Kolme kuollutta pommi-iskussa, yli 170 loukkaantunutta. Valtava maailmanlaajuinen huomio.
Vajaat 40 kuollutta pommi-iskujen sarjassa, noin 300 haavoittunutta. Pieniä uutisia maailmalla ja Suomessa.
Yhdeksän kuollutta pommi-iskussa, tusinoittain loukkaantuneita. Lyhyitä raportteja kansainvälisillä uutistoimistoilla. Suomessa uutiskynnys ei ylity.
Se miksi nuo viime päivien väkivallanteot saivat niin erilaisen julkisuuden, johtuu useasta seikasta. Keskeinen selittäjä on tapahtumamaa. Ensimmäinen sattui Yhdysvalloissa, toinen Irakissa ja kolmas Pakistanissa.
Bostonin räjähdyksestä tiedämme muun muassa sen, että siinä kuoli kahdeksanvuotias poika. Myös hänen nimensä on kerrottu: Martin Richard.
Ilta-Sanomissa oli keskiviikkona riipaiseva kuva: Martin-poika piti kädessään paperia, jossa luki: ”Ei enää satuteta ihmisiä.”
Kuva ja paperiarkki liittyivät noin vuoden takaiseen koululaisten marssiin väkivaltaa vastaan. Maanantaina poikaan sattui niin, että hän kuoli itse.
Tarina ja kuva koskettavat syvästi. Silti: miksi emme tiedä mitään Irakin tai Pakistanin Peshawarin kuolonuhreista? Se joukko, lapset mukaan lukien, jäi tuntemattomaksi massaksi niin kuin tuon suunnan siviiliuhrit aina.
Bostonin räjähdyksillä oli kiistatta iso uutisarvo. Jos pommin takana oli al-Qaida tai jokin muu ulkomainen terroristijoukko, tapahtumalla on heijastuksensa Yhdysvaltojen ulkopuolellekin.
Jos taustalla olivat kotimaiset höyrypäät, asian merkitys on paljon pienempi. 300 miljoonan asukkaan maahan mahtuu jokunen väkivaltainen kahjokin, eikä pommien teko ole vaikeaa. Tämä ei ollut viimeinen pommi, joka Yhdysvalloissa räjähtää.
Bostonin iskun näkyvyyttä lisäsi se, että suuressa yleisötapahtumassa muutama videokamera on aina päällä. Kun räjähdyksestä saadaan dramaattisesta kuvaa, uutisen maailmanlaajuinen leviäminen on varmaa. Paljon kiinnostavampaa aineistoa on vaikea kuvitella kuin nähdä omin silmin räjähdys ja maratoonareiden kaatumiset maalisuoralla.
Kolmen kuolemaan johtaneen tapahtuman nousu ykkösuutisaiheeksi lähes kaikkialla kertoo myös siitä, missä maailman uutiskoneiston painopiste yhä on. Se on englanninkielisessä maailmassa ja ennen kaikkea Yhdysvalloissa.
Kun tuo uutiskone kiihdytetään täysille kierroksille, syntyy paineaalto, joka tuntuu uutispöydissä ympäri maailman. Samalla syntyy harha, että noilla asioilla olisi erityinen merkitys myös meille.
Esimerkiksi Ylen yleensä harkitusti kootuissa puoli yhdeksän uutisissa oli tiistaina lähes 14 ensimmäistä minuuttia Boston-teemaa. Siinä oli vähintään puolet liikaa.
Saman paineaaltoilmiön takia tiedämme Suomessakin tätä nykyä enemmän Yhdysvaltojen kuin esimerkiksi Itä-Euroopan sääoloista. Lukemattomia kertoja meilläkin on nähty dramaattisia uutisraportteja siitä, miten Yhdysvaltain etelärannikkoa lähestyy milloin minkäkin niminen hurrikaani, joka sitten useimmiten lässähtää vain trooppiseksi myrskyksi.
Myös englannin kielen mahtiasema on johtanut uutisvirtoja täysin perustelemattomiin uomiin. Tästä syystä sadattuhannet suomalaisetkin ovat esimerkiksi lukeneet kymmeniä brittilehdistä lainattuja juttuja pikkutyttö Madeleinesta, joka kaapattiin vuonna 2007 vanhemmillaan lomamatkalla Portugalissa.
Traaginen ja arvoituksellinen tapaus – kuten useimmat muutkin sadoista maailmalla tapahtuvista lasten katoamisista.
Seuraava vaihe, joka Suomessa tapahtunee, on se, että putoamme heikkenevän ruotsin taidon vuoksi irti läntisten naapureidemme tapahtumista. Venäjästähän tietomme ja käsityksemme ovat jo valmiiksi suppeat ja yksipuoliset.