Pölönen palasi elo­ku­vien pariin

Kun Markku Pölösen Koirankynnen leikkaaja sai ensi-iltansa kolme vuotta sitten, ohjaaja vannoi jättävänsä elokuvien tekemisen. Sittemmin Pölönen on tullut toisiin aatoksiin. Uutuusfilmi Lieksa! aloittaa teatterikierroksensa tänään perjantaina.

Ohjaaja Markku Pölönen otti Samuli Vauramon Lieksa!-elokuvaansa ilman koekuvauksia.
Ohjaaja Markku Pölönen otti Samuli Vauramon Lieksa!-elokuvaansa ilman koekuvauksia.

Kun Markku Pölösen Koirankynnen leikkaaja sai ensi-iltansa kolme vuotta sitten, ohjaaja vannoi jättävänsä elokuvien tekemisen. Sittemmin Pölönen on tullut toisiin aatoksiin. Uutuusfilmi Lieksa! aloittaa teatterikierroksensa tänään perjantaina.

"Olin varmaan koko alku-urani elänyt jonkinlaisen väärinkäsityksen vallassa, että Suomessa pystyisi tulemaan toimeen elokuvataiteilijana. Se ei onnistu, vaan Suomessa pitää olla elokuvataistelija", ensi sunnuntaina 50 vuotta täyttävä Pölönen sanoo.

"Sanojen pyörtämiseen vaikutti se, että muutin Pohjois-Karjalaan, perustin sinne tuotantoyhtiön ja sain enemmän sananvaltaa siihen, miten elokuvia tehdään."

Lieksa! esimerkiksi kuvattiin useassa jaksossa. Kuvausten välissä ohjaaja saattoi tarkastella aikaansaannoksiaan ja miettiä, mitä voisi tehdä paremmin. Havaintojen pohjalta oli kätevä korjata suuntaa ja tarkentaa painotuksia. Pölösen mielestä laadun tarkkailu kesken kuvausten on nykyisessä rahoitustilanteessa ainoa keino saada aikaiseksi laadukasta elokuvaa.

Seuraavaksi Pölönen aikoo katsoa, millaisia vaikutuksia elokuvatuottajien äskettäin aloittamalla työsululla on. Sen jälkeen hän filmaa ralliaiheisen elokuvan.

"Tämän todella kovan väännön jälkeen minulla on sellainen olo, että täytyy ruveta tekemään sellaisia elokuvia, joita näillä budjeteilla pystyy tekemään, eli ihan ajattelin Spedeksi ruveta. Tehdään sitten komedioita ja unohdetaan taiteelliset tavoitteet."

Pölösen mukaan Lieksa! sai alkunsa niin kuin hänen elokuvansa yleensäkin.

Sysäyksen antoi jonkinlainen alkuaihe, tietty tuntu maailmasta ja henkilöistä.

"Se on unennäön kaltainen juttu, jolla ei ole muotoa, juonta eikä kestoa."

"Sen sijaan on tieto siitä, miltä ihmisistä tuntuu, kun he tulevat elokuvateatterista ulos. Sitten kuva rupeaa tarkentumaan."

Tarina kertoo Koppeloiden perheestä, joka on eristäytynyt komean menneisyytensä takia. Esikuvina ovat olleet Pölösen kotiseudun omaperäiset perheet, kiertolaiselämää viettävät romanit ja Yhdysvaltain asuntovaunukansa. Nimikkokaupungin Pölönen nappasi nuoruuskokemuksistaan.

"Lieksa oli vielä 70-luvulla huomattavasti mielenkiintoisempi kaupunki kuin Joensuu. Joensuu oli virkamiesmäinen ja nousukasmainen paikka, kun taas Lieksa oli kuin Klondyke kultakuumeen aikaan. Siellä tapahtui."

Nimen perään lyödyllä huutomerkillä Pölönen viittaa myyttiseen El Doradoon.

Elokuvan Koppeloille Lieksa on kultainen kaupunki, jossa onni asustaa.

Yhtä keskeistä hahmoa, mykkää Kasperia esittää Samuli Vauramo. Hänet Pölönen halusi mukaan Tyttö sinä olet tähti -elokuvan perusteella.

"Suomen Filmiteollisuuden toimitusjohtaja ja Markun vaimo Satu Sadinkangas soitti minulle, että meillä on tällainen Lieksa!-elokuva. Haluaisitko tulla näyttelemään siihen? Meillä ei kyllä ole vielä roolia sinulle, mutta me kirjoitamme käsikirjoituksen uusiksi", Vauramo muistelee.

Vauramo kiinnostui ja lupautui koekuvauksiin, kuten tapana yleensä on.

Sadinkangas vakuutteli, että koekuvauksia ei tarvita.

"Neljä puhelua meni ennen kuin uskoin."

Nyt jälkeen päin Vauramo ymmärtää Pölöstä paremmin.

"Markku tekee valintansa sen perusteella, että hän on nähnyt näyttelijässä jotain, mitä haluaa omaan elokuvaansa. Kuvauksissa saa aikamoiset vapaudet. Hän puuttuu vasta silloin, kun mennään pahasti metsään."

Ilmoita asiavirheestä