Tahtipuikko putosi kolahtaen pääministeri Matti Vanhasen käsistä, kun SDP valitsi Sinikka Mönkäreen ehdokkaakseen EU:n komissioon. Komissaarivalinnan tärkeimmäksi asiaksi on noussut se, minkä värinen jäsenkirja Erkki Liikasen seuraajalla on.
Matti Vanhasen kolmen puolueen hallituksen julkisivuun tuli särö jo kesäkuun alussa, kun Rkp asetti Astrid Thorsin omaksi komissaariehdokkaakseen. Hallitus seisoi tuolloin virallisesti puhemies Paavo Lipposen takana ja ajoi häntä tiukasti komission puheenjohtajaksi.
Vaikka Rkp asetti Thorsin ehdolle vain siltä varalta, ettei Lipposta valita komission johtoon, jo tuolloin oli nähtävissä, ettei RKP:n avauksesta hyvä seuraisi. Pienin hallituspuolue kiirehti asioiden edelle tilanteessa, jossa Lipposen mahdollisuudet nousta komission puheenjohtajaksi näyttivät vain teoreettisilta. Kyseessä oli Rkp:n soolo. Thors ei kuulunut eikä kuulu vieläkään kärkiehdokkaiden joukkoon muiden kuin RKP:läisten mielestä.
SDP esitti oman soolonsa keskiviikkoiltana, kun se asetti sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäreen omaksi ehdokkaakseen EU:n komissioon. SDP:n ratkaisu syntyi ilman puheenjohtaja Lipposen myötävaikutusta sekä tietoisena siitä, että Vanhasen ehdokas heinäkuun 12. päivänä Erkki Liikaselta vapautuvalle paikalle on Oxfordin tohtori Olli Rehn, Vanhasen talouspoliittinen neuvonantaja.
Sosiaalidemokraatit haastoivat tietoisesti Vanhasen tilanteessa, jossa pääministeri tekee esityksen hallitukselle eurokomissaarista. Vanhanen on korostanut sitä, että asian valmistelu kuuluu hänelle ja hän pitää sen tiukasti omissa käsissään. Siellä se ei kuitenkaan pysynyt.
SDP:n päätös on merkki siitä, ettei Rehn kelpaa demareille. Suomalaisen komissaarin valinta muuttui samalla hallituspuolueiden väliseksi poliittiseksi peliksi, jossa pätevyyttä ja osaamista tärkeämpi asia näyttää olevan jäsenkirjan väri. Muut kuin hallituspuolueiden edustajat älkööt vaivautuko.
Pääministerin niukka tiedotuslinja on kokenut näissä kahinoissa ensimmäisen suuren kolauksensa ja johtanut osaltaan siihen soppaan, missä nyt ollaan. Vanhanen on sanonut, ettei hän halua keskustella keskeneräisistä asioista julkisesti. Hän puhuu vasta, kun päätös on tehty.
Vanhanen on noudattanut tätä periaatetta johdonmukaisesti ja varonut kertomasta julkisesti, kenet hän haluaa Liikasen seuraajaksi. Vaitonaisuus on johtanut huvittavaan tilanteeseen: melkein koko Suomi tietää, että Vanhasen ehdokas on Rehn. Kaleva ja muut tiedotusvälineet ovat kertoneet asiasta kissan kokoisin kirjaimin. Komissaarivalintaan on tullut kaikkien kiemuroiden jälkeen poliittisen farssin maku.
Soppa voisi olla helpommin nieltävissä, jos Vanhanen olisi perustellut avoimesti kantansa. Rehn on kansainvälisesti pätevöitynyt ehdokas, joka tuntee hyvin EU:n komission toimintaa entisenä Liikasen kabinettipäällikkönä ja europarlamentaarikkona. Mönkäre on ansioitunut poliitikko, mutta häneltä puuttuu kansainvälinen kokemus. Se on hänelle pitkä miinus Rehniin verrattuna.
Vanhanen haluaa selvästikin keskustalle hyvityksen hallituksensa huippunimityksistä, jotka ovat menneet pääasiassa sosiaalidemokraateille. Sillekin kannalle voisi löytyä yleistä ymmärtämystä, jos Vanhanen sanoisi sen ääneen. Kaikki ulkopolitiikan avainpaikat eivät voi kuulua ikuisesti demareille - varsinkaan silloin, jos muilla on yhtä hyviä tai parempia ehdokkaita.