Puolueiden vaalirahoituksen ympärillä vellova kohu on saavuttanut valtaisat mittasuhteet. Sopan perinpohjainen pengonta on paikallaan, sillä muutosta ei muutoin saada aikaan.
On merkille pantavaa ja tiedotusvälineille kunniaksi, että ne ovat ottaneet asiassa aktiivisen roolin ja panneet poliitikot lujille. Mediaa syyteltiin ylilyönneistä ulkoministeri Ilkka Kanervan eroon johtaneessa tekstiviestijutussa. Molemmat tapaukset todistavat joka tapauksessa, että tiedotusvälineet suhtautuvat rooliinsa vallan vahtikoirana entistä ponnekkaammin.
Vaalirahoituskriisi sai loppuviikosta uuden piirteen, kun etenkin oppositiopuolueet alkoivat politikoida asialla vyöryttämällä syntitaakkaa pelkästään hallituspuolueiden niskaan. SDP joka harkitsi jäävänsä pois puoluerahoitusta perjantaina miettineestä kokouksesta.
Hallituksessa nyt olevien keskustan ja kokoomuksen edustajilla on perinteisesti suurimmat vaalibudjetit, ja niiden riveistä on tullut eniten noloja täydennysilmoituksia viime eduskuntavaalien vaalibudjetteihin. Tämä ei silti merkitse sitä, että opposition pusseissa olisi läpikotaisin puhtaita jauhoja. Esimerkiksi vasemmistopuolueiden ay-liikkeeltä saamissa vaalirahoissa riittää pengottavaa.
Rahoituskohu iskee syvälle Suomen poliittisen järjestelmän ytimeen. Siksi on varottava, ettei lapsi mene pesuveden mukana ylenmääräisen puoluepukaroinnin takia. Remonttia kaipaa koko Suomen, ei vain muutamien puolueiden vaalirahoitusjärjestelmä.
Ensimmäinen seesteisyyden merkki on perjantaina alkanut puolueiden vääntö sopia vaalirahoituksen uusista pelisäännöistä. Kuten oli odotettavissa, kysymys yksittäisen lahjoituksen katosta jäi ainakin toistaiseksi sopimatta. Tukea sai sen sijaan ajatus alentaa ilmoitettavan lahjoituksen raja nykyisestä 1 700 eurosta tuhanteen euroon syksyn kuntavaaleissa. Se olisi perusteltua, koska kuntavaalien budjetit ovat pienempiä ja koska vaaliraha on niissä lähellä ehdokkaita.
Vaalirahoituksesta pitää olla selvät lakipykälät, joiden rikkomisesta pitää olla tuntuvat sanktiot. Puolueiden ja poliitikkojen lainkuuliaisuuden toteutumisen kannalta vähintään yhtä tärkeää on silti se, että sekä lahjoitusten antajien että niiden saajien suhtautuminen vaalirahoituksen avoimuuteen muuttuu. Koska vaalirahoitus ei ole oikein toteutettuna laitonta, sitä ei ole myöskään syytä salailla saati sitten häpeillä. Äänestäjille tietämys ehdokkaiden ja valittujen vaalirahalähteistä on eräänlaista poliittista kuluttajansuojaa.
paakirjoitus@kaleva.fi