Yhteiskuntatieteilijöitä on viime aikoina suomittu oikein olan takaa. Taloustieteilijät epäonnistuivat jo vuonna 2008 finanssikriisin ennustamisessa. Päinvastoin osa oli ollut mukana luomassa kuplaa, joka johti maailmanlaajuiseen taloudelliseen romahdukseen. Eurokriisin hoitamisessakin on soudettu ja huovattu niin, etteivät talousviisaita seuraavat poliitikotkaan näytä tietävän pitääkö säästää vai elvyttää, ja jos pitää, niin milloin ja missä.
Ekonomistit eivät ole ainoita yhteiskuntatieteilijöitä, joilta kaivataan analyyttistä tietoa ja välineitä päättäjille. Ulkoministeri Erkki Tuomiojan totesi laitosten suoltavan analysoidun tiedon sijaan tutkijoiden mielipiteitä. Lauri Holappa kuvasi samaa tilannetta sanomalla, että politiikan tutkijat epäonnistuvat oman yhteiskunnallisen tehtävänsä täyttämisessä tarjoamalla poliittisena analyysinä haljakkaa vatkulia ja kumisia kuoriperunoita.
Ukrainan kriisi osaltaan on herättänyt tiedon tarpeen. Tuomiojan kritiikin kohteina olivat eduskunnan alainen Ulkopoliittinen instituutti ja Helsingin yliopiston Venäjän tutkimukseen erikoistunut Aleksanteri-instituutti.
Instituuttien tutkijoiden kannanotot ovat puolestaan herättäneet epäilyjä poliittisista kannanotoista. Ulkopoliittisen instituutin on katsottu olevan kallellaan Natoon päin ja Aleksanteri-instituutin myötäilevän Venäjää.
Instituuttien johtajat puolestaan katsovat median yksinkertaistavan asetelmia. Tutkijat näyttävät lyhyissä lausunnoissa edustavan jotain yksiselitteistä mielipidettä, vaikka sellaista ei välttämättä ole.
Aleksanteri-instituutin johtajan Markku Kivisen mielestä heillä ei olla sen enempää Venäjä- kuin Ukraina-mielisiä vaan ihan Suomen-mielisiä. Ulkopoliittisen tutkimuslaitoksen johtaja Teija Tiilikainen ei sen sijaan kiistä, ettei tutkijoilla voisi olla vahvoja poliittisia mielipiteitä. Niiden ei kuitenkaan pidä vääristää tutkimusta.
Politiikan ja yhteiskuntatieteiden välinen raja on usein kuin veteen piirretty viiva, vaikka tieteiden suhde politiikkaan vaihteleekin tieteenaloittain. Poliittisesti vaarallisimpia ovat yhteiskuntatieteet, filosofia ja historia. Suurten yhteiskunnallisten muutosten seurauksena näiden alojen professorit usein vaihdetaankin. Suomessa poliittiset muutokset ovat kuitenkin olleet vähittäisiä, joten politiikan ja tieteen välistä suhdetta ei välttämättä huomaa.
Toisin on ollut Saksassa, jossa yhteiskuntamallit ovat muuttuneet useampaankin kertaan 1900-luvulla. Tutkijakunta yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa on vaihtunut samassa tahdissa.
Kun kansallissosialistit tulivat valtaan, kommunistit, sosialistit ja juutalaiset saivat mennä. Puhdistus kohdistui myös luonnontieteisiin. Yliopistojen tiedekunnat tekivät kiltisti erottamispäätökset uusien vallanpitäjien laatimien lakien mukaisesti. Yhtä kiltisti ne vuonna 1945 kumosivat tekemänsä päätökset ja kutsuivat erotetut takaisin virkoihinsa.
Harvat olivat kuitenkaan enää tulossa. Osa oli kuollut ja osa muuttaneet pysyvästi muihin maihin.
Hävittyä sotaa seurasi uusi puhdistus, näkyvimmät kansallissosialistit saivat lähteä. DDR:n puolella oikeustieteissä professuurit täytettiin tosi nuorilla tohtoreilla, sillä uuden aatteen vaatimukset täyttäviä vanhoja ei ollut olemassakaan, kun ryhdyttiin luomaan sosialistista oikeustiedettä.
Tätä kautta DDR:ssä se kesti Saksan yhdistymiseen vuoteen 1990 saakka, minkä jälkeen itäpuolen kaikille yhteiskuntatieteiden professoreille ei löytynyt enää paikkoja. Professorit eivät itäpuolella olleet virka- vaan työsuhteessa. Eläkekin jäi onnettoman pieneksi.
DDR:n entiset yliopistot saivat lännen puolelta kukin oman partneriyliopistonsa, jonka tehtävänä oli yhdenmukaistaa tutkimus ja opetus läntisen mallin mukaiseksi.
Lännestä tulleille nuorille tohtoreille Saksojen yhdistymin tiesi urakehityksen nopeutumista. Itäisen Saksan yliopistoissa käytiin pätevöitymässä, minkä jälkeen usein palattiin läntisen Saksan yliopistoihin.
Sosialistisissa maissa tunnistettiin ja tunnustettiin politiikan ja tieteen välinen yhteys. Neutraaleimpina pidettiin luonnontieteitä. Kysyin 70-luvun lopussa Moskovassa liettualaiselta matematiikan dosentilta, miksi hän oli valinnut alakseen juuri matematiikan. Hän vastasi, että matematiikan parissa saa olla työnsä puolesta suhteellisen rauhassa poliittiselta ohjaukselta.
Toisaalta kriminaalipolitiikassa Neuvostoliitossa osattiin erottaa tiede ja politiikka paremmin kuin meillä. Liittovaltion tasolla rikostilastoja seurattiin. Jos jossain luvut alkoivat nousta, Moskovasta lähetettiin tutkijoita, ottamaan selvää, mistä rikollisuuden kasvu johtui. Tutkijoiden täytyi analysoida tilanne ja esittää korjausehdotukset, jotka lähetettiin kyseiselle osavaltiolle. Osavaltion tehtävänä oli sitten päättää, mitä tehdään eli sovelletaanko korjausehdotuksia vai ei vai tehdäänkö jotain muuta.
Kysymys ei silloin enää ollut tieteestä vaan politiikasta.
Yksi kekseliäimmistä ratkaisuista liittyi pääsiäisenä esiintyneisiin järjestyshäiriöihin. Pitkien pyhien aikana syötiin ja juotiin paljon. Kun uskovaiset kokoontuivat messuihin, humalaiset rähinöitsijät kävivät pilkkaamassa uskovaisia, mistä seurasi nujakointia. Täytyi siis löytää ratkaisu, mikä pitäisi humalaiset miehet kotona messujen aikana. Ja onhan sellainen olemassa – televisiossa lähetettävä jääkiekko-ottelu.
Kirjoittaja on rikosoikeuden emerita-professori.