Vihreiden valtuuskunta hyväksyi viikonvaihteessa puolueelle demokratiaohjelman. Ohjelma on laaja luettelo tavoitteista, joista osaa voidaan pitää kuolleina syntyneinä.
Vihreät ehdottaa muun muassa, että vaaleilla valittavien poliitikkojen toimikaudet rajattaisiin kolmeen. Ehdotus on ristiriidassa kansalaisten roolia päätöksenteossa korostavan ohjelman perusvireen kanssa. Jos kansalaiset antavat jollekulle luottamuksensa vaaleista toiseen, herää kysymys, miksi se pitäisi kieltää.
Poliittinen toiminta niin valtakunnallisella kuin paikallisella tasollakin vaatii pitkäjännitteisyyttä, ja siinä mielessä kausien rajaaminen on keinotekoista.
Ihmisiä, jotka todella haluavat perehtyä yhteiskunnallisiin asioihin ja antaa sille aikansa, ei ole niin paljon, että he olisivat demokratian tulppa.
Sen sijaan vaaleilla valittavien poliitikkojen kausien rajaaminen johtaisi moniin ongelmiin.
Politiikkaan opitaan ajan kanssa. Jos kaudet rajataan, se kasvattaa pitkään tehtävissään istuvien virkamiesten valtaa. Mitä vähemmän vaaleilla valitut hallitsevat asioita, sitä enemmän se tekee tilaa asiat osaaville virkamiehille.
Vihreiden demokratiaohjelma sisältää paljon idealistista höttöä. Mutta toki siellä on yksittäisiä vaatimuksia, joille löytyy järkevät perusteet.
Yksi tällainen on vaatimus siitä, ettei ministereiden tulisi asettua ehdolle kuntien ja kaupunkien valtuustoihin.
Ensinnäkin on itsestään selvää, ettei ministerillä ole aikaa ja mahdollisuuksia paneutua kotikuntansa asioihin sellaisella tarmolla, mitä tehtävät vaativat. Toisaalta saattaa syntyä kiusallisia jääviyskysymyksiä.
Sen sijaan vihreiden esitykselle valita varaedustaja eduskuntaan ministeriksi valittavan tilalle on vaikea löytää perusteita. Ministerin työ ja kansanedustajuus kulkevat käsi kädessä. Demokratian kannalta on hyvä, että ministeriksi valittavat ovat saaneet kansalta vaaleissa valtakirjan.
Siinä vihreät on oikeassa, että vaalijärjestelmän pitäisi olla nykyistä suhteellisempi.
Nykyjärjestelmähän on johtanut siihen, että suuret puolueet saavat edustajia äänimääriinsä nähden enemmän kuin pienet puolueet. Tätä ei voida perustella millään muulla kuin valtapolitiikalla, ja se sotii demokratian henkeä vastaan.
Vihreiden toiveiden tynnyristä löytyy aina silloin tällöin pintaan nouseva vaatimus äänioikeuden antamisesta 16-vuotiaille.
Tosiasiassa harva tuon ikäinen on vielä kypsä tekemään itsenäisiä valintoja, siksi nykyinen 18 vuoden ikäraja on riittävä. Jos nuoret eivät 18-vuotiaina ole innokkaita äänestämään, tuskin he ovat sitä nuorempina ja vähemmän asioista tietävinäkään.
Laskevat äänestysprosentit ovat viesti siitä, ettei demokratia toimi parhaalla tavalla. Asialle on tehtävä jotain. Mitä se jokin on, on monimutkainen kysymys. Vihreiden ohjelmassa on joitakin osavastauksia tähän, mutta yhtä lailla siinä on aineksia, jotka saattavat johtaa päinvastaiseen kehitykseen.