Politiikan saralla kulunut vuosi on ollut varsin tapahtumarikas – jopa niin, että politiikan tutkijallakin on ollut hatussa pitelemistä.
Vuoden aikana on käyty eduskuntavaalit, kaksi hallitusta on eronnut ennen aikojaan ja kaksi uutta on perustettu. Työllisyysaste on noussut ennakko-odotusten vastaisesti 72 prosenttiiin, työmarkkinarintamalla on ollut turbulenssia ja sote-uudistus on edelleen tekemättä.
Suomi on mainittu kansainvälisessä mediassa ja kansa lähtenyt torille – konkreettisesti jääkiekon maailmanmestaruuden vuoksi ja kuvainnollisesti Suomen saatua maailman nuorimman istuvan pääministerin.
Vaalikevään kampanjahumussa näimme etiäisiä tulevan vuoden tapahtumista. Kannatuskyselyiden johtopaikkaa pitäneen SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin luotsasi menestyksekkäästi puoluetta puheenjohtaja Antti Rinteen ollessa sairauslomalla, ja
Perussuomalaisten kannatus lähti nousu-uralle Oulun seksuaalirikostapausten tultua julkisuuteen eikä kannatushuippua toistaiseksi ole saavutettu.
Jotkut politiikan toimittajat ovatkin esittäneet Marinin vahva puheen kampanja-avauksessa lähtölaukauksena spekulaatioille SDP:n tulevasta puheenjohtajasta. Politiikan arki osoittikin arvaamattomuutensa ja Sanna Marinin aika nousta valtakunnan politiikan vastuunalaisimpaan tehtävään koitti aiemmin kuin kukaan alkuvuodesta osasi ennustaa.
Ennen kuin kansa pääsi käymään vaaliuurnille vetämään kuvainnollisen punaisen viivansa ehti Juha Sipilän johtama hallitus vielä jättää eronpyyntönsä. Sotea ei saatu maaliin, ei saatu leveämpiä hartioita, ei menty päätyyn asti.
Joukkuepeli hajosi viime metreillä kilpajuoksuun siitä, kuka kerää hallituksen suurimman uudistuksen kaatumisesta pelastettavissa olevat irtopisteet. Pääministeri ehti ensin. Koska ei tullut tulosta, tie johti ulos.
Vaalikentillä kaikki oli jälleen kaupan: osta sote-mallimme, torjumme samaan rahaan ilmastonmuutoksen. Eikä siinä vielä kaikki, jos annat tukesi seuraavaksi neljäksi vuodeksi, pistämme kuntoon myös kestävyysvajeen ja turvaamme hävittäjähankinnat.
Valitse sopiva sosiaaliturvan uudistus ja ratkaisu maahanmuuttoon, saat kaupanpäälle hoitajamitoituksen. Vaalikansaa kosiskeltiin jälleen katto korkealla ja seinät leveällä.
Huhtikuun eduskuntavaalit johtivat monella tapaa ennennäkemättömään lopputulokseen. Täysin poikkeuksellisesti yksikään puolue ei yltänyt yli 20 prosentin kannatukseen. Ei edes lähelle. Jokainen puolue kolmen kärjessä jäi vain yhden paikan edeltäjästään.
Uuden ajan vaalikevät osoitti, ettei protesti enää ilmentynyt opposition pääpuolueen selvänä vaalivoittona, vaan arvoulottuvuuden polarisaation voimistumisena. Vaalivoittoihin ylsivät arvoliberaalit ja arvokonservatiivit.
Ja tendenssi on jatkunut vaalien jälkeen. Perussuomalaiset on ottanut kannatusmittauksissa tukevasti opposition pääpuolueen paikan, ja vihreät ovat nousseet hallituspuolueiden gallupkärkeen.
Yhä useampi tekee äänestyspäätöksensä muiden kuin perinteisen talouspoliittisen oikeisto-vasemmisto jaon perusteella, mikä aiheuttaa poliittiseen päätöksentekoon harmaita hiuksia.
Arvoulottuvuudella tapahtuva valinta kun ei anna selkeää viestiä siitä, millaista talouspolitiikkaa kansa tahtoo. Sen paremmin Perussuomalaiset kuin vihreätkään eivät asemoi itseään selvästi talouspolitiikan jakolinjalle.
Vaalitulos viitoitti tien punavihreään hallitukseen. Se, että sinisen sävyt jäivät kokonaan pois, yllätti monet ja jätti pohtimaan, oliko peli pelattu jo ennen kuin se alkoikaan.
Keskusta teki nopean tilannearvion ja totesi, että puolueen oli parempi yrittää kannatuksen palautusta hallituspuolueena kuin oppositiossa Perussuomalaisten puristuksessa. Sipilän eroilmoituksen myötä pöytä oli riittävän puhdas edellisen hallituksen painolastista.
Punavihreä kansanrintama, viherpunamulta tai uuden ajan punamulta näki päivän valon Antti Rinteen johdolla. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta se ei pelastanut postigaten myötä myrskyn silmään joutunutta hallitusta.
Antti Rinne joutui ajamaan presidentin luokse viemään kirjeen ja sen myötä siirtymään pääministerin paikalta varapuhemieheksi vain puoli vuotta vaalien jälkeen.
Maassa on nyt naisten johtama hallitus, mikä on herättänyt ihastusta niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Suomi saa kerrankin paistatella modernina mahdollisuuksien tasa-arvoa käytännön tasolla osoittavana hyvinvointivaltiona kansainvälisen media huikean kiinnostuksen kohteena.
Viisitoista minuuttia kansainvälistä julkisuutta ei kuitenkaan poista sitä, että tapahtumarikkaan, osin kohusta toiseen kulkeneen vuoden jälkeen edessä ovat edelleen samat haasteet kuin ennenkin. Sote, kestävyys vaje, työllisyysaste ja väestönikääntyminen odottavat edelleen ratkaisijaansa.
Tulevalta vuodelta ja alkavalta vuosikymmeneltä toivoisikin jopa tylsää tasaisuutta ja tapahtumaköyhyyttä, jotta politiikka palaisi proaktiiviseksi ja yhteiskunnallisesti tärkeät keskustelut nostettaisiin keskiöön kohujen, skandaalien, reaktiivisuuden, kulttuurisotien ja identiteettiposeerauksen sijaan.
Palautetaan politiikka politiikkaan. Puhutaan ideologiasta, utopioista ja paremmasta tulevaisuudesta tahallisen väärin ymmärtämisen ja irtopisteiden keruun sijaan. Ei maalata tulevaisuuden dystopioita, vaan tehdään tulevasta vuodesta parempi kuin kulunut oli.
Jenni Karimäki on yliopistonlehtori ja erikoistutkija Eduskuntatutkimuksen keskuksessa Turun yliopistossa.