Huh, huh. Politiikan hulluilla päivillä on ollut skandaaleja myynnissä alehintaan. Houkutus oli niin suuri, että lomalaisenkin oli pakko katsoa viime viikon keskiviikkona nyt jo ex-pääministeri Anneli Jäätteenmäen ja kansanedustajien sanasotaa. Se kävikin hyvästä väkivaltaviihteestä. Saatiin ruumis. Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) ääni vapisi.
Nyt vain alkaa olla kiintiö täynnä. Kansa on saanut poliitikoiltaan leipää ja sirkushuveja niin paljon niin lyhyessä ajassa, että on yliannostuksen vaara. Jos tätä lajia tulee lisää, menee ylensyönnin puolelle, ja vatsoja joudutaan pian välillä tyhjentämään kuin keisari Neron ruokaorgioissa konsanaan.
Hulluja päiviä pitää toki olla. Hyvä, että karstoja poistetaan politiikan putkista. Ei kannata kuitenkaan ottaa tavaksi. Helposti käy, että tärkeämmät asiat unohtuvat. Suomessa on oikeitakin ongelmia joutavanpäiväiseen Irak-kiistelyyn verrattuna. Talousnäkymät huonontuvat ja kilometritehdas pitenee sitä tahtia, että hallitukselle riittää töitä.
Kaiken koetun jälkeen Suomessa on huutava sosiaalinen tilaus tylsistä poliitikoista. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ja varapääministeri Antti Kalliomäki (sd.) ylittävät kriteeririman kirkkaasti.
Vanhasesta on lupa odottaa "tavallista" pääministeriä jopa etunimensä perusteella. Hän on tasavallan pääministerihistorian ensimmäinen Matti, vaikka se on yleisimpiä etunimiä. Paavomaista pääministeriä Vanhasesta on lupa odottaa taas siksi, että hän vastasi aamu-tv:ssä kysymykseen keskustan puheenjohtajasta "mitä se teille kuuluu" -tyyliin.
Puheet sekä keskustan puoluevaltuuskunnassa että demarien puoluevaltuustossa menivät tiistaina vielä mudanheitoksi. Keskustassa sitä lietsoi Jäätteenmäen huoleton heitto SDP:n puoluesihteerin Eero Heinäluoman puhelinsoitosta. Nolostuneet keskustalaisvaikuttajat saivat oikoa ex-johtajansa väitettä.
SDP sai vettä omaan myllyynsä keskustassa virinneistä epäilyistä demarien roolista Irak-vuodossa. Epäilyjen katteeksi ei ole esitetty mitään kättä pidempää.
Poliitikoille on siellä sun täällä esitetty lähdesuojaa siinä kuin toimittajillekin. Poliitikkojen on syytä muistaa, ettei toimittaja voi väittää mitä tahansa ilman todisteita. Poliitikolle se on helpompaa. Siinä on vissi ero.
Kalliomäki sanoi hallituksen tiedotustilaisuudessa, ettei edellisen hallituksen Irak-politiikka muuttunut Jäätteenmäen vaalitaistelussa esittämän kritiikin takia. Vanhanen sanoi yhtyvänsä Kalliomäen näkemykseen. Missä siis oli koko Irak-revohkan pihvi?
Vain Jäätteenmäki tietää, miksi hän tarttui Irak-korttiin. Keskusta olisi todennäköisesti voittanut eduskuntavaalit normaalikorteillakin. Helsingin Sanomien äskettäinen mielipidetiedustelu kertoi, että keskustan kannatus romahti lähes kolme prosenttiyksikköä eduskuntavaalien tuloksesta. Suurin selittäjä on se, että Irak-pommi räjähti Jäätteenmäen omiin käsiin.
Ulkomaisten pelikorttien käyttö sisäpoliittisessa pelissä on tuottanut jo aiemmin pelaajiensa odotusten kannalta päinvastaisia tuloksia. Kun keskustapuolue valitsi presidenttiehdokasta Kuopiossa 1981, Nkp:n päälehti Pravda liputti kokouksen aattona Ahti Karjalaisen puolesta. Kuinkas kävikään? Johannes Virolainen valittiin ehdokkaaksi.
Saddamin ja Bushin kasvoin varustettu kortti osoitti turmiollisuutensa vasta jälkipelissä. Opetus lienee se, että myös poliittisen elämän valttikortit ovat kuin ovatkin niitä tavallisia seiskoja ja kaseja. Parempi pelata niillä kuin fuskata.