomen toivomaan huipentumaan, kun poliittinen julistus jäi syntymättä. Helsinki tarjosi kuitenkin keskustelufoorumin suurimmalle ulkoministerien joukolle järjestön historiassa.
Etyj-maiden Helsinkiin saapuneet ulkoministerit ylistivät perjantaina Suomea ja ulkoministeri Alexander Stubbia muun muassa "upeasta" ja "väsymättömästä" panoksesta kokouksen onnistumiseksi. Arvioissa oli normaalia diplomaattista kohteliaisuutta, mutta ei yksin sitä. "Todella tarkoitan, mitä sanon", painotti Suomen työn suurenmoiseksi arvioinut Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Daniel Fried. Hänen mukaansa kokouksessa oltiin lähempänä loppuasiakirjaa kuin kertaakaan vuoden 2002 jälkeen.
Vuolaista kiitoksista huolimatta on selvää, että kokouksen anti jäi laihemmaksi kuin isäntämaa ja moni muukin osallistuja toivoi. Yhteistä poliittista julistusta ei saatu, eikä linjausta Etyjin tulevaisuudestakaan siten syntynyt. Kokouksen taustalla oleva poliittinen todellisuus yksinkertaisesti sisälsi sellaisia kipukohtia, ettei niistä voitu puristaa yhteistä näkemystä. Siihen temppuun tuskin olisi pystynyt mikään muukaan isäntämaa.
Voi myös sanoa, että jos vaihtoehtona oli ympäripyöreä asiakirja, jossa osa Etyjin perusperiaatteista olisi unohdettu sovun saavuttamiseksi, oli lopulta parempi kuopata sellainen paperi jo ennen sen syntymää.
Ylittämättömäksi ongelmaksi nousi yksimielisyyden löytäminen Georgian konfliktin tulkinnasta ja jälkihoidosta. Georgialla ja Venäjällä, kahdella Etyj-maalla, on täysin vastakkainen näkemys elokuun sodan syistä ja seurauksista.
Jälkihoitokaan ei ole sujunut ongelmitta. Sen enempää Etyjin kuin EU:nkaan tarkkailijoita ei ole päästetty Etelä-Ossetiaan kansainvälisistä vaatimuksista huolimatta. Halutessaan Venäjä voisi yhdellä puhelinsoitolla pakottaa itsenäiseksi julistautuneen suojattimaakunnan avaamaan ovensa.
Venäjä puolestaan syytti ulkoministerinsä Sergei Lavrovin suulla Etyjiä epäonnistumisesta Georgiassa sodan alla, ja se vaatii jopa tutkimusta asiasta. Samalla jyrkkä arvostelu toimi yhtenä perusteena Venäjän pyrkimykselle saada euroatlanttiselle alueelle uusi turvallisuuspoliittinen rakenne, jossa sillä itsellään olisi nykyistä näkyvämpi rooli. Tässä hetkellähän Venäjä on sekä EU:n että Naton ulkopuolella.
Presidentti Dmitri Medvedevin esille nostama suuri tavoite oli nyt testattavana puolensadan valtion kokouksessa, ja vastaanotto oli laimea. Jos Suomi ei päässyt kokousisäntänä tavoitteeseensa, vielä kauemmaksi siitä jäi Venäjä. Onkin kiinnostavaa nähdä, kuinka pontevasti se jatkaa ideansa esilläpitoa. Ripustautuminen tavoitteeseen voi merkitä Venäjälle ajautumista vielä syvemmälle siihen paitsioon, josta se pyrkii ulos.
Helsingin Etyj-kokouksen merkitystä ei kaikkiaan pidä mitata vain sen perusteella, saatiinko siellä aikaan poliittinen julistus vai ei. Taustoilla nimittäin tapahtui paljon muuta, joka vei eteenpäin Etyjin tavoitteita.
Paikalla oli ennätysmäärä ulkoministereitä, 50, ja heillä lukematon määrä kahdenkeskisiä tapaamisia, joihin Helsinki tarjosi puitteet. Konkreettisesti eteenpäin päästiin Vuoristo-Karabahin kiistan selvittelyssä Azerbaidzhanin ja Armenian välillä. Kyse on juuri sellaisesta vaarallisesta jäätyneestä konfliktista, joiden hallinnassa Etyj voi olla olennainen toimija.
Tämänkertainen Helsingin kokous ei ollut suuri menestys, mutta takaiskuista huolimatta se edisti pohjoisen pallonpuoliskon turvallisuutta ja yhteistyötä. Helsingin henki elää yhä.