Poliittiset valtiosihteerit eivät sovi suomalaiseen järjestelmään. Korkeintaan ministerien avuksi tarvitaan apulais- tai varaministerit, jotka olisivat vastuussa eduskunnalle.
Oikeuskansleri Paavo Nikulan johtama toimikunta on saavuttanut laajan poliittisen yksimielisyyden uudesta valtiosihteerijärjestelmästä. Tarkoitus on, että ministereiden luottamuksen varassa toimivat poliittiset valtiosihteerit tulisivat kaikkiin ministeriöihin. He vaihtuisivat aina kun ministeri vaihtuu.
Valtiosihteerien pitäisi aloittaa jo seuraavassa hallituksessa. Tarvittava lainsäädäntö aiotaan hoitaa kuntoon jo syksyllä. Se voi jäädä toiveeksi. Äänestäjät tuskin älähtämättä hyväksyvät, että perustettaisiin 20 uutta huippuvirkaa. Jokainen kuluttaisi verovaroja lähes 200 000 euroa eli yli miljoona markkaa vuodessa.
Toimikuntapohti myös apulais- eli varaministerijärjestelmää, mutta luopui ajatuksesta, koska perustuslaki olisi pitänyt avata sen takia. Tämä ei ole mikään ongelma, onhan perustuslaki avattu ennenkin. Ehkä nyt pelättiin sitä, että jos perustuslakia peukaloitaisiin varaministereiden takia, samassa yhteydessä voitaisiin tehdä muitakin muutoksia kuten supistaa presidentin nimitysoikeutta.
Poliittisia valtiosihteereitä on ajettu Suomen järjestelmään koko 1990-luku, vaikka ministerit ovat saaneet lisää avustavaa työvoimaa. Onpa joillakin ministereillä ollut kolme erityisavustajaa ja kolme sihteeriä. Jotkut ovat tulleet toimeen virkamiessihteerin lisäksi yhdellä avustajalla. Ministeri-kansanedustaja voi myös palkata avustajan eduskuntaan tai vaalipiiriinsä.
Valtiosihteerit eivät sovi järjestelmäämme. Tämä pitäisi vähitellen ymmärtää. Ministeri kantaa poliittisen vastuun. Virkamies toimii virkavastuulla. Millä vastuulla poliittiset valtiosihteerit toimisivat, kun tehtävässä sekoitettaisiin virka- ja poliittinen vastuu? Vai olisiko se uudistuksen tarkoituskin?
Halutaanko jatkossa kaataa kaikki ministerille kuuluvat ikävät ratkaisut valtiosihteerille? Ministerin luottamuksen varassa toimiva valtiosihteeri ei olisi ratkaisuistaan vaaleissa vastuussa eduskunnalle eikä äänestäjille. Ministeri taas pääsisi pälkähästä huomauttamalla, ettei hän ole tehnyt päätöksiä. Tämäkö on suunnitelman taustalla?
EU:njäsenyys ja laajentunut osallistuminen kansainväliseen toimintaan on kiistatta lisännyt ministereiden matkustelua ja työtaakkaa. Erityisen työllistettyjä ovat avainministerit, joiden pitäisi hoitaa vielä kotimaankin asioita.
Tällä hetkellä ministeriön korkein virkamies on kansliapäällikkö, joka ei vaihdu hallitusten vaihtuessa, vaikka hänet olisi nimitetty virkaansa osin poliittisin perustein. Vahvoissa ministeriöissä toimii jo nyt kaksi ministeriä. Ulkoministeriössä tehtävät on jaettu peräti kolmelle ministerille. Jokaisella ministerillä on joukko avustajia.
Poliittinen valtiosihteeri ei toisi mitään erityistä lisää; hän olisi avustaja siinä kuin nykyisetkin, tosin huikeasti paremmalla palkalla. Hän päättäisi asioista, mutta ei toimisi virkavastuulla eikä olisi toimistaan tilivelvollinen eduskunnalle. Vastuukysymykset sekoittuisivat täysin.
Kun ministerit tarvitsevat apua juuri päätöksentekoon, kysymykseen voi tulla vain eduskunnalle vastuussa oleva ministeri, olkoon hän sitten titteliltään apulais- tai varaministeri. Perustuslakiin voidaan aivan hyvin koskea tämän takia.
Toinen, tosin apulaisministerivaihtoehtoa huonompi ratkaisu olisi nimittää vahvoihin ministeriöihin ministerit samasta puolueesta. Näin päätöksenteko helpottuisi nykyisestä. Sen varjopuoli olisi, että yksi puolue saisi ylivahvan otteen jostakin ministeriöstä.