Ei ole kahta puhetta: Nightwishin tiistainen konsertti oli yksi koko vuoden tapauksista Oulussa. Loppuunmyydyn tapahtuman yleisö eli puolitoistatuntisen mukana alusta loppuun -- taputti, tanssi ja hurrasi.
Paikalle tulleiden laveasta ikähaarukasta näki, että Nightwish on Suomessa suuren yleisön valtavirtamusiikkia. Yhtye onnistuu puhuttelemaan metallipäitä siinä missä satunnaisempiakin musiikinkuuntelijoita. Onneksi Oulussa on yli 2 000 ihmistä vetävä Club Teatria.
Nightwish on aina ollut tiukka ja antaumuksellinen live-esiintyjä. Nykyään sillä on tarjota myös kansainvälisen tason puitteet ja itseluottamus. Teatrialla nähtiin pommeja, tulenlieskoja, sähikäisiä ja paperisilppua. Efektit antoivat lisäpotkua tarkkaan suunnitellulle ja komealle rockelämykselle.
Ei ollut yllätys, että laulajaa kohun saattelemana vaihtaneen Nightwishin keikkasettiä hallitsee syksyllä ilmestynyt Dark Passion Play -levy. Tarja Turusen haamu ei olkapään takana kummittele, kun Anette Olzon saa laulaa etupäässä itse levyttämiään kappaleita.
Konserttiin Olzon tuo Turuseen verrattuna samaa mitä levyllekin: popimpaa tulkintaa sekä persoonan, jossa on enemmän tarttumapintaa.
Viimeisen Turus-levyn Oncen hitti Nemo kuoriutui Olzonin laulamana näppäräksi popkappaleeksi. Vanha Nightwish-klassikko Wishmaster taas sopisi paremmin Turusen oopperaäänelle, mutta tuskinpa sitä monikaan encore-hurmoksessa mietti.
Olzonin kaunis ääni ei erottunut yhtä kirkkaana kuin levyllä, vaan jäi varsinkin konsertin alkupuolella Teatrian kumisevan akustiikan jalkoihin. Myös Emppu Vuorisen kitara tahtoi konsertin alussa puuroutua.
Olzon liikkuu ja ottaa kontaktia yleisöön kepeämmin kuin jäykempi ja diivamaista imagoa tavoitellut Turunen. Kivitalon kokoista karismaa Olzonilla ei ainakaan vielä ole, mutta ei ollut Turusellakaan. Olzon otti kuitenkin konsertin kestäessä koko ajan paremmin oman tilansa suomalaisten rokkiukkojen keskeltä.
Konserttivalaistus nosti yhtyeen jäseniä vuorotellen valokeilaan kappaleiden tarpeiden mukaisesti, eikä Olzon muutenkaan ole Nightwishille itsestään selvä keulakuva. Myös paljon lauluihin osallistuva Marco Hietala on keskeinen lavahahmo.
Kieli poskessa yleisöä huudattanut basisti toi Nightwishin lavaolemukseen maanläheistä äijämäisyyttä ja sai oululaisyleisön lähes sekaisin.
Hietalan höpötykset muistuttivat, että kyse on sittenkin vain rock"n"rollista ja hauskanpidosta. Myös ruotsalaiselle Olzonille oli varattu hölmö kiva, kivempi, kives -sanaleikki.
Sinfoniaorkesteri on tuoreella Dark Passion Play -levyllä niin suuressa roolissa, että monet kappaleista menettäisivät jotain olennaista, jos orkesteri puuttuisi. Niinpä taustanauhojen ahkera käyttö on Nightwishin tapauksessa paikallaan, vaikka se sotiikin elävän musiikin ideaa vastaan.
Taitaa olla vain ajan kysymys, milloin sinfoniaorkesteri tuodaan konserttilavallekin. Erityisen hallitsevia taustanauhat olivat The Poet And The Pendulum -kappaleessa, joka oli myös konsertin keskipiste ja kohokohta.
Dark Passion Play -levyn avauskappaleeseen tiivistyy Nightwishin paras osaaminen: sinfonisuuden ja metallisen mäiskeen saumaton yhteispeli, herkistä mahtipontisiin polveilevat tunnetilat ja vahvat melodiat.
Mitä ilmeisimmin The Poet And The Pendulum on myös yhtyeen omassa arvoasteikossa korkealla, sillä sille oli rakennettu keikkasettiin oma, konsertin puoliskot toisistaan erottava paikka.
Kappale oli niin vangitseva kymmenminuuttinen, että viimeistään sen jälkeen Teatria oli täydellisesti Nightwishin näpeissä.