Uudessa lakiehdotuksessa valtiosihteerien asema ja heidän poliittinen vastuunsa jäävät epäselväksi.
Oikeuskansleri Paavo Nikulan vetämä valtioneuvostolakitoimikunta ehdotti perjantaina, että ministerin avuksi voitaisiin tarvittaessa nimittää valtiosihteeri. Valtiosihteerien tarve harkittaisiin aina hallitusta muodostettaessa. Valtiosihteeri toimisi ministerin toimikauden ajan ja hänen työnsä perustuisi ministerin luottamukseen.
Mietinnön johtopäätökset ovat olleet tiedossa jo jonkin aikaa ja herättäneet kannanottoja puolesta ja vastaan. Kun laki päätyy eduskuntaan, ehdotusten sisällöstä käydään varmasti vielä paljonkin keskustelua. Nikulan mietintö ei vielä merkitse, että valtiosihteerien tulo suomalaiseen poliittiseen järjestelmään olisi kirkossa kuulutettu.
Taustalla ehdotuksessa on se tosiasia, että ministeriöiden johtamisjärjestelmässä on toivomisen varaa. Ministerien kalenterit täyttyvät hetkessä, kansainväliset tehtävät ovat roimasti lisääntyneet, eikä valtioneuvostossa juuri jää aikaa tai tilaisuutta todelliseen poliittiseen ajatustenvaihtoon. Pahimmillaan ministeriys muuttuu pelkäksi hallinnoinniksi.
Valtiosihteerien olisi määrä jakaa ja keventää ministerien työtaakkaa. Pyrkimys on ymmärrettävä, mutta ratkaisumalli ei ole paras mahdollinen, mutta kylläkin kallis.
Valtioneuvoston jäsen on tekemisistään selvästi vastuussa eduskunnalle, mutta valtiosihteeri olisi vastuussa vain ministerille. Lopputulos muistuttaa sitä, että nykyisille ministerien poliittisille avustajille kaadettaisiin äkkiä roimasti valtaa ja vastuuta lisää. On hyvin kuviteltavissa tilanne, että joku nostetaan ministeriksi vain keulakuvasyistä, ja todellinen vallankäyttäjä jääkin istumaan taustalle pitämään lankoja käsissään. Väistämättä syntyisi myös kilpailuasetelmia valtiosihteerien ja ministeriöiden kansliapäälliköiden kesken.
Varaministerijärjestelmän toteuttaminen olisi lainsäädännöllisesti mutkikkaampi operaatio, mutta lopputulos olisi poliittisesti kestävämpi. Vastuusuhteet ja marssijärjestys olisivat paremmin esillä. Ulkopuolisillekin olisi selvempää, jos esimerkiksi EU-kokouksessa istuisi varaministeri kuin valtiosihteeri, jonka mandaatti luultavasti jäisi muille osanottajille varsin hämäräksi. On ristiriita siinä, että valtiosihteeri neuvotteluissa ja kokouksissa ottaisi poliittista vastuuta joutumatta missään poliittiseen vastuuseen.
Lakiesitys on tulossa eduskuntaan pikavauhtia, jotta uusi laki olisi käytössä jo seuraavaa hallitusta muodostettaessa. Kiireen ei silti saa merkitä sitä, etteivätkö kansanedustajat voisi harkita muitakin vaihtoehtoja kuin Nikulan komitean ehdottamaa mallia. Olisi ollut parempi, jos mietintö olisi valmistunut jo aiemmin. Kyseessä ei ole sentapainen asia, jossa kiire parantaa lopputulosta.
Toimikunta ehdottaa myös pääministerin aseman vahvistamista: lakiin kirjattaisiin muun muassa pääministerin tehtäväksi valvoa hallitusohjelman toimeenpanoa ja huolehtia EU-asioiden valmistelun ja käsittelyn yhteensovittamisesta. Pääministeri toimisi myös lakisääteisten ministerivaliokuntien puheenjohtajana.
Tämäntapaiset kirjaukset eivät tuo juuri uutta vallitsevaan tilanteeseen nähden. Samat asiat kuuluvat jo nyt pääministerille, mutta lakiin kirjattuna ne vahvistavat ja selkeyttävät pääministerin asemaa. Muutokset ovat järkeviä ja tarpeellisia. Ne tehostaisivat valtioneuvoston työskentelyä.