Jos vuodelle 2017 pitäisi valita yksi keskeinen muotisana, "poliittinen korrektius" on vahva voittajasuosikkini. Amerikkalaisen alt-right -äärioikeiston ja presidentti Donald Trumpin lempi-ilmaisuihin kuuluva termi on tänä vuonna pompahdellut suomalaisessakin keskustelussa esiin tuon tuosta.
Poliittisella korrektiudella tarkoitetaan hymistelevää varovaisuutta, jossa kaikki vapaa ilmaisu kuolee sen takia, ettei ketään vahingossakaan loukattaisi.
Tyypillinen esimerkki suomalaisesta keskustelukulttuurista on se, että ensin joku haukkuu kaikki muslimit ja kun toinen huomauttaa että tämä on rasismia, muslimeja haukkunut toteaa että "Jaahas, taas joku yrittää rajoittaa sananvapautta ja vaatii poliittista korrektiutta!".
Trumpin vaalipuheissa sama asetelma nousi toistuvasti esiin ja Suomessa termiä ovat hyödyntäneet erityisesti perussuomalaiset – molemmat samankaltaisissa konteksteissa kuin esimerkissä on mainittu.
Poliittinen korrektius kuulostaa pelottavalta – jokin taho kieltää sinua käyttämästä sananvapauttasi haluamallasi tavalla ja pyrkii siten tukahduttamaan mielipiteesi. Ja tokihan se kuulostaa, koska niin sen on tarkoituskin. Guardian-lehden kattavassa artikkelissa selvitettiin sanan historia ja jäljet johtivat jenkkioikeistoon, joka on jo 25 vuoden ajan käyttänyt sitä pelotellakseen äänestäjiä puolelleen.
Asia on minulle henkilökohtainen työni puolesta, koska yksi poliittisella korrektiudella maalattuista keskeisistä uhkakuvista on se, että kohta huumorin tekeminen on täysin mahdotonta. Ja minun leipäni riippuu vitseistä.
Toki netissä kertomistani vitseistä aina välillä joku syyttää minua seksismistä ja rasismista hyvin olemattomin perustein. Nämä ovat niitä tapauksia, jotka laitaoikeisto lukee poliittiseksi korrektiudeksi. Mutta samalla tavalla jengi suuttuu myös sotaveteraaneja tai perussuomalaisia koskevista vitseistä, mutta näitä ei lueta samalla tavalla poliittiseksi korrektiudeksi – ja ihan siitä syystä, että nämä aiheet ovat puolestaan laitaoikeistolle herkempiä.
Mutta puheet siitä, että poliittinen korrektius jotenkin estäisi minua käyttämästä sananvapauttani, on täysin pötypuhetta. Olen viimeiset viisi vuotta voinut elättää itseäni puhumalla täysin räävittömästi ja törkeästi kaikista mahdollisista aiheista eikä kukaan ole voinut millään tapaa estää minua.
Itse asiassa poliittinen korrektius on ollut minulle paljon isompi ongelma laitaoikeiston käyttämänä terminä kuin todellisena, sananvapauteeni vaikuttavana ilmiönä. Paljon hataria rasismi- ja seksismisyytöksiä yleisempää on se, että aihevalintojani ja näkökulmiani haukutaan siitä, että niillä pyritään miellyttämään poliittisesti korrektia, oikeamielisyyttä vaalivaa eliittiä. Sitä pidetään syynä sille, että en tee juurikaan ärhäköitä vitsejä turvapaikanhakijoista tai seksuaalivähemmistöistä.
Syy ei kuitenkaan ole poliittisessa korrektiudessa vaan komedian perussäännössä: älä lyö alaspäin. Tämä tarkoittaa sitä, että kun vitsaillaan kiistanalaisista aiheista, vitseissä mätkitään vallanpitäjiä eikä heikommassa asemassa olevia. Sen takia työttömyysvitseissä irvaillaan Sipilän hallitukselle eikä leipäjonossa seisoville.
Ei laitaoikeiston puheiden kohtaama vastustus, kritiikki ja irvailu johdu pääsääntöisesti siitä, että ne ovat poliittisen korrektiuden vastaisia. Vaan siitä, että niissä lyödään jo valmiiksi lyötyjä. Ja ihmiskunnan onneksi kovin moni ei pidä sellaisesta.
Kirjoittaja on oululainen stand up -koomikko.