Vartija on ampunut kuoliaaksi matkustajan lentokoneen kulkusillalla Miamin lentokentällä. American Airlines -lentoyhtiön matkustajan uskottiin kantavan pommia laukussaan. Ammuttu matkustaja oli viranomaisten mukaan 44-vuotias Yhdysvaltain kansalainen.
CNN-televisiokanava kertoi, ettei miehen hallusta löytynyt pommia. Silminnäkijän mukaan matkustajan vaimo kertoi, että hänen miehensä kärsi mielenterveysongelmista eikä ollut ottanut lääkkeitään.
Matkustaja antoi lennon kuluessa ymmärtää kantavansa pommia laukussaan. Koneen laskeuduttua matkustaja poistui heti koneesta kulkusiltaa pitkin vartijoiden seuraamana. Vartijat komensivat matkustajan maahan, ja häntä ammuttiin, kun hän oli laittamassa kättään laukkuun.
American Airlines -lentoyhtiön kone oli saapunut Miamiin Medellinistä Kolumbiasta ja sen oli määrä jatkaa Orlandoon Floridaan välilaskun jälkeen. Poliisi saartoi heti lentokoneen.