Usein toistettu väite tietää, että politiikasta ovat aatteet kuolleet. Kaikki puolueet ovat lähes samasta puusta veistettyjä. Vaihtoehtoja ei ole. On yhdentekevää, mitkä puolueet ovat hallituksessa. Politiikka on muuttunut näpräämiseksi.
Väitettä on toistettu sen verran ahkerasti, että se on hiljalleen muuttumassa totuudeksi. Täysin pöljätkin mielipiteet muuttuvat todeksi, kun niitä tarpeeksi toistetaan.
Politiikka on yhdistelmä faktaa ja arvoja. Faktan kertoo yhteiskuntatieteellinen tutkimus ja arvot kumpuavat ideologioista. Yhteiskunnallinen tutkimustyö on tiivistynyt ja samalla kaventanut aatteellisuuden ja arvojen merkitystä, mutta olennaista on, että arvoilla ja ideologioilla on edelleen aivan keskeinen merkitys asioista päätettäessä. Yhteiskunnallisen tutkimuksen sanoma nimittäin erittäin usein on: munakasta ei voi tehdä rikkomatta munia. Jokaiseen yhteiskunnalliseen päätökseen liittyy monenmoisia vaikutuksia. Arvojen (se on: ideologioiden) avulla on ratkaistava, mikä muutos on hyvä. Kaikki poliittiset puolueet ovat hyvän puolella pahaa vastaan. Vain käsitykset hyvästä vaihtelevat.
Arkipäiväisten poliittisten kysymysten pöyhiminen paljastaa eri puolueiden käsitysten taustalta ideologiaa, aatetta jaloa.
Yli kymmenen vuoden ajan on suomalaisessa politiikassa sekä keskusteltu että toimittu kannustavuuden lisäämiseksi. Varsinkin kokoomus on kantanut huolta työn kannattavuudesta. Liian höveli sosiaaliturva karsii työn tarjontaa. Joutenolo työttömyysturvalla on kannattavampaa kuin työnteko. Näin kuuluu oikeiston väite. Ongelmaan on kaksi ratkaisuvaihtoehtoa: nostetaan palkkoja reippaasti tai alennetaan sosiaaliturvaa. Vain jälkimmäistä on tarjottu.
Vasemmisto on suhtautunut perin karsaasti työnteon kannustimien lisäämiseen, koska se vain lisäisi köyhyyttä.
Aihetta on tutkittu paljon. Kaksi asiaa on selvinnyt. Sosiaaliturva yltää eräissä tapauksissa alhaisimpien palkkojen tasolle. Osa työvoimasta ei hakeudu työmarkkinoille sosiaaliturvan vuoksi. Määrästä ei ole tutkimuksellista tietoa. Toinen kiistaton asia kannustavuuden lisäämisessä olisi köyhyyden lisääntyminen.
Kannustavuuden lisääminen sosiaalisten tulonsiirtojen ehtoja kiristämällä tuottaa kaksi seurausta: lisää työnhakijoita ja lisää köyhiä. Kun fakta loppuu, alkaa politiikka. Oikeiston mielestä kannustavuutta kannattaa tavoitella, vaikka joillekin asiasta koituisi toimeentulopulmia. Plussat kumoavat miinukset. Vasemmiston mielestä norsupyssyllä ei kannata hiiriä metsästää. Miinukset painavat enemmän kuin plussat. Kannan muodostamisessa olennaisia ovat arvot.
Oikeiston ja vasemmiston välillä on melkoisia eroja käsityksissä työmarkkinoiden kehittämisestä. Oikeiston mielestä keskitetty sopimusjärjestelmä jäykistää ja syö kilpailukykyä. Palkkojen pitäisi määräytyä enemmän yritys- ja yksilökohtaisesti.
Vasemmiston mielestä keskitetty sopimusjärjestelmä yleissitovuuksineen on heikossa työmarkkina-asemassa olevien turva.
Tutkimustieto on tältä osin kohtuullisen sekavaa. Tukea löytyy molemmille kannoille. Vasemmistolle mieluisia ovat lukuisat selvitykset, joiden mukaan keskistetty sopimusjärjestelmä näyttää tehokkaammin turvaavan työllisyyttä ja talouden vakautta.
Oikeiston mieleen ovat tutkimustulokset, joiden nojalla keskitetyn sopimusjärjestelmän tuottamat suhteellisen pienet palkkaerot jäytävät talouden dynaamisuutta ja siten myös työllisyyttä.
Tutkittu tieto ei ratkaise pulmaa sopimusjärjestelmän kehittämisen suunnasta. Politiikka ja arvot astuvat kuvaan. Vasemmisto sanoo, että on oikein, että tuloerot eivät kasva. Oikeisto sanoo, että tuloerojen on kasvettava, jotta talous saadaan vauhtiin. Patti.
Taustalta löytyy lisäksi erilaisia ihmiskäsityksiä. Oikeiston mielestä jokaisen tulisi olla enemmän oman onnensa seppä. Vasemmiston mielestä yksilöitä on tuettava, tarvitaan solidaarisuutta. Ja taas: patti.
Keskeisin poliittinen kiistakysymys koskee hyvinvointivaltiota ja veroastetta. Taas löydämme ison joukon tutkittua tietoa, joka ei kykene yksikäsitteisesti ratkaisemaan pulmaa. Tarvitaan poliittisia mielipiteitä kannan muodostamiseksi.
Oikeiston mielestä veroastetta on laskettava, jotta markkinataloudesta saataisiin enemmän tehoja irti. Veroasteen lasku väistämättä merkitsisi julkisen vallan palvelujen karsimista.
Vaalikeskusteluissa aika ajoin esiintyy väite itsensä rahoittavista uudistuksista. Verojen alentaminen tuo sen verran dynaamisuutta talouteen, että veroasteen lasku pystytään kompensoimaan. Oikeisto viljelee tätä, koska se ei halua kertoa mitä julkisia palveluja karsitaan. Vasemmisto syyllistyy aika ajoin samaan epärehellisyyteen väittäessään, että jotkut julkisten menojen lisäykset maksavat dynaamisten vaikutusten kautta itse itsensä. Vasemmisto ei uskalla sanoa ääneen, että julkisten menojen lisäykset on maksettava verojen korotuksilla.
Nämä puheet eivät perustu ideologiaan, vaan pelkuruuteen.
Yhtä kaikki: vasemmiston ja oikeiston välillä vallitsee suuri ero julkisen talouden kehittämisestä. Taustalla on iso annos ideologiaa. Erilaisia käsityksiä on oikeasta, väärästä ja yhteiskunnallisesta hyvästä. Viime kädessä käsityserot palautuvat arvostukseen siitä, minkä arvoista on tasa-arvo. Hakematta tulee mieleen kysymys siitä, paljonko tunti maailmanrauhaa maksaa.
Arvot ja ideologiat ovat poliittisessa päätöksenteossa voimakkaasti mukana. Poliitikot itse peittelevät aatteita. Politiikkaan on pesiytynyt vimma perustella vaatimuksia tutkitulla tiedolla, vaikka sen rajat tulevat hyvin nopeasti vastaan.
Minä kuuntelisin paljon mieluummin poliitikkoa, joka perustelisi vaatimuksiaan ja näkemyksiään arvoilla eikä vain väärinymmärretyillä ja -tulkituilla tutkimustuloksilla. Poliitikon pitää tietää, mutta myös tuntea ja uskaltaa olla jotain mieltä.