Kevään mittaan virinnyt talousoptimismi hiipuu. Synkät uutiset seuraavat toistaan. Niiden alle ei pidä musertua. Paljon voidaan tehdä. Tarvitaan vain reippaita poliittisia päätöksiä.
Kun Yhdysvaltain mahtavan keskuspankin pääjohtaja Ben Bernanke nousi puhujapönttöön Jackson Holessa Wyomingissa viime viikonloppuna, hän vaati hillitysti mutta selkeästi poliittisia päätöksentekijöitä tekemään enemmän talouskriisin voittamiseksi.
Bernanke halusi USA:n päättäjiltä pitkän aikavälin uskottavaa finanssipoliittista suunnitelmaa, jolla maan budjettialijäämästä päästään hiljakseen eroon.
"Finanssipolitiikan tekijät voivat edistää vahvaa taloutta veronkeruun ja julkisen kulutuksen keinoin. Maamme veronkeruun ja julkisen kulutuksen tulisi kannustaa työntekoon, säästämiseen, yksityiseen pääomanmuodostukseen sekä tarjota riittävä julkinen infrastruktuuri", Bernanke sanoi.
Puhe oli erinomainen. Sen olisi voinut pitää melkein minkä tahansa suomalaisen puolueen ehdokas ennen eduskuntavaaleja. Julkinen sektori kykenee vaikuttamaan talouden dynamiikkaan hyvin paljon sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.
Bernanken tavoitteet voisi melkein sellaisinaan siirtää Suomen talouspolitiikan kulmakiviksi.
Eduskuntavaaleihin mennessä ja etenkin niiden jälkeen Suomen läpi virtasi optimismin aalto. Poliitikoista osa uskoi jo, että talouskasvu hoitaa osaltaan ikävät päätökset.
Hallitusohjelmasta tuli kuuden puolueen mallikas kompromissi, jota varjostaa perussuomalaisten menestyksen pelko.
Verojakin kerätään vain valtion menojen kattamiseksi ja hyvinvointivaltion ylläpitämisen nimissä. Unohtui Bernanken opetus siitä, miten verojen kerääminen ja julkisen sektorin menojen kohdentaminen vaikuttavat vahvasti talouskasvuun ja työllisyyteen.
Hallitusohjelman linjauksista on vaikea tehdä johtopäätöksiä siitä, mihin suuntaan hallitus haluaa Suomea ohjata.
Onko tavoitteena työllistyvä Suomi? Vihreä Suomi? Kilpailukykyinen Suomi? Sosiaalisesti tasa-arvoinen Suomi? Teollisuus-Suomi? Veroilla on suuri ohjaava vaikutus.
Nyt hallituksen piirissä näkyy olevan vallalla ajattelu, että jokaisen puolueen tavoiteohjelmasta piti saada vain jotakin kirjatuksi hallitusohjelmaan.
Ei yhden, kahden tai vaikkapa viiden vuoden alijäämillä ole suurta merkitystä, jos talouspolitiikan tekijöillä on selkeä näkymä suunnasta ja jos tien päässä siintää tavoite kuristaa alijäämät siedettäville tasoille hyvällä talouskasvulla ja työllisyydellä.
Pitäisi keskittyä olennaiseen ja miettiä pelkästään sitä, mistä vaurastuminen ja hyvinvointi lopulta syntyvät. Tähän kysymykseen on helppo vastata: työstä.
Jatko onkin jo vaikeampaa. Tavoitteen kääntäminen politiikkaohjelmiksi jakaa poliittisen kentän, mikä sekin on kummallista. Tästä maasta ei löydy yhtään poliitikkoa, joka ei vannoisi työllisyyden nimiin.
Eivät lomautukset ja tehtaiden sulkemiset johdu pelkästään omistajien ahneudesta. Ne kertovat myös kilpailukyvyn puutteesta, johon yhtenä suurena syypäänä on huono talouspolitiikka.
Taantuma on ottamassa otettaan Suomesta. Sen syvyys ja kesto riippuvat pitkälti juuri aloittaneen hallituksen päätöksistä.