Kaupunginvaltuuston neljää mennyttä vuotta leimaa tietty epävarmuus kuka on kukin.
Selvää poliittista johtajuutta ei ole ollut takavuosien tapaan. Tuolloin keskustan Matti Ruokola ja SDP:n Matti Ahde olivat eduskuntaryhmiensä puheenjohtajia ja Oulun kaupunginvaltuutettuja. Helsinkiin lentäessään he sopivat maan asiat ja kotiin palatessaan kaupungin asiat.
Valtuustoryhmien neuvotteluissa haettiin yhteinen sävel, kun kokoomuksessa ja SKDL:ssäkin oli mukana tahtopoliitikkoja ylitse muiden. Vihreitä ei ollut tuolloin mukana.
Valtuustokaudeksi 2001-2004 valitulle puheenjohtajalle kokoomuksen Jorma Yypänaholle kävi ikävästi, kun Hallanvaara-sotkut pakottivat miehen jättäytymään kunnallispolitiikasta. Yypänaholla oli johtajuustavoitteita.
Hänen heikko puolensa oli oma ryhmä, jolle Yypänaho ei aina kertonut, mitä oli sopinut. Siksi usein juuri kokoomus kaatoi isojen poikien leikit.
Tulevien vaalien ääniharavia arvaillaan
Kokoomuksen ryhmässä Jouko Arranto on ollut se, joka on tuonut yksinomaisen tuloksentekopolitiikan sijaan kaupunkilaisnäkemystä muun muassa energia- ja kouluasioihin.
Ryhmän puheenjohtaja Ulla Hilmolalla oli nelivuotiskaudella monia koskettavia henkilökohtaisia mielenliikutuksia, jotka nousivat pakosta yhteisten asioiden ylle. Ryhmä ei ollut tiukasti hanskassa.
Niinpä kokoomuksen tahtopoliitikkona on yrittänyt esiintyä Reijo Sallinen.
Kokoomuksessa kansanedustaja Suvi Lindén on pysynyt lähes tuppisuuna. Ryhmän sisälläkään hän ei juuri pukahda. Kokoomuksessa odotetaan Esko Kurvisen tuloa Oulun valtuustoon. Hän on kuulemma kunnianhimoinen.
Puolueeseen loikanneesta Lyly Rajalasta on kasvamassa asiavaikuttaja. Kuka uskoisi?
Kokoomuksessa kauhistellaan, ovatko loikkarit Lyly Rajala ja toinen toimittaja Tuulikki Ukkola, liberaalit kertaalleen lakkauttanut puheenjohtaja, tulevien kunnallisvaalien ääniharavat.
Rovastijohtoisia
joukkoja
Oulun kaupungin vaikutusvaltaisimmaksi poliitikoksi mainitaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja, rovasti Matti Pikkarainen (kesk.).
Erityisesti ensimmäiset pari vuotta Pikkaraiselle oli kasvamassa valtaa, mutta nyt tuo kasvu on pysähtynyt pikkumaisuuksiin. Kannattaako kaikkien vuosikertomusten perään lähteä kyselemään vaalien alla?
Pikkaraisen auktoriteetti on valtuutettujen silmissä osin murentunut. Sitä eivät ole olleet omiaan lisäämään sujuvakielisen kirkonmiehen letkautukset. Mutta minkäpä sitä ihminen voi vilkkaalle luonnolleen?
SDP:n ryhmää vetää rovasti Heikki Keränen. Kovan vastapaineen hänelle asettaa puolueen sisällä kunnallisjärjestö ja sen puheenjohtaja Vesa Saarinen.
Demarien valtuustoryhmä on usein enemmän vaikeuksissa järjestönsä kuin sisäisen yhtenäisyyden kanssa.
Työlounailla
puidaan koulupakkaa
Keskustassa kansanedustaja Riikka Moilanen-Savolainen ei ole yrittänyt ottaa kunnallispoliittista valtaa. Pelkkä hymyily ei riitä siihen.
Pekka Heikkilässä on vanhaa 1970-lukua, jolloin asiat ratkottiin pimeissä kabineteissa ja rivivaltuutettuja juoksutettiin. Heikkilän puheet ovat usein piikikkäitä, mutta varsinaisesti päätöksiin Heikkilän piikki ei enää pure.
Keskustaryhmän vetäjä JukkaKarjula ei ole ehdolla, mutta valtuustossa hän esiintyi maltillisesti, vaikka olikin kova energia-asioiden yhtiöittäjä. Kummako tuo, kun työpaikka löytyi samasta suunnasta?
