Tuoreen mittauksen mukaan suuri osa kansasta ei osaa luetella hallituspuolueita.
Silti vaalikentillä puhutaan protestista. Tietääköhän kansa ihan varmasti, mitä ja ketä vastustaa?
Kolmasosa suomalaisista uskoo SDP:n istuvan hallituksessa. Melkein puolet vasemmistoliiton kannattajista on varma, että SDP on hallituksessa. Neljännes demareistakin uskoo, että puolueensa on hallituksessa. Perussuomalaisista joka viides luulee puolueensa jo olevan hallituspuolue. Alle 25-vuotiaista jopa puolet katsoo vihreiden olevan oppositiossa.
Helsingin Sanomat julkaisi maanantaina TNS Gallupilla teettämänsä mittauksen, jossa kyseltiin kansalaisilta hallituksen kokoonpanosta. Tulokset olivat pöyristyttäviä.
Vain vajaa kolmannes osasi luetella oikein kaikki hallituspuolueet. Liian monella ei ollut juuri mitään käsitystä, kuka maata hallitsee.
Tietolähteistä ei pitäisi olla puutetta. Pääministeri ja muut ministerit esiintyvät mediassa päivittäin. Kauheasti aktiivisuutta tai vaivaa ei tarvita sen selvittämiseksi, kuka on hallitusvastuussa ja kuka oppositiossa.
Vaaleihin valmistautuvassa maassa puhutaan aina kosolti muutoksesta, sen tarpeesta ja sen toteuttajista. Suomi ei ole poikkeus. Tällä kertaa muutoksen uskotaan tulevan perussuomalaisten hahmossa.
Ainakin kannatuskyselyt lupaavat paljon. Perussuomalaisten johto soimaa "vanhoja puolueita" kyvyttömyydestä tehdä asioita, joita kansa niiden tahtoo tekevän.
Viimeistään HS:n teettämän mittauksen jälkeen voi perustellusti arvioida, että perussuomalaisten kannatusluvuissa on paljon ilmaa. Voiko kansaa aivan oikeasti vaivata protestimieliala, jos se ei edes tiedä, ketä vastustaa?
Tuskinpa. Voi sen tulkita toisinkin: suurta osaa kansalaisista ei kiinnosta lainkaan, kuka meitä hallitsee.
Yhteiskunnallista kiinnostusta ei voi pakottaa. Jos ei halua seurata politiikkaa, äänestää tai muuten vaikuttaa, demokraattisessa maassa sekin on hyväksyttävä valinta.
Jokaisen pitäisi kuitenkin ymmärtää, että passiivisuudellakin on hintansa. Yhteiskunnallisen kiinnostuksen, jonka oiva indikaattori on äänestysaktiivisuus, laskiessa myös poliittisen järjestelmän uskottavuus heikkenee.
Kansanedustuslaitoksessa valta voi äänestysaktiivisuuden laskiessa tarpeeksi siirtyä täysin laillisesti ääriaineksille, eikä edustavuus toteudu halutusti.
Lisäksi jokaisen pitäisi muistaa, ettei demokraattinen järjestelmä ole itsestäänselvyys. Maailmassa on paljon maita, joissa demokratiasta ei ole olemassa edes ohutta haiventa. Valta vain on jollakin, joka ei joudu sen käytöstä minkäänlaiseen vastuuseen.
Mittauksen on laitettava hälytyskellot soimaan. Ilmeisesti yhteiskuntaopin tehokurssit ovat tarpeen. Suomi on hyvää vauhtia liukumassa poliittisten pöljien maaksi, jonka kansalaiset kiristelevät hampaitaan tyytymättömyydestä poliitikkoihin, joista eivät edes osaa sanoa, ovatko hallituksen vai opposition riveissä.
Myös puolueiden pitää terästäytyä. Niiden on kyettävä muotoilemaan tavoitteensa siten, että viestien vastaanottajat ne vaivatta ymmärtävät ja pystyvät myös näkemään puolueiden väliset erot.