Eivätkö politiikan vanhat naamat muka kiinnosta yleisöä? Niin väitetään tuon tuosta. Se on väärä luulo.
Kahdeksasta ensimmäisen kierroksen presidenttiehdokkaasta vain yksi oli suurelle yleisölle uusi tuttavuus. Silti ehdokkaiden tekemisiä jaksettiin seurata lehtien ja radion sekä television välityksellä herkeämättä. Ja vaalitilaisuuksiin tungeksittiin.
Arto Lahtikin tuli presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen kampanjoinnin kuluessa yleisölle tutuksi. Seitsemän muuta, Henrik Lax, Bjarne Kallis, Timo Soini, Heidi Hautala, Matti Vanhanen, Sauli Niinistö ja Tarja Halonen tiedetään vähintään yhden, useimmat monen vuosikymmenen ajalta. Niin vain heidän ajatuksensa kiinnostavat edelleen.
Lehtien vaalijutut on luettu tarkkaan. Toimitukseen tulee kosolti palautetta.
Sähköiset viestimet tekevät jatkuvasti tutkimuksia katsojamääristä. Numerot kertovat vaaliohjelmien väkevästä imusta. Ehdokkaiden yhteisesiintyminen Nelosella tiistaina 10.1. oli alkulämmittelyä, mutta sitäkin seurasi 227 000 katsojaa. MTV3:n suuri vaalitilaisuus kansallisteatterissa 11.1. veti ruutujen ääreen jo 834 000 ihmistä. Ylen TV1:n suurta vaalikeskustelua 12.1. hankkiutui seuraamaan 902 000 katsojaa.
Harvat viihdeohjelmat pääsevät noihin lukuihin. Oikea onkin näkemys, jonka mukaan parasta viihdettä on ajattelemisen aihetta antava, pohdiskeluun johtava viestintä. Elämys voi olla luettu, kuunneltu tai katseltu, mutta särmää pitää löytyä.
Jotkut kaipailivat myös radioon suurta vaaliväittelyä. Ei se kumma olekaan. Kaikilla ei edes ole töllötintä. Eikä jokainen väittelyistä kiinnostunut ehdi sen ääreen istahtaa. Radio on monilla vuorotyöläisilläkin jatkuvasti auki.
Ratkaisevaan valintaan päässyt kaksikko ottaa toisistaan mittaa myös radiossa. Halonen ja Niinistö keskustelivat - ja tietysti puhuivat myös yhtä aikaa - Ylen kahdella kanavalla jo keskiviikkoaamuna. Illalla he jatkoivat kisaa TV1:n loppuottelun ensimmäisessä erässä.
Jatkoa seuraa. Viihdekin saa osansa. Ensi lauantain Uutisvuoto vetää huikean katsojajoukon, kun Tarja ja Sauli ovat Jarin ja Tommin joukkueissa.
Kai sellaistakin täytyy olla. Paljastaa sekin jonkin puolen ehdokkaasta. En kuitenkaan pidä kampanjoiden rajatonta viihteellistymistä hyvänä. Toimittajien on kyllä oltava topakkana, että ehdokkaat eivät jaarittele. Mutta kysymykset tyyliin "joko olette lopettanut hillittömän viinan juomisen, vastatkaa kyllä tai ei" ovat kökköjä. Liitteeksi täytyy sallia muutama sana, vastaväitteeksi tai lisäykseksi.
Politiikkaa on harvoin vaihtoehdotonta. Ani harvoin sitä voi tiivistää yksisanaiseen töksäytykseen. Nokkelia lausahduksia kuuntelee mielellään. Myös takertelu huomataan. Sen syitä pohditaan.
Demokratia on antoisaa siksikin, että se suvaitsee monia totuuksia. Kovin suuren keskustelijajoukon yhteisesiintyminen kävisi kuitenkin hankalaksi hallita. Kahdeksan ehdokkaan näkemyksistä muotoutui sopiva, hahmotettavissa oleva kirjo.
Jokainen ehdokas toi mukaan vähintään häivähdyksen siitä, mitä suomalaiset johtajiltaan haluavat. Taas kerran havaitsi, että politiikassa on mukana järkeviä ihmisiä, puolueessa kuin puolueessa. Löytyy sieltä myös hankalia tapauksia, pyrkyreitä ja riitapukareita. Enemmän kuitenkin niitä, jotka ajavat aidosti yhteistä hyvää.
Mikä parasta, meillä kaikilla on yhtäläinen oikeus vaikuttaa lopputulokseen. Saamme tehdä sen omin nokkinemme äänestyskopin rauhassa. Mielipiteiden massavyörytykset toreilla ja turuilla tai neteissä jättävät maan hiljaisimmat huomiotta. Vaaleissa heidän näkemyksensä painaa yhtä paljon kuin kaikkitietävän päsmärin.
Kynä, vaalilippu ja äänestäjä, siinä yhdistelmässä kiteytyy kansanvalta.