Valtiovarainministeri Sauli Niinistö olisi halunnut monen muun kokoomuslaisen tavoin, että Olli-Pekka Heinosesta olisi tullut hänen seuraajansa kokoomuksen puheenjohtajana runsas vuosi sitten. Heinonen kieltäytyi kunniasta, muun muassa perhesyihin vedoten, ja lähti Yleisradion johtajaksi - kokoomukselle kuuluvalle poliittiselle mandaatille. Puolueen sai johdettavakseen Ville Itälä, joka oli kokoomuseliitin vallanperimysjärjestyksessä vasta toiseksi paras.
Moni kokoomuslainen nieli Heinosen kieltäytymisen vain pitkin hampain. Ehkä he tuntevat nyt olonsa helpottuneeksi. Jos Heinonen olisi jatkanut politiikassa ja hallituksessa, hän olisi nyt entisenä liikenne- ja viestintäministerinä hallituksen puolesta päävastuussa siitä, mitä Sonerassa tapahtui. Häntä lyötäisiin kuin vierasta sikaa. Heinosen johtamalle kokoomukselle voisi povata surkeaa menestystä ensi maaliskuun eduskuntavaaleissa.
Nyt sen sijaan koko Paavo Lipposen hallitus joutuu ottamaan vastaan siihen kohdistuvat syytökset huonosta asioiden hoidosta ja 4,3 miljardin euron vahingosta. Tosiasiassa Heinonen vastasi pääomistajan puolesta Sonerasta ja hänen ratkaisuistaan riippui se, missä määrin koko hallitus oli tietoinen Soneran umts-sijoituksista tai antoi suorastaan siunauksen niille virallisesti tai epävirallisesti. Heinoselle kuuluu vastuu myös siitä, jos tieto ei kulkenut. Asiaan saadaan lisävalaistusta, kunhan oikeuskansleri Paavo Nikula saa hallituksen osuutta koskevat juridiset selvityksensä valmiiksi.
Heinosen ajattelu lähti siitä, että Soneran toimivan johdon kuului tehdä strategiset päätökset. Hän olisi menetellyt mielestään väärin muita osakkeenomistajia kohtaan, jos hän olisi puuttunut kovalla kädellä toimivan johdon edesottamuksiin enemmistöosakkaan eli valtion edustajana. Heinonen sanoi julkisestikin, että Soneran hallituksen kuului valvoa toimitusjohtaja Kaj-Erik Relanderin ja muun toimivan johdon edesottamuksia. Tämä oli syy siihen, miksi Heinonen ei puuttunut Soneran johtajien optioihinkaan vasta, kun hän tajusi virheensä viime vuoden helmikuussa ja muutti linjaansa.
Valtion kuului taas toteuttaa omistajaohjaustaan valitsemalla Soneran hallituksen. Heinonen noudatti tätä oppia kuuliaisesti. Vakuuttava näyttö siitä saatiin, kun hän vaihtoi viime vuoden maaliskuussa koko Soneran hallituksen Jussi Länsiötä lukuunottamatta.
Heinonen istuu ainakin toistaiseksi tukevasti Yleisradion televisiojohtajan pallilla ja välttyy siltä poliittiselta myrskyltä, jonka riepoteltavaksi hallitus on joutunut vain seitsemän kuukautta ennen vaaleja. Hän ei ole enää poliitikko, joten hänen ei tarvitse vastata tekemisistään eduskunnassa. Koko valtioneuvosto kantaa miehekkäästi vastuun Sonera-kohusta. Hallitus päätti torstaina, että se antaa eduskunnalle tiedonannon syyskuun alussa. Tiedonanto johtaa samaan kuin välikysymys: hallituksen luottamus mitataan prosessin lopuksi eduskunnassa.
Hallituksen asema on tukala. Se olisi tehnyt raskaan virheen, jos se olisi antanut virallisesti tai epävirallisen hyväksynnän Soneran sijoituksille Saksaan ja Turkkiin. Mutta sekin on paha virhe, jos enemmistöosakas ei puuttunut millään tavoin Relanderin johdolla tehtyihin käsittämättömän suuriin umts-sijoituksiin. Sellainen on surkeaa omistajaohjausta. Veronmaksajien asioita ei ole lupa hoitaa hällä väliä -tyyliin.
Jollei oikeuskansleri Nikulan selvitys tuo esiin jotain uutta, jonka perusteella valtioneuvoston jäsenet tai yksittäinen ministeri voitaisiin asettaa vastuuseen valtakunnanoikeudessa, Sonera-pyykki pestään eduskunnassa. Pelisäännöt löytyvät eduskunnan työjärjestyksestä. Lähetettiinpä tiedonanto valiokunnan tutkittavaksi tai ei, olennaista on, että eduskunnan suuri sali antaa hallitukselle Sonerasta lopullisen "tuomion".
Päätös on viime kädessä poliittinen, ja sen takia voi jo nyt ennakoida, miten asiassa käy: hallitus ei kompastu Soneraan. Vahvalla enemmistöhallituksella ei ole hätäpäivää poliittisessa käsittelyssä, kun vaihtoehtona on hallituksen kaatuminen ja ennenaikaiset eduskuntavaalit. Nykyiset kansanedustajat eivät halua suin surminkaan lähteä ennenaikaisiin Sonera-vaaleihin.
Lopputuloksen kannalta olisi samantekevää, vaikka hallitus olisi sallinut keskustaopposition tehdä välikysymyksen Sonerasta. Senkin päätteeksi hallituspuolueet antaisivat luottamuslauseen hallitukselle. Tämä on sitä poliittista vastuuta. Poliitikot tutkivat ja arvioivat itseään ja antavat lopullisen tuomionsa - poliittisin perustein.
Aivan yhtä huvittavaa oli, kun liikenneministeriö tutki omaa toimintaansa Sonerassa Kimmo Sasin johdolla. Kokoomuslainen ministeri selvitteli edeltäjänsä kokoomuslaisen ministerin edesottamuksia ja antoi vapauttavan loppulausunnon. Myöhemmin kävi ilmi, että liikenneministeriö oli selvittänyt asiaa Heinosen ja hänen kalenterinsa avulla, mutta oli jättänyt ottamatta yhteyttä Relanderiin. Tuollaisen selvityksen luotettavuusarvo ei ole kaksinen. Se on vain hieman enemmän kuin täysi nolla.
Jäljelle jää vielä yksi poliittisen vastuun muoto: eduskuntavaalit. Teorian mukaan poliitikot alistuvat vaaleissa äänestäjien arvioitavaksi ja nämä antavat silloin oman tuomionsa poliitikoille. Siihen panee myös toivonsa Anneli Jätteenmäen johtama oppositio, joka hiillostaa hallitusta viimeisen päälle Soneralla. Keskusta yrittää heittää epäilyksen varjon hallituksen ylle ja toivoo, että sillä olisi vaikutusta, kun maaliskuussa lasketaan, onko SDP vai keskusta Suomen suurin puolue.
Arja Alho lensi viime vaaleissa eduskunnasta, joten näyttöä poliittisen vastuun toteutumisesta on. Heinonen on kuitenkin lähtenyt vapaaehtoisesti eduskunnasta. Jäljellä ei ole ketään, johon Sonera-paine kohdistuisi konkreettisesti.
Tuo teoria on myös ristiriidassa erään toisen teorian kanssa. Sen ovat kehitelleet poliitikot, ja sen mukaan äänestäjän poliittinen muisti ulottuu vain kahden viikon päähän. Sonera taisi ajankohtaistua puoli vuotta liian aikaisin.