Metsäkeskuksista kysellään usein, mistä saa ostaa polttopuuta, Teemu Pulkkinen Kainuun metsäkeskuksesta ja Jarmo Korhonen Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksesta sanovat. Nyt he voivat neuvoa katsomaan nettiosoitteesta www.halkoliiteri.com.
Nettiliiteri toimii jo Kainuussa. Pohjois-Pohjanmaalla se aloittaa vielä ennen joulua, kunhan puuyrittäjät saadaan mukaan. Halkoliiterin sivuilta löytyy polttopuunmyyjien yhteystietoja ja hinnastoja. Tilauksen voi tehdä puhelimella tai sähköpostilla. Varsinaista verkkokauppaa halkoliiteri ei siis ole, vaan paikka, jossa ostaja ja myyjä kohtaavat.
Itä-Suomessa polttopuun markkinapaikka on toiminut jo vuosia ja siellä noin viidesosa polttopuukaupoista syntyy netin kautta. Oulun läänissä nettiasiakkaita arvioidaan myös löytyvän.
Pohjois-Pohjanmaan pienkiinteistöt käyttävät vuodessa 0,45 miljoonaa kuutiometriä polttopuuta, keskimäärin 5,8 kiintokuutiota eli noin 15 irtokuutiometriä taloa kohti. Markkinoita arvellaan olevan myös tunturikeskuksissa, Syötteellä ja Rukalla.
Sauna- ja takkapuut eli pilkkeet ja uunipuut hinnoitellaan irtokuutioina eli heittomotteina, halot pinokuutioina. Kiinto-, pino- ja irtokuutiot on selitetty nettisivuilla kuvien avulla.
Päätoimena polttopuun myynti ei lyö leiville, mutta sivutyönä ja harrastusmielessä se tuo lisäansioita monelle. Alan yrittäjät vaativat valtiota alentamaan nykyistä 22 prosentin arvonlisäveroa polttopuilta.
Kajaanilainen Antti Leinonen tekee pilkkeitä harrastuksekseen eläkepäivillä. Hän saa myydä verotta 325 irtokuutiota polttopuuta vuodessa. Leinonen myy nyt myös netin kautta ja tarjoaa myös pilkepalvelua: auton perässä kulkevan pilkekoneen voi tilata esimerkiksi mökille särkemään sauna- ja lämmityspuut.