Parlamenttien aseman on kansainvälisesti yleisesti havaittu heikentyneen. Suomessa kehitys on kuitenkin kulkenut tätä valtavirtaa vastaan: eduskunta on noussut politiikan marginaalista vallankäytön näyttämöksi.
Vuoden 2000 perustuslain kokonaisuudistukseen huipentuneet lakimuutokset siirsivät Suomen puolipresidentillisestä järjestelmästä parlamentaariseen järjestelmään.
Presidentillä ei käytännössä enää ole peruslaissa määriteltyä sisäpoliittista valtaa. Tämä on syytä muistaa, kun seuraamme presidentinvaalien vaalikeskusteluja.
Presidentin valta rajoittuu nykyään vain eduskunnan valitseman pääministerin ja hallituksen muodolliseen nimittämiseen esimerkiksi silloin, kun Suomen hallitusta muodostetaan.
Suomen liittyminen Euroopan unioniin on kuitenkin kaventanut eduskunnan valtaa, kun sen lainsäädäntövaltaa on siirtynyt Brysseliin ja Strasbourgiin.
Tosin kansainvälisessä vertailussa Suomen eduskunta on kytketty varsin tiiviisti EU-asioiden valmisteluun.
Vähemmälle huomiolle julkisessa keskustelussa on kuitenkin jäänyt oikeuslaitoksen kasvanut valta, millä on ollut vaikutusta eduskunnan asemaan.
Politiikan oikeudellistumiseksi kutsutaan niitä rajoituksia, joita perustuslailliset näkökohdat ja perus- ja ihmisoikeuksien kasvanut rooli asettavat eduskunnan poliittiselle harkintavallalle.
Vasta vuoden 2000 perustuslain kokonaisuudistuksessa tuomioistuimet saivat oikeuden arvioida käsiteltävänä olevassa asiassa lakien perustuslainmukaisuutta.
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukset ovat toistuvasti kariutuneet siihen, että eduskunnan perustuslakivaliokunta on tulkinnut ne perustuslain vastaisiksi.
Oikeuden politisoituminen eli tuomarivaltiollistuminen puolestaan tarkoittaa sellaisen poliittisen harkinta- ja päätösvallan siirtymistä tuomioistuimille, jonka valanjako-opin mukaan tulisi kuulua eduskunnalle.
Osa EU-lainsäännöstä tulee Suomessakin voimaan sellaisenaan, kun taas osa vaatii kansallisia voimaansaattamistoimenpiteitä.
Tämä jälkimmäinen osa EU-lainsäännöstä on luonteeltaan tavoitteellista ja väljää, mikä on merkinnyt lain soveltajien aseman vahvistumista: oikeuden sisältö ei enää määräydy pelkästään säädettyjen lakien perusteella, vaan kasvavassa määrin tuomioistuinten tulkinnan kautta.
Tuomioistuimet jatkavat siten lainsäätäjän työtä soveltaessaan väljää lainsäädäntöä yksittäistapauksiin ja vaikuttavat EU-lainsäädännön saamaan lopulliseen sisältöön.
EU:n lainsäädännöllä on etusija kaikkiin kansallisiin oikeusnormeihin. Tämän vuoksi suomalaistenkin tuomioistuinten velvollisuuksiin kuuluu tutkia ja tulkita kansallisen lainsäädännön yhteensopivuutta EU-oikeuden kanssa.
EU:n tuomioistuimen asema on siten korostunut sekä suhteessa kansallisiin tuomioistuimiin että muihin valtioelimiin: eduskunnan ja hallituksen EU-oikeutta rikkova teko tai laiminlyönti voi tulla tutkittavaksi sopimusrikkomusmenettelyssä.
Suomessa ei ole monista muista maista poiketen lakien perustuslainmukaisuutta jälkikäteen valvovaa valtiosääntölakituomioistuinta.
Meillä kansallisen lakien perustuslainmukaisuuden valvonta kuuluu ennen niiden sisällön lopullista hyväksymistä eduskunnan perustuslakivaliokunnalle.
Eräät pitkäaikaiset kansanedustajat ovat hiljattain kritisoineet sitä, että tosiasiallista lainsäädäntövaltaa on siirtynyt perustuslakivaliokunnan käyttämälle harvalukuisalle valtiosääntöasiantuntijoiden joukolle.
Asiantuntijoiden on nähty muuttavan uusilla tulkinnoillaan eduskunnan säätämän perustuslain sisältöä.
Erityisesti perusoikeusjuristien on nähty laajentavan tulkintaa siitä, mihin kaikkeen perusoikeusjuridiikkaa tulee soveltaa.
Valiokunnan kuulemia asiantuntijoita on moitittu siitä, että he tuntevat vajavaisesti lakiesityksen sisältöaluetta.
Maakuntauudistuksen yhteydessä kieltämättä esimerkiksi juristit ovat perustelleet määrällisiä kysymyksiä koskevia kantojaan perustuslailla, vaikka tämän tyyppiset kysymykset vallanjako-opin mukaan kuuluvat poliittisten päättäjien harkintavaltaan.
Perustuslakivaliokunnan käyttämän asiantuntijatiedon laaja-alaisuudesta on keskusteltu ainakin jo 1970-luvulta lähtien.
Kysymys on edelleen ajankohtainen, koska politiikan oikeudellistuminen yhdessä oikeuden politisoitumisen kanssa kaventaa eduskunnan lainsäädäntövaltaa.
Ilkka Ruostetsaari on valtio-opin professori Tampereen yliopistossa ja dosentti Oulun yliopistossa. Häneltä ilmestyi äskettäin Mari K. Niemen ja Tapio Raunion kanssa toimittama kirja ”Poliittinen valta Suomessa” (Vastapaino).