Helsinki Tiedotusvälineiden tapa käsitellä poliitikkoja on muuttunut niin nopeasti, että heistä suuri osa ei ole osannut vastata julkisuuden tuomiin haasteisiin. Aikaa sopeutumiseen on silti ollut, sillä muutos alkoi vauhdittua jo 1980-luvulla.
Poliitikkojen ja median suhteita on selvittänyt Turun yliopiston poliittisen historian laitoksen seitsenhenkinen tutkijaryhmä, joka toimii Eduskuntatutkimuksen keskuksessa.
Tutkimuksen mukaan osa poliitikoista osaa käyttää julkisuutta hyväkseen, mutta mediakentän muuttuminen entistä monimuotoisemmaksi tuottaa heillekin jatkuvasti yllätyksiä.
Esimerkiksi nykyisen eduskunnan puhemies Paavo Lipposen (sd.) närkästyminen "kaunajournalisteille" on jatkumoa pitkälle sarjalle kärkipoliitikkojen törmäyksistä uutisvälineiden kanssa.
Myös toinen yleensä median myönteisestä suosiosta nauttinut, presidentti Mauno Koivisto, hermostui sopuleiksi haukkumiinsa toimittajiin. Pääministeri Kalevi Sorsa (sd.) kypsyi tiedotusvälineiden dominoimaan "infokratiaan".
Paavo Väyrynen (kesk.) katsoi häviönsä vuoden 1994 presidentinvaalissa johtuneen siitä, että hän joutui "mediapelin" uhriksi.
Naisiin kohdistuu
kovempi kritiikki
Mediakentän monimuotoisuus on johtanut sen viihteellistymiseen. Poliitikot pyrkivät luomaan itsestään myönteisiä mielikuvia. Esimerkiksi viime presidentinvaaleissa Sauli Niinistö (kok.) ja Matti Vanhanen (kesk.) joutuivat haastamaan Tarja Halosen esittämällä yksityiselämäänsä ja tunteisiin vetoavia pehmeitä puoliaan.
Tutkimuksen mukaan keski-ikäisiä miehiä julkisuus on usein kohdellut lempeämmin kuin naisia.
Kriittinen journalismi sai vauhtia 1980-luvulla, kun iltapäivälehdet ryhtyivät vallan vahtikoiriksi.
Kehitys toi Suomeen poliitikkojen eroamispaineet. Kun ministeri Kauko Juhantalon (kesk.) eroon johtanut prosessi vuonna 1991 kesti noin kolme kuukautta, sen jälkeiset tapahtuivat nopeasti. Ministerit Arja Alho (sd.), Matti Aura (kok.) ja Suvi Linden (kok.) reagoivat varsin ripeästi. Paineet pääministeri Anneli Jäätteenmäen (kesk.) eroon olivat ennennäkemättömät.
Eduskuntavaaleista
tuli pääministerivaalit
Ville Pernaa ja Ville Pitkänen ovat toimittaneet tutkimuksesta kirjan Poliitikot taistelivat, media kertoo - suomalaisen politiikan mediapelejä 1981-2006. Teos ei tuo esiin suuria paljastuksia. Se kuitenkin vetää yhteen alan kehityslinjat.
Urho Kekkosen ajoista lähtien on siirrytty järjestö- ja valtapolitiikasta tunnepolitiikkaan. Yksityisyyden ja naisten esiinmarssi muutti mediapelin sääntöjä.
Vaikka jo vuonna 1999 vaalivetureina oli suurimpien puolueiden "kolme titaania", vuonna 2003 eduskuntavaalit muuttuivat pääministerivaaleiksi. Muutosta vauhditti etenkin SDP:n päätös vaalistrategiastaan.
Poliitikkoja on julkisuudessa käsitelty "lemmikkeinä tai mörköinä". Helsingin Sanomissa jako kulki tutkimuksen mukaan 1990-luvulla niin, että sankareiden rooliin pääsivät Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö (kok.) ja inhokeiksi jäivät Esko Aho (kesk.) ja Martti Ahtisaari (sd.).