Kouluasioista puhuttaessa ei saa unohtaa opetuslautakunnan puheenjohtajaa Paavo Moilasta (kesk.), joka opetustoimen johtaja Pekka Pasasen kanssa yhteisillä työlounailla hämmentää Oulun koulupakkaa. Moilasen perusteluiden yli ei ryhmässä mennä, vaikka halua olisi ollut.
Sosiaalidemokraateissa ryhmän puheenjohtajuus kelpaa entiselle kansanedustajalle Tuija Pohjolalle. Toistaiseksi hän ei ole heittänyt haastetta, vaikka onkin entinen kilpauimari. Tytti Tuppurainen odottaa yhä anteeksiantoa viivytyspolitiikalleen, jolla hän jarrutti Caritas-kylän alkua. Hänen huhuttiin olevan vaikeuksissa rämpivän Riihi-säätiön asialla, mutta näyttö jäi uupumaan.
Demareiden sisällä on vielä yksi nimi, joka saattaisi haluta lisää valtaa. Hän on Pirjo Sirviö. Sirviön puheissa on kyllä jämäkkyyttä, mutta tarttuuko hän sittenkin lillukoihin.
Kaupunginvaltuustoa muutaman kokouksen vetänyt Ritva Kitinoja (sd.) myötäilee ryhmässä Kerästä, mutta puheenjohtajana häneen saattaa kertyä terästä. Kausi vain loppuu kesken. Kitinoja ei ole sortunut henkilökohtaiseen tyytyväisyyteen, joka haisi takavuosien verrokista Leena Piikivestä (sd.) valtuustosalin takaseinään saakka.
Vanhaa
aikaa
Nimenmuutoksesta huolimatta vasemmistoliitossa ei ole vetäjien veri vaihtunut sitten SKDL:n aikojen. Raimo Järvenpää johtaa vasemmistoliiton ryhmää yhtä perusteellisen puuduttavasti kuin ennen.
Järvenpään sanotaan olevan neuvotteluissa tiukka, mutta toisaalta poliittinen kuvio on siirtänyt Oulussa vasemmistoliittoa vallan keskipisteestä vasemmalle.
Oulun asioista on päätetty keskustavetoisesti kokoomuksen ja demareiden säestyksellä.
Kristillisdemokraatit ovat tyytyneet puolueen toisen varapuheenjohtajan Marja-Leena Kemppaisen johdolla apupuo-
lueen asemaan ilman sen suurempaa vallanhimoa. Näkyvin saavutus oli yritys saada uskonnolliset yhdistykset vapaaksi kiinteistöverosta! Siis yritys.
Vasemmistoliitto ei olisi mitään ilman Seppo Moilasta. Hän on ollut pelissä mukana 1970-luvulta. Puolueen virkamiehenä käytännön ohjat ovat tiukasti Moilasella, siis ihan viran puolesta. Järvenpää ja Moilanen eivät jätä mielipidettään epäselväksi.
Vasemmistoliiton viimeinen taistolainen Mikko Viitanen on se, joka kaivaa porvarillisen historiantutkimuksen menetelmin päätöksille perusteet eri lähteistä. Usein fakta on faktaa, mutta Viitasen suusta se ei kelpaa.
Toinen oman tavan tosiasioiden puhuja istuu valtuustossa hyvin lähellä. Hän on vihreiden Erkki Pulliainen. Pulliaisella on tietopohjaa, johon jopa kaupunginjohtajistosta saatetaan vedota. Vihreät ovat siitä hankalaa porukkaa, että siellä moni pitää oman päänsä. Niinpä porukka ei juokse Pulliaisen tahtiin.
Pasi Oravalla saattaa olla sukunimensä edellyttämää kykyä uudentapaisena poliitikkona ellei ikä aja ohi.
Sitoutumattomat kutistuneet
Valtuustossa sitoutumattomien ryhmä on kutistunut Veikko Jänkälään. Hänen puhettaan kuunnellaan kiinnostuneina, sillä perustelut ovat usein järkeenkäyvät, mutta ne eivät kelpaa päinvastaista mieltä oleville. Periaatteet ovat periaatteita.
Oululaiseen kunnallispolitiikkaan kuuluu, että kaupunginjohtaja hämmentää taustalla.
Kari Nenonen ei tee tästä poikkeusta. Hän käyttää taktiikkana maanittelua, kiristystä, uhkailua ja itkua.
Pikkuhiljaa Nenonen pyörittää kaupunginvaltuuston enemmistöä kuin pikku lasta. Moniko valtuutetuista tuntee Oulun kasvusopimus 2006:tta? Tuskin puolet, neljännes?