Vaalitappion pelko on tehnyt suulaat poliitikkomme mykiksi. He pelkäävät, että väärästä Nato-vastauksesta kansa ajaa ulos heikot lenkit, Nato-myönteiset ja kansanäänestyksen epäilijät.
Tilanne on surkuhupaisa. Erkki Tuomiojakin on muuttanut mielipidettään Nato-keskustelun tarpeellisuudesta ainakin kolmasti. Mihin vielä ennättääkään ennen vaaleja?
Anneli Jäätteenmäki on kiinni Kekkosen perinnössä, jota keskustapuolue palvoo samanlaisella hartaudella kuin pohjoiskorealaiset Kim Il Sungin ajatuksia. Paavo Lipponen varoo askeleitaan. Jopa Jan-Erik Enestam säästelee Nato-kantaansa.
Suomalaiset ovat yhä kylmän sodan juoksuhaudoissa. Kansa ajattelee, että Suomen on oltava hiljaa, ettei meitä vain huomattaisi. Natoon ei saa mennä, vaikka Baltian maista tulee virallisesti Naton jäseniä ensi vuoden toukokuussa. Tällä hetkellä Venäjälläkin on tiiviimmät suhteet Natoon kuin Suomella.
Kekkosen päiväkirjat paljastavat, että presidentti tosissaan pelkäsi Neuvostoliittoa ja uskoi kommunismin voittoon. Nämä ajatukset hallitsivat UKK:ta Tshekkoslovakian miehityksestä lähtien. Pelkonsa Kekkonen iskosti kansalaisten tajuntaan. Pelon maantiede on lavea. Jopa osa tutkijoista elää yhä mennyttä aikaa.
Kansanäänestyksistä ei Paasikiven ja Kekkosen presidenttikausilla edes keskusteltu. Ei olisi tullut kuuloonkaan, että kansalta olisi kysytty, hyväksyykö se rauhansopimukset ja yya-sopimuksen, liittyykö Suomi Eftan ulkojäseneksi ja saammeko solmia kauppasuhteet EEC:hen.
Kekkonen ei kysellyt keneltäkään, miten hän hoitaa ulkopolitiikkaa. Itsevaltias kävi neuvostojohdon kanssa keskusteluja, joissa ei ollut läsnä ainuttakaan suomalaispoliitikkoa tai virkamiestä. Mitään ei kirjattu ylös. Nykyisin tällaisesta toiminnasta voisi joutua valtakunnanoikeuteen.
Kansalaisten Nato-kielteisyyden takia poliitikot ovat hyvin varovaisia ennen vaaleja. He hädin tuskin uskaltavat oikoa edes väärinkäsityksiä. HS:n tutkimuksen mukaan kansan käsitykset ovat muuttumassa vähemmän kielteisiksi. Muuttuuko myös poliitikkojen mieli?
On totta, että Naton viides artikla (kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta) on yhä voimassa. Artiklaa on sovellettu vain kerran, WTC:n iskun jälkeen Afganistanin sotaan. Silloin kävi ilmi, että jokainen jäsenmaa voi itse päättää, miten se kortensa yhteiseen kekoon kantaa eli minkälaista tukea operaatioille antaa.
On siis väärin väittää, että Nato pakottaisi suomalaiset sotimaan maailman laidalla. Ei pakota, ellei Suomen eduskunta niin päätä. Tukea voidaan antaa muutenkin kuin lähettämällä poikiamme ja tyttäriämme sotatantereille.
Nato ei myöskään pakottaisi Suomea ottamaan ydinaseita kamaralleen. Esimerkiksi kaikki uudet jäsenmaat ovat ilmoittaneet, etteivät ne hyväksy ydinaseita alueilleen.
Nato-keskustelussa poliitikot eivät uskalla pureutua kansakunnan ydinkysymykseen. Siksi kannattaakin lainata reserviin siirtyneen kenraaliluutnantti Ilkka Hollon testamenttia:
"Oleellista on turvata, että voimme vaikuttaa siihen päätöksentekoprosessiin, jossa yleisestä turvallisuudesta huolehditaan - että emme tulevaisuudessa olisi missään vaiheessa yksin."
Suomen päättäjien on tiedettävä, kumpi vaihtoehto on Suomelle parempi, liittoutuminen vai yksin jääminen.
Tietäisikö kansa, jos päättäjät eivät tiedä - tai uskalla tietää?