Latinalaisessa Amerikassa on vireillä murros, joka saattaa vaikuttaa suuresti kautta maailman Suomeen asti, sillä se tietää 1990-luvun talouspoliittisen ideologian, uusliberalismin eli kaupan jatkuvan vapautumisen opin väistymistä. Avain tähän on se, mitä tapahtuu Brasilian presidentinvaaleissa kuudes päivä lokakuuta. Ne todennäköisesti tietävät maailman yhdeksänneksi suurimman kansantalouden kääntymistä jyrkästi vasemmalle.
Se taas tarkoittaa jo alkaneen pääomien maastapaon kiihtymistä ja mahdollisuutta, että Brasilia voi ilmoittaa lopettavansa velkojensa maksun. Kaikki tämä iskisi pahasti Yhdysvaltain pankkeihin ja koko talouselämään. Yhdysvaltain talouden kääntyminen nousuun olisi entistä epätodennäköisempää, mikä heijastuu kautta maailman.
Tähän kuvioon voi vielä yhdistää Yhdysvaltain hyökkäyksen Irakiin, joka tällä hetkellä näyttää todennäköiseltä. Kansainvälinen talouskriisi yhdistettynä arvaamattomaan sotaan ja öljyn hinnan nousuun sekä terrorismiuhkaan - eiköhän näillä eväillä jo saada aikaan niinsanotusti mielenkiintoinen ensi vuosi.
Kävi miten kävi, Latinalaisen Amerikan kehitys nyt on poikkeuksellisen mielenkiintoinen. Sitä voi lähinnä verrata kahteen aiempaan historian vaiheeseen: Kuuban kommunistiseen vallankumoukseen 1950-luvun lopulla ja vasemmistolaisen Salvador Allenden valintaan Chilen presidentiksi 1971 - hänen kautensa katkesi Yhdysvaltain tukemaan sotilasvallankaappaukseen 1973. Noina vuosinahan lähes koko manner vajosi sotilasdiktatuurien alle.
Nyt nuo diktatuurit ovat kaatuneet, ja mantereella on reilu vuosikymmen harjoiteltu vapaita vaaleja ja kansainvälisesti oikeaoppiseksi kutsuttua talouspolitiikaa. Se aika alkaa olla vuorostaan ohi. Ennen vauras Argentiina on raunioina ja alueen tärkeintä öljyvaltiota Venezuelaa johtaa vasemmistopopulisti Hugo Chavez, joka selvisi hiljattain hyvin sekavasta ja kummallisesta vallankaappausyrityksestä.
Argentiinassa vallitsee poliittinen tyhjiö, jossa valtion instituutiot ja pankkijärjestelmä ovat romahtaneet ja ihmiset junailevat asioitaan jonkinlaisissa korttelikomiteoissa. On täysi arvoitus, mihin tuo kaikki johtaa, mutta jotain erikoista siitä on pakko seurata.
Brasilia ei ole romahtanut. Siellä äänestäjät vain yksinkertaisesti näyttävät saaneen tarpeekseen nykyisen presidentin Fernando Henrique Cardoson linjasta, joka on kuuliainen Yhdysvalloille ja kansainvälisille rahoituslaitoksille. Ellei ihmettä enää tapahdu mielialoissa, lokakuun alussa maan johtoon valitaan joko Luiz Inazio Lula da Silva tai Ciro Gomez. Edellinen edustaa Työläisten puoluetta ja jälkimmäinen Populistista sosialistipuoluetta. Kumman tahansa valinta tietää sitä, että Etelä-Amerikan tärkein valtio on tiukasti vasemmistolaisissa käsissä.
