Työvoimapula uhkaa, mutta työttömyys kasvaa. Mille alalle kannattaisi opiskella? Mitä se työvoimapula tarkoittaa?
Nämä ovat polttavia kysymyksiä, joita peruskoulunsa ja lukionsa päättävät nuoret parhaillaan pohtivat. Hakeutuako alalle, jonne tekee mieli vai pyrkiäkö sinne, missä on ehkä luvassa pysyvä työpaikka?
Onko järkevä valita ammatti-, lukio-, ammattikorkea- vai yliopistokoulutus? Vastaako toiveammatti omia kykyjä, taitoja ja halua? Pitäisikö sittenkin täydentää perusopintoja, jotta saisi opiskelupaikan, joka on eri kuin mistä 15-vuotiaana haaveili?
Kestävyysvajetta huokailevat patistavat nuoria nopeaan opiskeluun ja valmistumiseen. Vaikka on mukavaa saada opiskelupaikka heti tuoreeltaan, ei vuosi suuntaan tai toiseen elämän pitkässä kaaressa ole ratkaiseva. Kannattaa miettiä huolella ja kuunnella itseään, että valinta olisi mahdollisimman oikea.
Nuoret miehet joutuvat pakosta tuumaustauolle, kun edessä on usein ensin varusmiespalvelun suorittaminen. Nuorten naisten puolestaan kannattaa harkita tarkkaan, onko tuleva ammatti sellainen, josta saa kunnon palkkaa eikä vain pelkkää hyvää mieltä.
Myös globalisaation myllertämässä epävarmassa työelämässä olevat tutkailevat uusin silmin työllistäviä ammatteja, koulutusmahdollisuuksia ja jäljellä olevia työvuosia.
Vuosien varrella on tutkittu arvostetuimpia ammatteja. Ykköspaikoilla keikkuvat kirurgit ja lääkärit, mutta myös palomies. Heikoimmin arvostettuja ammattialoja ovat ovelta ovelle -myyjät ja EU-tarkastajat.
Alan palkkaus on hyvä pitää mielessä, kun miettii koulutukseen uhrattavaa aikaa. Yllättäen monet pitkää koulutusta vaativat alat ovat heikommin palkattuja kuin muutaman vuoden ammattiopinnoista valmistavat alat.
Keskipalkkatilastojen mukaan putkiasentaja ansaitsee saman verran kuin lastentarhanopettaja. Veturinkuljettaja saman verran kuin peruskoulun opettaja.
Nyt varmaan jo raksuttaa. Miesvaltaiset perinteiset alat ovat usein paremmin palkattuja kuin kohtalaisen pitkää opiskelua vaativat naisvaltaiset alat. Toisaalta vientialat ovat suhdanteista riippuvaisia, mutta julkisen sektorin hoivatyö ei lopu.
Työelämä on jakautunut miesten ja naisten aloihin, yksityiseen ja julkiseen sektoriin ja sitä kautta parempiin ja huonompiin palkkoihin.
OECD ja EU ovat patistaneet Suomea murtamaan työelämän jyrkkää sukupuolijakoa. Toimet ja tulokset ovat olleet tehottomia.
Pääsääntöisesti pitkä koulutus näkyy ansiotasossa. Varsinkin lääketieteen, tekniikan, oikeustieteen ja kauppatieteiden alalla.
Pitkääkään koulutusta ei kannata pelätä, sillä opiskelu on halpaa – ja hauskaa. Kulut syntyvät vain elämisestä ja sitä varten on olemassa kattava opintotukijärjestelmä. Suomi-nimisessä onnelassa opetus on yhä ilmaista esikoulusta yliopistoon.
Kokonaan toinen asia on se, että pitkiä opintoputkia on mahdollista tiivistää ja tehostaa opetusta kehittämällä.
Viime vuosina on ennakoitu paljon, miten työelämä kehittyy tulevina vuosina. Tietotekniikka ja automaatio syövät tai ovat jo syöneet osan ammateista, mutta myös uusia syntyy tilalle.
Opiskelualaa haarukoidessa on syytä katsoa tulevaa työvoiman tarvetta. Yksinkertainen nyrkkisääntö on, että työntekijöitä tarvitaan korkeaa osaamista vaativilla aloilla ja toisaalta laajassa kirjoa hoivatyötä.
Työvoimapulasta pitkällä aikavälillä puhutaan paljon. Aina kyse ei ole aidosta pulasta, vaan rekrytointiongelmasta, jos alalta puuttuu kykyä tai halua maksaa riittävästi. Ei siis ihme, että siivoojista ja puhelinmyyjistä tuntuu olevan koko ajan pulaa.
Toistaiseksi pelätty työvoimapula on aina työn tehostamisella, jaksottamisella ja automaatiolla vältetty.
Se kuitenkin on varmaa, että taloudellisen taantuman aikana, kuten juuri nyt, on hyvä aika opiskella.
Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on 24.2.–14.3.2014. Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteishaku on 3.3.–1.4.2014.
Kolumni