Jos ajat olisivat toiset, se ei merkitsisi tavallista vallanvaihdosta kummempaa. Kumpikaan ehdokas ei ole mikään vallankumousjohtaja, ja Chilessäkin on jo muutaman vuoden ollut vasemmistolainen presidentti, Ricardo Lagos. Mutta sikäli kun on voinut seurata, yksi Brasilian vaalien punaisista langoista on Yhdysvaltain-vastaisuus. Jos Lula tai Gomez voittavat, he saavat käsiinsä akuutin talouskriisin, jolle syntipukki löytyy herkästi pohjoisesta. On jonkinasteinen ihme, ellei sama aalto leviä myös Argentiinaan.
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on antanut Brasilialle historiansa suurimman lainan, 30 miljardia dollaria. Se ei silti näytä hälventäneen sijoittajien pelkoa talouskaaoksesta. Sijoittajat eivät yksinkertaisesti luota Brasilian talouden tulevaisuuteen, ja tämäntapaiset ennusteet tapaavat olla itseään toteuttavia.
Brasilia saattaa saada aikaan sen, mihin Argentiina ei pystynyt: sysäämään shokkivaikutuksen talouteen ja pörssi- ja valuuttakursseihin kautta maailman.
Tällä hetkellä maan presidenttiehdokkaat tekevät kaikkensa välttääkseen talouspaniikin leviämistä. Samaa yrittävät pankit ja rahoituslaitokset, mutta äänestäjille ulkomaiset seuraukset ovat melko yksi lysti. Viime vuosikymmenen talouspolitiikka kun ei ole vähentänyt köyhyyttä, työttömyyttä ja elintasoeroja, vaikka toisin luvattiin. Nyt siitä on yksinkertaisesti saatu tarpeekseen, ja vasemmistojohto käyttää tilannetta taitavasti.
Ei ole sattuma, että nykymuotoista talouden globalisaatiota vastustavat kansalaisliikkeet kautta maailman ovat viime vuosina tavanneet juuri Brasiliassa, Porto Alegressa. Kiivas yhteiskunnallinen keskustelu on koskenut nimenomaan sitä, kenen ehdoilla talous rakentuu.
Jo nyt, ennen vaaleja Brasilia on ryhtynyt lämmittämään taloussuhteita naapureihinsa toisaalla ja Intian, Kiinan ja Etelä-Afrikan kaltaisiin maihin toisaalla. Toisin sanoen kaikkialle muualle kuin Yhdysvaltoihin.
Etelä-Amerikka on aina ollut eräänlaista Yhdysvaltain takapihaa. Nyt kesken George W. Bushin hyvin oikeistolaisen valtakauden on syntymässä tilanne, jossa mantereen tärkeimmät maat liputtavatkin aivan toiseen suuntaan. Vaikka omien hallitusten puuhissa on ollut toivomisen varaa, syntipukki kaikkiin talousvaikeuksiin nähdään löytyvän sieltä, missä Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto majailevat: Washingtonista.
Kaikki tämä tarkoittaa, että ideologiat palaavat takaisin politiikkaan. Ajan muuttuvaa henkeä kuvaa, että parhaillaan Johannesburgissa rikkaiden ja köyhien maiden välinen näkemysero näyttää olevan suurempi kuin aikoihin. Viime vuosikymmenellä maailmalla itsestään selvänä vallinnut näkemys talouden globalisaatiosta ei enää olekaan itsestään selvä.
Yhdysvallat kaartaa kohti Teksasin oikeistolaista hengenmaisemaa, jota Euroopassa ymmärretään yhä huonommin, ja valmistelee sotaa, joka käytäisiin islamilaisen maailman sydämessä. Samaan aikaan Etelä-Amerikassa suunnataan vasemmalle ja joka tapauksessa jonnekin, joka ei enää tuntuisi olevan amerikkalaisten talutusnuorassa. Määrääväksi piirteeksi on yhä enemmän tulossa Yhdysvallat vastaan kaikki muut.
Kaikki tämä noin vuoden sisään siitä terrori-iskusta, jonka sanottiin yhdistäneen koko maailman Yhdysvaltain puolelle.